Botox-peikko on pääsemässä irti seurauksin, joita viranomaisten ennusteet eivät pysty vielä tarkasti sanomaan. Joka tapauksessa voidaan odottaa, että peikon tuhot saavat aikaan hymistelyä, ihan kivoja taidenautintoja, oikein söpöjä esityksiä ja siloisen suloisia säveliä.
Botox-peikko on syntynyt tarpeesta elää virheetöntä, mukiinmenevää ja persoonatonta elämää, jonka pienet nautinnot koostuvat kiiltävistä iltapuvuista ja sovinnaisesta kulttuurielämästä vailla oikeasti kohauttavia esityksiä. Botox-peikon suosikkielinympäristöihin kuuluvatkin kaikenlaiset gaalaillat ja viralliset illanistujaiset, joissa nurkkaan ahdetut muusikot soittavat oikein kivasti ja virheettömästi hauskoja kappaleita. Varmaankin jotain Mozartia tai ainakin sellaista näppärän eläväistä.
Keväällä, juuri ennen vaaleja rakas peikkomme maistoi omaa lääkettään ja koki kasvupyrähdyksen. Kovaa nousukiitoa vallan tahmeaan kahvaan kokenut perussuomalaiset julisti, että taidetta ja kulttuuria tulee tukea päämäärä mielessä ja kansan identiteetin tahtoa noudattaen. Määritettiin siis hyvä taide. ”Kulttuuriväki” otti asiakseen tuohtua, sillä tottahan taiteen on oltava poliittisesti korrektia ja saada päättäjien siunaus. ”Aivan kauheaa!” joku huudahti, ”mitäs sitten tapahtuu taiteelleni, kun Timo Soini ja hänen joukkonsa eivät hyväksykään sitä?”. Vaarana olikin, että rajoja rikkovasta taiteesta olisi tullut sitä ihan oikeasti, ilman tukia ja kultaisia kädenpuristuksia. Onneksi hallitusneuvottelujen jälkeenkin voi mainosjulisteeseen huojentuneena painattaa: ”Valtioneuvoston hyväksymää taidetta”.
Botox-peikon uhrit nauttivat kaupunkikuvasta, jossa talot ovat suorissa riveissä, lasipinnat kiiltävät, taide pysyy vain sille varatuilla alueilla ja esitykset ovat virheettömiä. Uhri myös toivoo, että kaupunki tarjoaisi taiteelle tilat, jossa voisi esiintyä viranomaisen suopean katseen alla ja jossa voi luvanvaraisesti tehdä rajojarikkovaa taidetta, sponsoreita unohtamatta. Parhaimmillaankin esitykset kohahduttavat niin, että Hesarin kriitikko käyttää fraasia ”hyvän maun rajoilla” ja taidekoulun lehtori pudistelee päätään, ehkä pieni hymynkare huulillaan.
Botox-peikko siloittaa pinnat, tasoittaa pienet rosot ja tekee kaikesta persoonatonta. Botox saa otsarypyt katoamaan ja hipiän kiiltämään niin, että ilme säilyy kuin kiveen hakattuna kovallakin viimalla. Aikamme tuntuu nauttivan silkkiverhoilusta, jonka tahrat on piilotettu korjauslakan alle. Todellinen antautuminen ja persoonan heittäminen pelilaudalle jopa virheistä välittämättä ovat vastalääke Botox-peikon puremalle. Taide, joka ei loukkaa ketään ja joka tuskin aiheuttaa väristyksiä, ruokkii peikon egoa ja kasvattaa sen lonkeroita luikertelemaan yhä syvemmälle yhteiskunnan rakenteisiin. Pahimmillaan nuo lonkerot kaivavat underground-taiteilijat kuopistaan ja tekee heistä Valtioneuvoston hyväksymiä mainstream-taiteilijoita.
Botox-peikko ei kestä taidetta, joka lähtee pelkästä halusta, ilman huolta kriitikoista tai poliitikon tarpeista, pelkäämättä pikku lapsuksia tai teoksen oikeaoppista suoritusta. Mikäli peikko on kuitenkin päässyt puraisemaan, suositellaan ottamaan iso annos innostunutta katusoittoa, kaveriporukoiden vapaa-ajalla tekemiä lyhytelokuvia, ilman lupia perustettuja kuvataidenäyttelyitä ja harrastajateatteria. Nauti viikottain koko kesän ajan.