Kaupungin pohjoislaidalla keskelle köyhemmän väen tornitaloja on avattu viime lokakuussa uusi kulttuurikeskus nimeltä Centquatre eli 104. Tilat ovat todella laajat, sillä kyseessä on kokonaisen korttelin kokoinen entinen ruumishuone. Eräs ranskalainen muusikkoystäväni kuvaili ironisesti ”satanelosessa” käyviä taiteenrakastajia nimellä ”bobo”. Se tarkoittaa bourgeois bohémien (boheemi porvari). Nämä ihmiset tulevat pääosin rikkaan eliitin parista, vaikka äänestävätkin vasemmistoa ja näyttäytyvät mielellään muodikkaan kansanomaisissa paikoissa. Joka tapauksessa 104-keskuksen tarjonta on huiman monipuolista. Kaikki taiteenalat ovat siellä edustettuna, ja lisäksi se tarjoaa residenssin useille kansainvälisille taiteilijoille, kirjailijoille, dramaturgeille, tanssijoille jne. Juuri parhaillaan keskuksen suojissa majailee suomalainen video- ja valokuvataiteilija Anu Pennanen. Anu työstää videoteosta Pariisin ydinkeskustan hallien korttelista, joka on kaupungin lähiöiden nuorten kohtaamispaikka.
Oma pääsyyni vierailla entisessä ruumishuoneessa oli eilinen Cairn-ensemblen konsertti. Konsertin ajankohta on huolella valittu tähän hieman makaaberiin paikkaan sopivaksi, sillä se on osana sarjaa, jonka kaikki konsertit soitetaan uuden kuun aikaan. Ensemble on minulle vanha tuttu, sillä he kantaesittivät Bachin musiikkiin hyvin läheisesti liittyvän trioteokseni vuonna 2000. Ensemblen taiteellinen johtaja on nuori lahjakas säveltäjä Jérôme Combier. Eilinen konsertti oli omistettu ranskalaisen säveltäjän Gérard Pessonin (s. 1958) musiikille. Säveltäjä, jota olen kuullut kutsuttavan ”Ranskan Lachenmanniksi”, oli itse paikalla juontamassa konsertin. Yhteistä molempien säveltäjien estetiikalle on mieltymys hälyihin ja pirstaleisen ”aukkoinen” sointimaailma. Siihen yhtäläisyydet sitten päättyvätkin, sillä Pessonin keveän elegantti ilmaisu humoristisuudessaan on kovin kaukana saksalaisen säveltäjän metafyysisestä hurjuudesta. Pessonin leikkimielisen parodioivassa suhteessa traditioon häivähtää Erik Satien vänkyrä hahmo.
Tällä kertaa Pessonin ”sabotoinnin” kohteena oli Mozartin menuetti D-duuri (KV 355 vuodelta 1790). Aluksi kuulimme alkuperäisen teoksen pianolla soitettuna. Sen jälkeen seurasi sarja erilaisia muodonmuutoksia eri kokoonpanoille kirjoitettuna. Eräässä niistä menuetti pikakelattiin lävitse mahdollisimman nopeasti viulun ja alttoviulun esittämänä. Eräässä toisessa transformaatiossa keskityttiin menuetista valittuihin neljään sävelkorkeuteen. Lisäksi kuulimme variaatiot Olivier Messiaenin ja Morton Feldmanin tyyleihin. Kantaesityksenä kuultu Solo 2 huilulle tuntui hauskan mielikuvituksellisten kappaleiden seurassa melkoiselta mahalaskulta: menuetti käytiin siinä lävitse hieman mekaanisesti maustamalla se muutamalla ornamentilla. Olikohan säveltäjällä tullut kiire…