Magnus Lindberg ja Hannu Lintu harjoituksissa Musiikkitalosssa. Kuva: Jari Kallio
Tunnelma oli sähköistyneen kihelmöivä, kun Radion sinfoniaorkesteri ja ylikapellimestari Hannu Lintu olivat valmiina aloittamaan ensimmäisen konserttinsa orkesterin Magnus Lindbergin musiikille omistetulla festivaalilla Musiikkitalossa keskiviikkona.
Lindberg on jo pitkään ollut yksi nykymusiikin keskushahmoja. Hänen alati monipuolistuva tuotantonsa kattaa monia tyylillisiä kausia, ulottuen hardcore-modernismista aina viimeisimpien teosten värikylläiseen, liki-impressionistiseen ilmaisuun.
RSO:n festivaalin konsertit kokoavat yhteen Lindbergin kiehtovimpia teoksia kahdeksankymmentäluvun puolivälistä tähän päivään. Näiden lomassa kuullaan myös monien Lindbergille läheisten säveltäjien teoksia.
Keskiviikkoillan ohjelmaan sisältyi kolme riemastuttavan erilaista Lindbergin teosta sekä Igor Stravinskyn yksi omaperäisimmistä mestariteoksista, baletti Les Noces (Häät, 1914-23).
Sinfoniakonsertille epätyypilliseen tapaan ilta alkoi vain viiden muusikon voimin. Lavalle saapuivat kapellimestari, kaksi pianistia ja kaksi lyömäsoittajaa valmiina sukeltamaan Lindbergin ilahduttavan kekseliään Related Rocksin (1997) maailmaan.
Kaksikymmentäminuuttinen, Bartók-henkiselle kokoonpanolle sävelletty Related Rocks on mukaansatempaava lyötöretki sointivärien, tekstuurien ja rytmien ulottuvuuksiin. Pianisteilla on soitettavanaan perinteisen koskettimiston ohella myös samplerit, joiden kautta sointimaailmaa laajennetaan eri tavoin muokatuin barokkisellon saundein.
Lyömäsoittimistoa hallitsevat ksylofoni ja marimba, joiden rinnalla kuullaan niin thaikongeja ja antiikkisymbaaleja kuin bongoja ja bassorumpuakin. Musiikillinen materiaali jakautuu jotakuinkin tasapuolisesti neljän muusikon kesken mahdollistaen liki loputtoman sointikirjon valjastamisen.
Related Rocksin edetessä soiva materiaali matkaa moni-ilmeisten idiomien läpi, aina Lindbergin omintakeisen tyylin läpi suodattettuina. Tähän sointivärien ja tekstuurien juhlaan sekoittuu myös jazz-aineksia, joista muodostuu ratkiriemukas rytmisesti korostunut taite teoksen loppupuolella. Kiitos eletronisesti muokatun materiaalin, yhtyemusiikki kietoutuu lumoavaan harmoniseen pilveen.
Yhdessä Linnun kanssa RSO:n lyömäsoittajat sekä pianistit Joonas Ahonen ja Emil Holmström antoivat Related Rocksille upean soivan asun, jonka siivittämänä ilta käynnistyi kerrassaan hienosti.
Related Rocksin jatkoksi saatiin kuulla toinen pianojen ja lyömäsoittimen voimannäyttö, Stravinskyn ainutlaatuinen Les Noces. Tätä jotakuinkin harvakseltaan konserteissa kuultavaa mestariteosta esittämään liittyivät myös Musiikkitalon kuoro solisteineen.
Stravinsky ryhtyi säveltämään Les Nocesia Sergei Djagilevin Ballets Russesin tilauksesta pian Kevätuhrin (1911-13) valmistumisen jälkeen. Venäläisiä talonpoikaishäitä kuvaavan baletin syntyprosessista tuli poikkeuksellisen monivaiheinen.
Itse sävellystyö eteni tasaisesti vuosien 1914-17 välillä, mutta orkestraation parissa Stravinsky joutui kamppailemaan pitkään. Alun perin hän ajatteli soitintavansa musiikkinsa jousille ja puupuhaltimille, mutta matkan varrella säveltäjä lisäsi ensembleensä vasket, harpun, pianon, cembalon ja cimbalomin.
Palattuaan sodan jälkeen Pariisiin Stravinsky ryhtyi kuitenkin uudistamaan orkestraatiotaan perinpohjaisesti. Alkuun hän suunnitteli lennokasta kahden cimbalomin, harmonin, pianolan ja lyömäsoitinten yhdistelmää, joka kuitenkin osoittautui perin epäkäytännölliseksi. Lopulta vuosina 1922-23 Stravinsky päätyi neljän pianon ja lyömäsoitinten yhdistelmään saattaen Les Nocesin viimein valmiiksi.
Kaikissa edellä mainituissa versioissa mukana olivat solisti ja kuoro. Baletin libretto pohjautuu venäläisiin häärituaaleihin ja jakautuu kahteen osaan ja neljään kohtaukseen. Ensimmäinen osa kuvaa häävalmisteluja ja toinen itse hääjuhlaa.
Musiikillisesti Les Nocesilla on kytköksiä Kevätuhriin, jos kohta näitä on monesti vaikea havaita, koska balettien sointimaailmat ovat niin perin erilaiset. Harmonioiden ja tekstuurien suhteen Les Noces suuntaa aivan omanlaisille poluilleen, joita pitkin kulki yli seitsemän vuosikymmentä myöhemmin myös Pierre Boulez viimeisessä mestariteoksessaan sur Incises (1996-98).
Kuorolle ja neljälle solistilleen Stravinsky kirjoittaa musiikkia, jonka juuret ovat syvällä venäläisessä folkloressa. Lauluosuudet ovat täynnä ilmaisullisesti ja rytmisesti haastavia osuuksia, jotka, kietoutuessaan yhteen soitinten väikkyvään kudokseen, muodostavat liki surrealistisen, huumaavan soivan kokonaisuuden.
Les Noces tarjoaa koko esittäjistölleen mitä verrattomimman haasteen. Teoksen toteutus vaatiikin omistautuneen joukon virtuooseja, kuten asian laita oli Musiikkitalossa keskiviikkona.
Stravinskyn Les Noces Musiikkitalossa keskiviikkona. Kuva: Jari Kallio
Piia Komsi, Anna Danik, Simo Mäkinen ja Aarne Pelkonen, lauloivat soolo-osuutensa ihailtavan ilmaisuvoimaisesti ja ketterästi. Nils Schweckendiekin oivallisesti valmentama kuoro hoiti osuutensa rytmisen tarkasti ja innostavan energisesti.
Neljä mitä mainiointa pianistia, Ahonen, Holmström, Lindberg ja Jouko Laivuori muodostivat huippujoukkueen, jonka käsissä Stravinskyn myrskyisä kontrapunkti taittui soivaksi ihmeeksi mitä upeimmin. RSO:n lyömäsoittajisto teki niin ikään nappisuorituksen Linnun pitäessä langat käsissään kertakaikkisen vakuuttavasti.
Illan toisella puoliskolla kuultiin rinnakkain kaksi perin erilaista Lindbergin teosta, Kinetics (1988-89) ja Triumf att finnas till… (2018).
RSO:n tilauksesta kolmekymmentä vuotta sitten sävelletty Kinetics merkitsi uuden vaiheen alkua Lindbergin estetiikassa. Suurelle orkesterille kirjoitetun Kineticsin soitinvalikoimaan kuuluvat peruskokoonpanon ohella alttosaksofoni, syntetisaattori, piano ja laaja lyömäsoittimisto. Neljätoistaminuuttinen teos tarkastelee vaikuttavasti harmonian, orkesterivärien ja soitinnuksen uusia mahdollisuuksia.
Siinä missä Lindbergin varhaisempi tuotanto Kraftiin (1983-85) saakka oli ollut pidäkkeetöntä raa’an energian sykettä, Kinetics puolestaan lähestyy harmonian ja orkestraation kysymyksiä hienovaraisemmin luopumatta säveltäjälle tunnusomaisesta sähköisestä energiasta.
Kineticsin avaa jousten ylärekisterien lumovoimainen kuhina, johin harppu, piano, puupuhaltimet ja metalliset lyömäsoittimet liittyvät. Vähitellen puhaltimet alkavat muodostaa melodia-aihelmia, jotka kohoavat soivan pilven lomasta. Musiikin kerroksiin ilmestyy tihentyvää rytmistä energiaa, jonka mukana musiikin etu- ja taka-alan harmoniat matkaavat eteenpäin.
Kineticsin tiheä kudos on mestarillisesti orkestroitua. Läpikuultavuus mahdollistaa musiikillisten linjojen erottelun tiiviimmästäkin äänimassasta. Huikean orkesterikylvyn jälkeen musiikki rauhoittuu hetkeksi katsoen takaisin alun hiljaiseen kuhinaan. Tätä seuraa taianomainen sukellus matalimpiin rekistereihin, joista kumpuaa syntetisaattorin syvän kumea c-sävel.
Virtuoosinen coda päättää Kineticsin. Aivan viimeisillä tahdeilla musiikki liudentuu väikkyväksi usvaksi.
RSO ja Lintu tekivät Kineticsistä suurenmoisen elämyksen, osoittaen läpikotaista osaamistaan Lindbergin musiikin parissa. Yli kolmen vuosikymmenen kokemuksella RSO on ylivoimanen instrumentti tässä musiikissa.
Linnun johdolla etualan ja taka-alan harmonioiden vuorovaikutus piirtyi erinomaisella tarkkuudella. Orkesteri soi tarkoin balansoituna tehden kunniaa Lindbergin mestariteokselle.
Ilta Musiikkitalossa päättyi Suomen ensiesitykseen. Kuorolle ja orkesterille sävelletty Triumf att finnas till… ilmentää perin erilaista sointimaailmaa kuin kristallisoitunut Kinetics. Edith Södergranin runoihin pohjaava Triumf on jälleen omanlaisensa musiikillisen energian ilmentymä Lindbergin tuotannossa.
Aivan viimeaikaisimmassa tuotannossaan Lindbergin ilmaisuun on kietoutunut entistäkin uhkeampi väripaletti, joka yhdessä pehmeämmin soljuvan rytmiikan kanssa vie ajatuksia Maurice Ravelin maailmoihin, ainakin musiikin pintatason suhteen. Syvempiä virtauksia tarkasteltaessa Lindbergin omaleimainen muotoajattelu piirtyy ilmoille ehtymätttömässä kekseliäisyydessään.
Vuosikymmenten ajan vokaalimusiikki loisti poissaolollaan Lindbergin tuotannossa. Teoskatalogista löytyi yksi ainokainen laulu, Jag vill breda vinegar ut (1977-78) ja kaksi kuorokappaletta, Untitled (1978) ja Songs from North and South (1993). Viimein GRAFFITI (2008-09) toi vokaalimusiikin voimallisesti mukaan säveltäjän tuotantoon. Sen Pompeijin raunioiden seinäkirjoituksiin perustuva latinankielinen teksi innoitti säveltäjää upeaan kuorosatsiin.
Sopraanolle ja orkesterille sävelletty Accused (2014) puolestaan rakentui ranskan-, saksan- ja englanninkielisten kuulustelupöytäkirjojen transkriptioista. Niinpä Triumf att finnas till… on Lindbergin ensimmäinen musiikillinen kosketus hänen äidinkieleensä yli neljäänkymmeneen vuoteen.
Triumfin lauluteksi perustuu kahteen Södergranin kokoelmaan, Septemberlyraniin (1916-18) ja Framtidens skuggaan (1920). Runojen voimautunut, jopa uhmakas tyyli ilmentää sammumatonta optimismia, jota Lindbergin musiikki peilaa mitä erinomaisimmin.
Triumf att finnas till… alkaa lyhyellä orkesterijohdodannolla, jota seuraa seitsemän yhteen linkitetyn laulun ketju. Nimiruno kuullaan ensimmäisenä, ja se palaa tiivistetyssä muodossa teoksen lopulla. Kuoro-osuuksien lomassa on kaksi hienovireistä, ohikiitävää välisoitttoa, joista ensimmäinen on soitinnettu jousikvintetille ja toinen selloille ja bassoille.
Runojen kosminen kuvasto kääntyy Lindbergin käsissä leimuavaan kuoro- ja orkesteriasuun, jonka intensiivinen lämpöhehku kietoo kuulijan välittömästi huomaansa. Musiikin ekstaattinen kauneus on välillä jopa pelottavan voimallista.
Orkesteriosuudessa voi kuulla monia Lindbergille ominaisia ratkaisuja aivan uudenlaisessa asussa. Soiva pinta assosioituu monin paikoin 1900-luvun alun musiikkiin. Kuorolle Triumf on sekä vaativaa että palkitsevaa laulettavaa. Ilmaisuasteikko on tekstien mukaisesti huikean laaja.
Lopussa musiikki ja lauluteksti kiertyvät takaisin alkuun muodonmuutoksen kokeneena. Avauksen uhmakkuuden tilalla on nyt sisäistynyt varmuus. Orkesterin ja kuoron kirkastunut hehku saattelee musiikin suurenmoiseen päätökseen.
Magnus Lindberg kättelee kapellimestari Hannu Lintua konsertin päätteeksi. Kuva: Jari Kallio
RSO ja Musiikkitalon kuoro tekivät oivallista työtä Triumfin Suomen ensiesityksen parissa. Musiikki oli tulvillaan lämpöä ja syvyyttä. Linnun johdolla saatiin nauttia rytmisesti tarkasta ja hyvin balansoidusta soinnista. Orkesteri ja kuoro pelasivat kauttaaltaan hienosti yhteen. Kimmeltävät harmoniat piirtyivät ilmoille mitä kauneimmin. Toivottavasti Triumf att finnas till… saadaan pian myös levylle.
Kautta koko illan täyteen myydyssä Musiikkitalossa vallitsi syvä, keskittynyt hiljaisuus, jonka katkaisivat ainoastaan raikuvat suosionosoitukset kunkin teoksen jälkeen. Onneksi näistä festivaalikonserteista saadaan nauttia vielä lisää tulevien päivien ja viikkojen aikana.
– Jari Kallio
Radion sinfoniaorkesteri
Hannu Lintu, kapellimestari
Musiikkitalon kuoro
Nils Schweckendiek, kuoron valmennus
Joonas Ahonen, Emil Holmström, Jouko Laivuori & Magnus Lindberg, piano
Timo Kurkikangas, elektroniikka
Piia Komsi, sopraano
Anna Danik, mezzosopraano
Simo Mäkinen, tenori
Aarne Pelkonen, baritoni
Magnus Lindberg: Related Rocks (1997) kahdelle pianolle, kahdelle lyömäsoittajalle ja elektroniikalle
Igor Stravinsky: Les Noces (1914-23) lauluäänille, neljälle pianolle ja lyömäsoittimille
Magnus Lindberg: Kinetics (1988-89) orkesterille
Magnus Lindberg: Triumf att finnas till… (Triumph to Exist…, 2018) kuorolle ja orkesterille
Musiikkitalo, Helsinki
RSO-festivaali: Magnus Lindberg
Ke 16.10.2019, klo 19
