(klikkaa kuva suuremmaksi)

Amsterdamin Royal Concertgebouw -orkesterin vierailu missä tahansa on tietenkin tapaus. Oli hieman hankalaa päästä sitä kuulemaan Helsingissä, sillä paikka ehti vaihtua Finlandiatalosta Musiikkitaloon ja välillä 11.11. konsertti ilmoitettiin jo loppuunmyydyksi, mutta salissa oli kuitenkin paikkoja. Lippujen hinnat olivat sangen korkeita: parhaat paikat hipoivat kahtasataa euroa. En olisi mennyt ellen olisi saanut yhden orkesterilaisen ystävyydellä ilmaista paikkaa. Yllättäen salissa ei ole lainkaan ohjelmaa saatavilla, joten oli paras tyytyä siihen, mitä tarjottiin. Paikkani oli näyttämön takana F-katsomossa kolmannella rivillä, johon nähden soittajat ovat selin, joten kommunikaation välittömyys kärsii. Kapellimestari on tosin kasvokkain, mutta tässä tapauksessa Philippe Herreweghen kohdalla sillä ei ollut merkitystä, sillä hän ei harrasstanut minkäänlaista johtajan koreagrafiaa, vaan johti vähän kuin Richard Strauss filmillä luottaen siihen, että kaikki on jo harjoitettu, orkesteri spielt sich, soittaa itsestään.

Read More →

Richard Faltin

Suomea onnisti todella 1800-luvulla, kun tänne saatiin Helsingin yliopiston musiikinopettajiksi ja pääkaupungin musiikkielämän johtoon kaksi saksalaista huippumuusikkoa, Friedrich (Fredrik) Pacius vuodesta 1835 vuoteen 1871 ja hänen jälkeensä Faltin 1871-1896. Heidän ansiostaan Suomen musiikkielämä kohosi jo tuolloin korkealle ammatilliselle tasolle. Musiikinhistoriamme orientoitui Saksaan enemmänn kuin muissa Pohjoismaissa. Vaikutus oli niin vahva, että kun Kaupunginorkesteri vieraili 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä, soittajia kiellettiin puhumasta lavalla keskenään, koska tällöin olisi käynyt ilmi, että he olivatkin saksalaisia.

Faltin sai oppinsa monissa musiikkiaineissa aikansa parhailta pedagogeilta Leipzigin konservatoriossa: Moschelesilta pianonsoitossa, Davidilta viulussa ja Moritz Hauptmannilta sävellyksessä. Viimemainittu merkittävä musiikinteoreetiko oli ollut myös Paciuksen opettaja. Kun Faltin saapui Viipurista Helsinkiin hän peri Paciuksen tehtävät mm. teatterikapellimestarina ja yliopistolla ja lisäksi toimi Nikolain kirkon urkurina. Säveltäjänä Faltinin pääteokset ovat uruille, hänen koraalikirjansahan tuntevat kaikki, sekä erilaisille vokaalikokoonpanoille. Valitettavasti koko joukko hänen sävellyksiään tuhoutui tulipalossa 1857. Silti on säilynyt juhlakantaatteja, mm. Aleksanteri II patsaan paljastuksen yhteydessä 1894 mistä uhkasi muodostua kulttuuriskandaali, kun ei päästy yksimielisyyteen, millä kielellä lauletaan. Hän oli myös intohimoinen wagneriaani, joka edusti Wagnerin perustamaa Patronatvereinia Suomessa. Hän oli yksi niistä kolmesta rohkeasta suomalaisesta, jotka osallistuivat Bayreuthin avajaisiin 1876. Faltin meni juttelemaan maestron kanssa ja kertoi, miten hänen musiikkiaan arvostettiin Pohjolassa. Tähän Wagner virkkoi: ”Minua ilahduttaa suuresti, että musiikkiani ihaillaan siellä ylhäällä. Mutta tulkaa nyt toki mieluummin tänne sitä kuuntelemaan!” Faltinista on olemassa erinomainen Karl Flodinin kirjoittama elämäkerta, jota voi suositella. Faltinin sukua vaikuttaa yhä Suomessa. Mm. hänen poikansa oli kirurgi, joka leikkasi Bobrikoffin attentaatin jälkeen.

Riikka Siltanen, itsekin Faltinin sukua, on omistautunut tämän muiston vaalimiselle. Hän on mezzosopraano ja laatii väitöskirjaa esi-isästään Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella. hän oli myös koonnut Kansalliskirjastoon näyttelyn Faltinin elämästä ja työstä Suomessa. Nähtävillä on harvinaista kuvamateriaalia, valaisevia tekstejä ja ääninäytteitä jatkuvalta nauhalta (mm. Tapani Valsta soittaa tämän pianomusiikkia). Näyttely on avoinna 11.1.2019 saakka, joten siellä kannattaa ehdottomasti pistäytyä.

Siltanen oli myös koonnut Faltinia esittelevän konsertin Kansalliskirjaston rotunda -saliin torstai-iltana 8.11. Siinä esiintyi The Larks –niminen yhtye (mistä nimi?), jossa hän itse esitti lauluosuudet Lotta Pettinen-Diabyn pianon säestyksellä ja tukenaan viulisti Katri Mustonen ja alttoviulisti Anja Syvälähde. Yhtye muodosti hienosti tasapainotetun ensemblen. Oliko Faltin itse tehnyt nämä laulujen sovitukset tälle kokoonpanolle? Ei, mutta idea oli kerrassaan toimiva ja antoi konsertin soinnilliselle yleiskuvalle tukensa.

Faltinin musiikki on sinänsä taidokasta, sujuvaa ja liikuttavaakin tyylinsä puitteissa. Hänen ilmaisunsa on aina hillittyä, se on tarkoitwettu koteihin, ei suuriin saleihin. Siinä jatkuu se musiikillinen biedermeyer, jonka Pacius aloitti Helsingissä. Itse aisassa se ei ole koskaan päättynytkään, siitä todistavat elävät osakuntakuoromme ja jo pelkästään tämäkin viehättävä historiallinen musiikki-ilta. Laulut olivast enimmäkseen saksalaisten runoilijoiden teksteihin sellaisista aiheista kuin Erster Schnee…. Hevror, hervor, Ihr Blümlein alll… Trost erstrahlt aus jenen Friedenshöhen. Mutta mukana oli myös suomalaisten kansanlaulujen sovituksia kuten Hyljätyn valitus, Tuomi on virran reunalla. Niiden näkemys Suomesta on kyllä sangen saksalainen ja varhaisromanttinen. Faltinilla ei ole myöskään sitä ehdotonta melodisen keksinnän lahjaa, joka oli Karl Collanilla ja Paciuksella. Viimeinen esitetty teos Suomen rukous 1898 heijastaa sortokauden tunnelmaa ja näyttää selvästi millä puolella Faltin seisoi. Konsertti oli kaikin puolin tervetullut tapahtuma ja siitä kiitokset erityisesti sen ideoijalle Riikka Siltaselle. Odotamme hänen väitöstään.

— Eero Tarasti