Kesä on ilmiselvästi lopuillaan: iltapäivälehtien sivuilta ei löydy enää lukijapalautteita terassimuodista eivätkä tyyligurut ohjeista sandaalien ja sukkien oikeaoppista yhteiskäyttökoodistoa. Onneksi taidemusiikkikirjoittelussa pukeutumiskoodisto on kestoaihe, johon voidaan palata vuodenajasta riippumatta.
Kun pianisti Yuja Wang esiintyi pari viikkoa sitten Hollywood Bowlissa, kiinnitti L. A Timesin Mark Swed suurempaa huomiota solistin asuun kuin meneillään olevaan konserttiin. 24-vuotias Yuja asteli lavalle pukeutuneena kuin suurin osa ikäisistään, pikkaisen liian pienessä mekossa ja piikkikorkokengissä. Peli oli menetetty, silmät tekivät julman vallankaappauksen korvien tyrannisoimasta kriitikosta: ”Vähänkin pienempi mekko, niin konsertti olisi ollut k-18”, Swed kirjoitti. Ohjelmassa oli Rahmaninovia ja Tšaikovskia, joten onneksi kaikki teinit saivat osallistua.
Kaipa se kertoo jotain musiikkimme asemasta muuttuvassa maailmassa. Me täällä muurien sisällä vaalitaan todellisia, hyviä arvoja ja asiantuntevaa makua, ja nuo tuolla kuuntelevat jumputusta ja lukevat viihdelehtiä. Silloin ennen, rakkaassa menneisyydessä, kun muusikoiden nimet olivat tuttuja muuallakin kuin Sibiksen kuppilassa tai asialehtien kulttuurisivuilta, ei julkisuustemppuja paljon tarvittu. On suorastaan surullista, että taitavan pianistin esiintyminen hyppää näin räikeästi silmille, roskalehtien estetiikan lakeja noudattaen. Ja vielä se, että siitä kirjoitetaan juuri samojen lakien mukaisesti. Ehkä se oli Yujan tarkoituskin.
Populaarimusiikin puolella moinen esiintymisasu ei herättäisi minkäänlaisia reaktioita, mutta meillä päin riittääkin se, että Pekka Kuusisto soittaa viulua pukeutuneena johonkin muuhun kuin frakkiin. Tukala ja raskas vaate, joka tuo elävät muistot Wienin kongressin ajoilta 1815. Ne olivat aikoja ne. Sitten ihmetellään, miksi klassinen musiikki ei tavoita suurta yleisöä, jonka kohauttaminen nykyään vaatii jonkun Lady Gagan poseeraamassa yllään pekonisuikaleita. Kiitos, t-paita riittää tällä erää.
Suomessa oli yritystä saada klassinen musiikki suuren yleisön puheenaiheeksi, kun Linda Cullberg (os. Brava/Lampenius) esiintyi viuluineen lateksipuvussa ja ilman. Syntyi julkista väittelyä Lindan viulismista, mutta ennen kaikkea pukeutumisesta ja ulkonäöstä. Levyt myivät hyvin ja suuri yleisö kuunteli klassista musiikkia. Lindan ongelmaksi koituikin huomiota herättävä ulkonäkö ja viihteellinen uutisointi, johon hän tuskin oli täysin syytön itsekään. Musiikin sijasta keskityttiin sivuseikkoihin, mikä oli kaksiteräinen miekka. Viihteen keinoilla saatu nopea julkisuus myös hiipui samaa vauhtia.
Taidemusiikin asema on saatu näyttämään paljon huonommalta, kuin mitä se todellisuudessa on. Helsinginkin kokoisessa pikkukaupungissa on lukuisia orkestereita, konsertit vetävät yleisöä ja musiikista puhutaan. Uutisissakin on silloin tällöin maininta. Pieni piiri on melko tiivis ja yleisö vannoutunutta, onko siis tarvetta laajentua massojen suuntiin? Viihde- ja poplaarikulttuurin imuun ei ole syytä heittäytyä. Kohahduttaminen ja ulkonäöllä ratsastaminen ovat vain mehevä juustonpala hiirenloukussa, jonka ulkopuolella musiikki ja osaaminen riittävät. Kolme tenoriakin valloitti maailman, vaikka eivät kertaakaan esiintyneet ilman paitaa.