Harvinaisempaa Bruckneria, V. sinfonia ja Herbet Blomstedtin johdolla. Minulla on tunne, että kuulin häntä viimeksi San Franciscon oopperan Mestarilauajien johtajana v. 1987. Mutta sen tiedän jo entuudestaan, että Johanneksen kirkko on erinomainen orkesterimusiikille. Segerstam johti siellä Wagneria joku aika sitten, Siegfred-idylliä – ihana, luonnollinen sointi. Eikä ollut pettymys nytkään.
Mikä saa ihmisen kuulemaan tunnin mittaista Brucknerin sinfoniaa? Mikä pitää sen koossa?
Ei ainakaan KUULTU rakenne, vaan musiikin OLETETTU rakenne. Tarkoitan, että se operoi rakenteilla, symmetrioilla ja muodoilla, jotka tunnemme entuudestaan, jotka ovat aivoissamme ja jotka saavat meidät odottamaan ja ennustamaan tapahtumien kulkua. Mutta lisäksi on pintatasolla aina jotain viehättävää wieniläistä Gemütlichkeitia niin kuin scherzo-osissa.
Lisäksi: mitä proustlaisia muistoja viriääkään tässä kirkkosalissa, Norssin viereisessä Täällä lauloin pikkupoikana Händelin Joosua oratorion poikakuorossa Jorma Pukkilan johdolla. Mutta laulumme oli niin hentoa, että lopulta johtaja pyysi meitä vain aukomaan suutamme ikään kuin laulaisimme, kun takanamme seisseet altot hoitivat itse laulamisen.
Mutta silti kuulin koko oratorion ja sen jälkeen monia muita samassa paikassa. Paikalla on muistina, henkensä genius locinsa…