Sinfoniaorkesterissa viulut ovat joskus yhdessä ryppäässä, joskus taas vastakkain. Sellotkin siirtyvät joskus keskemmälle. Mistä on kysymys?
Markus Kuikka, Kuopion kaupunginorkesterin soolosellisti vuosina 1978-2008, vastaa:
Orkesterit ja kapellimestarit pyrkivät palauttamaan alkuperäisiä esityskäytäntöjä. Keskeinen konserteissa esitettävä ohjelmisto on sävelletty vuosina 1800—1920 ja viulut istuivat tuohon aikaan vastakkain lähes kaikkialla. Monissa teoksissa Beethovenista Mahleriin on partituuriin sisäänkirjoitettu eräänlaista musiikillista ping-pongia ensiviulujen vuorotellessa toisen viulun kanssa melodialinjan soitossa. 1900-luvulla uudet teokset tulivat yhä monimutkaisemmiksi ja levytysten myötä kohonneet yhteissoiton vaatimukset edellyttivät tarkempaa yhteissoittoa viuluilta. Tämä ratkaistiin istuttamalla viulut vierekkäin – näin saavutettiin parempi kuuluvuus viulujen kesken. Nykyisin halutaan saada partituuri soimaan säveltäjän mieleisellä tavalla ja viulut istuvatkin siksi usein vastakkain.
Orkesterissa paikkojen vaihtaminen herättää joskus ristiriitaisia tunteita: kun on tottunut istumaan samassa paikassa, niin ei haluta opetella uusia sijoitteluja. Istumapaikan vaihdon jälkeen ympäröivä kuulokuva vaihtuu ja pitää kuunnella ”uusin korvin” ympäristöä. Toiset viulut kuitenkin usein ottavat haasteen mielellään vastaan ja haastavat ykköset tiukkaan pingis-matsiin!
Kysy mitä tahansa klassisesta musiikista! Asiantuntijat osoitteessa toimitus(at)amfion.fi vastaavat.