Jüri Reinveren Puhdistus-ooppera lunasti komeasti teokseen liittyvät odotukset. Kantaesityksensä saanut ooppera perustuu moninkertaisesti palkitun kulttikirjailijamme Sofi Oksasen romaaniin, josta on myös näytelmäversio. On erittäin ilahduttavaa, että nuoremman polven säveltäjien teokset pääsevät vihdoinkin Kansallisoopperan suurelle näyttämölle. Varovaisesta konservatiivisyydestään tunnettu tilaajaosapuoli saattoi olla tyytyväinen tulokseen, sillä Reinvere jatkaa melkeinpä yllättävän uskollisesti suomalaisen eeppisen oopperan perinnettä. Kotimaisen traditiomme tunnusmerkkejä ovat orkesterin voimakas läsnäolo sekä vokaalilinjojen eräänlainen jälkiwagnerilainen neutraalisuus. Reinvere kirjoittaa orkesterille taitavan värikylläisesti ja kuitenkin tarpeeksi läpikuultavasti, jotta lauluäänet pääsevät vaivattomasti esiin. Silti vokaali-ilmaisu jää toisinaan jotenkin irralliseksi orkesterin kiehtovasta maailmasta, tällainen kohtaamattomuus tuntui vaivaavan erityisesti vanhan Aliiden ja Zaran dialogeja, jotka edustavat teoksen nyt-hetkeä. Heti kun päästiin muistumiin ja kieli vaihtui suomesta eestiksi orkesterin ja laulajien suhde muuttui monisäikeisemmäksi ja tuttavallisemmaksi. Reinveren taitavasti laatiman libreton aikatasojen moniulotteisuus pääsi parhaiten oikeuksiinsa, kun kuoro astui kuvaan. Juuri kuoron kautta Puhdistuksen musiikki saa eeppistä syvyyttä, silloin Viron kansan kollektiivinen kärsimyshistoria puhkeaa ääneen.
Ensi-illan solistikaarti suoriutui vaativista rooleistaan erinomaisesti. Oli hyvä idea jakaa Aliiden brynhildemäisen kolossaalinen rooli kahtia vanhaksi ja nuoreksi Aliideksi. Johanna Rusanen-Kartanon Vanha Aliide kasvoi esityksen teräksenvahvaksi peruspilariksi, joka kantoi lyyhistyneillä harteillaan koko teoksen tukahdettujen emootioiden lyijynraskasta painoa. Niina Keitelin Zara, Helena Juntusen Nuori Aliide ja Hanna Rantalan Ingel täydensivät naiseuden eri puolia ja ikäkausia kukin rooliinsa vahvasti eläytyen. Kuten Oksasen romaanissa myös Reinveren oopperassa miehillä on vahvoihin naisiin verrattuna sivurooli, heistä on vain päästävä eroon hinnalla millä hyvänsä. Esityksestä jäi erityisesti mieleen Tuomas Katajalan kauniin lyyrinen tenori. Paul Mägin johtama Kansallisoopperan orkesteri loisti virtuoosisen kimmeltävissä juoksutuksissa, joista muodostui teoksen orkestraation musiikillisten eleiden perusarkkityyppi.
On mielenkiintoista havaita, että Puhdistuksen musiikki viittaa melkeinpä poikkeuksetta läntisen Euroopan traditioihin. Samoin kuin venäjän kieli myös neuvostomusiikin tyylikeinot on siitä pois puhdistettu. Joku toinen säveltäjä olisi ehkä tuntenut kiusausta käyttää sostakovitsmaista brutalismia sutenöörien tunkeutuessa Aliiden kotiin tai kuulustelu-raiskauskohtauksessa. Reinvere on valinnut toisenlaisia ratkaisuja, jotka lähtökohdiltaan muistuttavat elokuvalliseen kerrontaan liittyvää vieraannuttamista. Sellaista on rauhallisesti hengittävän hiljaisen musiikin käyttö Hansin tukehtumiskohtauksessa, tai äkilliset leikkaukset jälkiromanttisen tunnelatautuneesta musiikista konkreettisiin ääniin kuten radioselostus tai kyyditysautojen moottorin jyly. Olisin ehkä toivonut Berliinissä asuvan säveltäjän käyttävän tällaisia perinteistä lineaarista kerrontaa rikkovia aikamme musiikkiteatterin keinoja vielä rohkeammin, mutta samalla ihailen ja kunnioitan Reinveren vahvaa kokonaisvisiota, joka saa laajan teoksen rakentumaan ja kaartumaan vakuuttavasti.
Eheää kokonaisuutta tuki kekseliään vaikuttava näyttämöllepano, josta kiitos Teppo Järvisen lavastusratkaisuille ja Marjaana Mutasen puvustukselle. Tiina Puumalaisen ohjaus otti suuren lavan onnistuneesti haltuunsa.