Yksi aikamme merkittävimmistä pianisteista, brasilialainen Nelson Pinto Freire kuoli eilen marraskuun 1. päivänä. Freire on varmasti kuuluisin brasilialainen pianisti koskaan, tosin suuren yleisön parissa hän ei ole läheskään niin maineikas kuin Martha Argerich (s. 1941) tai Daniel Barenboim (s. 1942), molemmat Freiren läheisiä ystäviä ja kollegoja naapurimaasta Argentiinasta. Syy oli varmasti Freiren kollegojaan selvästi harvemmat esiintymiset, vain 50-60 vuodessa.
Ihmelapsena uransa aloittanut Freire antoi ensikonserttinsa viiden vuoden kypsässä iässä. Freiren kotikaupunki Boa Esperanza nimesi hänen mukaansa kadun pianistin ollessa vasta 10-vuotias. Sijoitus seitsemänneksi 12-vuotiaana ensimmäisessä kansainvälisessä Rio de Janeiro -pianokilpailussa toi nuoren Freiren kotiyleisön valokeilaan. Finaalissa hän soitti Beethovenin 5. konserton, saman, jonka hän esitti viimeisessä Suomen konsertissaan Helsingissä v. 2019. Ensi kerran Freire oli esiintynyt Suomessa jo v. 1972.
Ensimmäisen opettajansa Lucia Brancon kautta Freirellä oli suora yhteys Franz Lisztiin, sillä Branco oli opiskellut Lisztin oppilaalla Arthur de Greefillä. Tämä yhteys näkyi myöhemmin epäilemättä Freiren ohjelmistovalinnoissa, koska Lisztin musiikki oli yksi hänen repertuaarinsa kulmakiviä.
Rion pianokilpailun menestyksen siivittämänä Freire sai Brasilian valtion stipendin, jonka turvin hän matkusti yksin vain 14-vuotiaana Wieniin kuulun pianopedagogin Bruno Seidlhoferin (mm. Friedrich Guldan opettaja) oppilaaksi. Vuonna 1964 Freire voitti Lissabonissa Vienna da Motta -pianokilpailun. Tämä voitto ja Dinu Lipatti -kunniamerkin myöntäminen vauhdittivat hänen uraansa, joka jatkossa keskittyi ennen kaikkea Etelä-Amerikkaan ja Eurooppaan. Freire asui vuodesta 1990 lähtien Pariisissa ja viimeisinä vuosinaan myös Lissabonissa.
Haastatteluissa Freire on maininnut pianisti-esikuvikseen Rahmaninovin, Josef Hofmannin, Horowitzin, Giesekingin ja maannaisensa Guiomar Novaesin. Nuoren polven nimistä Freire nosti esiin Daniil Trifonovin. Freireä on itseäänkin verrattu Hofmanniin ja Rahmaninoviin, mikä ei yllätä, sillä soinnin kauneus, tulkintojen spontaanisuus ja ylivertainen tekniikka ovat kaikkiin kolmeen usein liitettyjä epiteettejä.
Freiren levyura oli pitkä mutta levyjä ei silti ole erityisen paljon. Varhaisimmat taltioinnit ovat vuodelta 1957 Rio de Janeiron pianokilpailusta ja ensimmäiset studiolevytykset ilmestyivat 1960-luvun lopulla CBS:n julkaisemina. V. 2001 Freire solmi levytyssopimuksen Deccan kanssa; tuloksena oli 17 suurenmoista CD:tä, joista viimeinen julkaistiin v. 2017. CBS:n ja Deccan välissä Freire levytti mm. Teldecille, Telefunkenille, Sonylle, Philipsille, EMIlle sekä lukuisille pienille levy-yhtiöille. Monilla levyillä hän soittaa yhdessä Martha Argerichin kanssa. Freire sai useita huomattavia palkintoja levyistään.
– Paul Forsell