Gustav Mahler: Sinfonia Nro 10 (Adagio) & Des Knaben Wunderhorn
Magdalena Kožená, Christian Gerhaher & The Cleveland Orchestra / Pierre Boulez
Accentus Music ACC20231 (DVD / Blu-ray)
Anton Webern: Passacaglia, Op. 1, Orchestervariationen, Op. 30
Igor Stravinsky: Le Chant du Rossignol
Gustav Mahler: Sinfonia Nro 6
Lucerne Festival Academy Orchestra / Pierre Boulez
Accentus Music ACC30230 (2CD)
Hiljaa hyvä tulee. Pierre Boulez aloitti Gustav Mahlerin (1860-1911) sinfonioiden johtamisen jo 1960 -luvulla. Ensimmäinen levytys, kuudes sinfonia, taltioitiin Musikvereinissa 1994. Nyt Boulezin syklin täydentää valmiiksi Accentuksen julkaisema konsertti-dvd, joka sisältää 10. sinfonian sekä Des Knaben Wunderhorn -laulut.
Boulezin ohjelmistoon keskeneräisestä 10. sinfoniasta kuuluu yksinomaan adagio-avausosa, jonka Mahler ehti saada valmiiksi ennen kuolemaansa. Mahlerin luonnoksiin perustuvia Deryck Cooken toimittamia esitysversioita keskeneräisistä muista osista Boulez on vierastanut kutsuen niitä karikatyyreiksi. Tämä on sinänsä sääli, sillä Cooken versio on puutteineen kaikkineen komeaa kuultavaa, kuten esimerkiksi Sir Simon Rattlen ja Daniel Hardingin levytykset osoittavat. Toisaalta adagio toimii kyllä hyvin yksinäänkin, ja toki siinä ovat pitäytyneet muutkin suuret Mahler-kapellimestarit, kuten Leonard Bernstein ja Claudio Abbado.
Boulez on riisunut Mahlerista kaiken liiallisuden. Clevelandin orkesteri soittaa sinfoniaa kuin se olisi kamarimusiikkia. Sointi on paljon läpikuultavampi kuin Hardingin ja Wienin filharmonikkojen (sinänsä hienossa) äänityksessä parin vuoden takaa. Boulezin hillitty lähestymistapa ei kuitenkaan jätä kuulijaa kylmäksi. Adagion kokonaisuus on hyvin punnittu ja osan traaginen huipennus soi hyytävällä voimalla.
Ainakin itselläni mielikuvat Mahler-johtamisesta perustuvat paljolti 70-luvun alussa filmattuihin konsertteihin, joissa Leonard Bernstein johtaa Wienin filharmonikkoja. Boulezin vähäeleinen johtaminen luo näille mielikuville täydellisen kontrastin. On kiinnostavaa seurata, kuinka pienillä eleillä Boulez pystyy välittämään orkesterille näkemyksensä. Kapellimestarin vähäeleisyys vapauttaa myös kuulijan keskittymään itse musiikkiin.
10. sinfonian parina helmikuussa 2010 taltioidussa konsertissa kuullaan Mahlerin kaksitoista laulua Des Knaben Wunderhorn -kokoelmasta. Solisteina ovat suurenmoiset Magdalena Kožená ja Christian Gerhaher. Solistit, orkesteri ja Boulez eivät juuri jätä toivomisen varaa, vaan lopputuloksena on kiehtova seikkailu Wunderhorn-tekstien maailmaan. Mieleen tulevat säveltäjä John Adamsin pohdinnat siitä, kuinka musiikki kykenee ilmaisemaan juuri psykologisia tiloja äärimmäisen tarkasti. Mahlerin lauluista jokainen tunnistaa laajan kirjon omia tunnetilojaan, varsinkin tämäntasoisessa esityksessä.
Sinfoniasarjan levytysten täydentyessä Boulez lähtee samalla uudelle kierrokselle. Avauksena toimii viime kesänä taltioitu Lucernen festivaaliakatemian orkesterin konsertti, jossa kuullaan Mahlerin kuudennen sinfonian lisäksi Webernin Passacaglia, Op. 1 ja Orkesterimuunnelmat, Op. 30 sekä Stravinskyn Satakielen laulu. Boulezin vuonna 2004 perustama festivaaliakatemian orkesteri konsertoi kesäisin Lucernen musiikkijuhlien yhteydessä ja toimii orkesterina Boulezin johtamisen mestarikursseilla.
Konserttitaltioinnin alkupuolella kuullut Webernin ja Stravinskyn sävellykset ovat Boulezin ominta kantaohjelmistoa, jotka hän on myös levyttänyt useampaan kertaan. Passacaglian ja Orkesterimuunnelminen taltioinneista ylittämättömiä ovat edelleen Boulezin ja Berliinin filharmonikkojen levytykset vuodelta 1994, mutta eipä festivaaliakatemian orkesteri niistä kauaksi jää. Satakielen laulu puolestaan soi nyt syvemmin kuin Boulezin 80- ja 90-luvun taltioinneilla.
Levyn päänumerosta, Mahlerin kuudennesta sinfoniasta, on ennestään saatavilla kymmeniä levytyksiä. Tästä huolimatta Boulezin levytys puolustaa paikkaansa. Vaikka festivaaliorkesterin kanssa tehty taltiointi ei ylläkään Boulezin aikaisemman, Wienin filharmonikkojen kanssa tehdyn levytyksen tasolle soinnillisesti, on se kuitenkin monella tapaa kiinnostava ja edeltäjäänsä radikaalimpi tulkinta.
Läpi Mahlerin kuudennen Boulezin punaisena lankana tuntuu olevan nimenomaan ensiosan tempomerkinnän lisäys, ma non troppo. Kaikkea turhaa korostusta, paisuttelua ja alleviivausta karttamalla Boulez tekee Mahlerin järkäleestä tiiviin ja ehjän kokonaisuuden, jonka harkiten rakennetut huippukohdat tekevät syvän vaikutuksen.
Kuudennen sinfonian keskiosien esitysjärjestyksen suhteen on kaksi koulukuntaa. Boulez pitäytyy Bernsteinin ja Herbert von Karajanin tavoin Mahlerin alkuperäisessä scherzo/andante -suunnitelmassa, kun taas esimerkiksi Abbado ja Rattle ovat suosineet Mahlerin myöhempää andante/scherzo -järjestystä. Oikeaa ratkaisua ei ole, vaan kumpikin järjestys on yhtä lailla perusteltavissa. Pidän kuitenkin scherzoa vaikuttavampana, kun se kuullaan heti myrskyisän avausosan jälkeen, niin ettei kuulijalle jää aikaa hengähtää.
Liioittelua karttaen Boulez pitää tempovalinnoillaan Andante ma non troppo -osan todellakin andantena. Finaali puolestaan on avausosan tavoin oivallinen esimerkki Boulezin kyvystä rakentaa suuria kaaria, joissa jännitys säilyy loppuun saakka.
Kummallakin tallenteella Boulez esittelee kuulijoilleen kokonaan toisenlaisen Mahlerin kuin mihin Bernsteinin luoma esitystraditio on meidät totuttanut. Näkökulmien erilaisuus tuo rikkautta Mahler-perinteisiimme.