Din tillgifne ovän. Korrespondensen mellan Jean Sibelius och Adolf Paul 1889-1943.
Utgivare Fabian Dahlström. SLS 2016

Usein parhaita ystäviä keskenään ovat ne, jotka ovat tutustuneet toisiinsa jo lapsina tai varhaisnuoruudessa. Tällaisia ystävyksiä olivat yhtäaikaa Helsingin Musiikkiopistossa opiskelleet Jean Sibelius ja kirjailija Jean Paul. Heissä oli myös elämäntaiteilijoina jotakin samantapaista. Sibelius toteaa kirjeessään 13.1.1891: ”Wi äro ju bägge pä sätt och vis konstnärliga Don Quizotes.” Heidän vain osittain säilyneen kirjeenvaihtonsa julkaisu Fabian Dahlströmin erinomaisesti toimittamana on kulttuuriteko. Se antaa aiheen pohtia eikö Adolf Paul ansaitsisi omaa elämäkertaansa ja eikö Sibeliuksen tienoiltakin löytyisi vielä tutkittavaa. Erik W. Tawaststjernan suuri elämäkertahan jäi hiukan kesken ja kaikenlaista tutkittavaa materiaalia löytynee. Saksassa on julkaistu Paul Hindemithin vieraskirja Berliinin ajoilta. Suomessa Ainolan vieraskirja olisi hyvin kiinnostava. Sen nimiluetteloa pitäisi vain osata kommentoida ohi tavanomaisten sanomalehtitietojen.

Adolf Paul rannalla (kirjan kuvitusta).

Taiteilijoitten ystävyyden syvyys käy huvittavasti selville siitä, miten he mollasivat toisiaan kirjeittensä allekirjoituksissa. 1891 Sibelius allekirjoittaa vielä ”Din egen Jean” ja Paul vastaavasti 1892 ”Din tillgifne vän Adolf Paul”. Samana vuonna Sibelius päättää kirjeensä: ”Må väl gamle hederspascha” ja Paulin kirjeeseen ilmaantuu ”Adjö! Din evige ovän”. Siis suomeksi hieman kankeasti ’epäystävä’. Samana vuonna kutsuu Paul Sibeliusta määreellä ”Kroaft idiot”. 1895 säveltäjä riimittelee ”Adjö gamle räf Din egen ovän Sibelius”. Viisi vuotta myöhemmin säveltäjä päättää kirjeensä ”Må väl! Din gamle satan”. Kerran etunimi Jean muuttuu Paulin kirjeessä epäillyttävään muotoon ”Gamle Schang”. Vuosien kuluessa nimittelyt vakiintuvat kohteliaiksi ja viimeisessä kirjailijan kirjeessä lukee vain ”Din Adolf Paul”.

Kokoelman varhaisimmat kirjeet ovat syyskuulta 1889. Sibelius kirjoittaa: ”För en vecka sedan kom jag till Berlin, naturligtvis som sjuk; jag har, som du lär veta, syff. Eländig och så att jag knapt hölls på benen tog jag in på ett Hotel men blef efter några timmar så dålig att jag fördes till en Klinik (Syff-förstås) Nu I dag slap jag ut ehuru med boboner tippare och mera dyl.”

Kirje saa aprikoimaan, eikö nuori säveltäjä alunperin lähtenytkään ulkomaille opintomatkalle vaan päästäkseen parempaan hoitoon. Vapaamielinen opiskelijaelämä tuntuu yli sata vuotta sitten olleen vähintään yhtä vaarallista kuin nykyään. Lääkkeitä on keksitty, mutta uusia tauteja on tullut.

Samassa kirjeessä tulee esiin pianistinimi Venusberg, joka oli Loviisassa soittanut Schubertin Es-duuri-impromptun kylpylän flyygelillä. Leikillisen nimen takana on todennäköisesti Alexis Vennerberg, Busonin oppilas Helsingin Musiikkiopistossa. Hänen tiedetään olleen joskus Busonin ja kumppanien seurassa myös iltaisin. Lehtori Anna Lehmuksen tutkimuksen mukaan kyseessä oli alkuperäiseltä sukunimeltään Friberg-niminen mustalaispoika Nummelta, joka oli otettu kasvatiksi Nevaksen kartanon isännän, merikapteeni Wennerbergin lapsettomaan perheeseen. Pianistimme matkusti Moskovaan samoihin aikoihin kuin Busoni ja toimi sittemmin elämänsä viimeisessä vaiheessa vuodesta 1910 toisen puolisonsa kanssa pianopedagogina Turussa. Tämä unohdettu pianisti ansaitsisi oman tutkielmansa sikäli kuin materiaalia enää kovin paljon löytyy.

Kamppailu rahasta

Johtoaiheena Sibeliuksen ja Paulin kirjeenvaihdossa on toverusten hirvittävä rahapula. He elivät velaksi ja lainailivat toisilleenkin. Loppujen lopuksi Sibelius näyttää olleen enemmän antavana puolena johtuen maailmanmaineen vakiintumisesta. Adolf Paul avioitui 35-vuotiaana parikymppisen lyypekkiläisen pormestarintyttären kanssa ja aviopari sai häälahjaksi miljoona saksanmarkkaa. Jotenkin he saivat rahat kulumaan melko pian ja olivat jälleen pienten kirjoitustulojen ja velkojen varassa. Säveltäjillä Alban Berg ja Anton von Webern oli hiukan samanlainen tilanne. Heille oli tarjolla omaisuutta, mutta he eivät osanneet pitää siitä kiinni ja köyhtyivät.

Sibelius Berliinissä 1889 (kirjan kuvitusta).

Keväällä 1901 Paul Kirjoittaa: ”Sedan två monader har jag ej en penni och är alldeles olycklig. ej ett ord till svar från hvem jag än vänder mig till. Teatrarne gifa intet förskott, ingen förläggare riskerar något på mig…”

1901 Paul lisää kirjeensä sivuun: ”Olisin lähettänyt sinulle hautausapua ellen joutuisi hankkimaan sitä itselleni.”

Paul joutui myös vaikeuksiin maksamattomien vuokrien takia ja häädöt olivat uhkaamassa. Vuonna 1914 hän valittaa ettei pysty työskentelemään kun täytyy joka toinen päivä juosta oikeudessa. 1925 Paul pyytää apua Sibeliukselta vaimonsa takia, joka ei yhtenä päivänä tiedä mistä saisi ostaa ruokaa seuraavana. ”Niin pitkälle olen päässyt 63-vuotiaana kaiken sen jälkeen mitä olen saanut aikaan” hän lisää. Ja 1936 Paul jälleen valittaa: ”För sista gången i detta liv ber ja dig ”hjelp mig!” Jag förgås och vet ingen råd. I dag fick jag av exekutionsbetjänten brev att han enligt domstolbeslutet – kommer att med våld utrymma min bostad den 19 alltså om lördag vecka till, om jag ej innan dess har flyttat.”

Natsismin varjossa

Vuodesta 1938 lähtien Adolf Paulin ekonominen tilanne hiukan helpottui johtuen hänen natsisympatioistaan. Siinä suhteessa hän ja Sibelius erosivat ratkaisevasti toisistaan. Hitler kiitti jotakin Paulin näytelmää ja Paul sai pienen kunniaeläkkeen; myöhemmin sodan aikana jotakin toimistotyötä.

Adolf Paul näyttää jo varsin varhaisessa vaiheessa suhtautuneen juutalaisiin torjuvasti. Kun Sibelius oli 1914 käynyt Amerikassa päättää Paul kirjeensä hänelle: ”Näitkö Amerikassa juutalaisia? Suomessahan te pääsette niistä eroon.” 1938 Paul kävi Tukholmassa tyttärensä perhettä tapaamassa ja kirjoitti, että kaupunki on kamala: ”Ett riktigt Ghetto av judar ifrån alla världens hörn.”

20. huhtikuuta 1938 päiväämässään kirjelisäyksessä Paul jopa samaistaa Sibeliuksen ja Hitlerin: ”Just nu – midnatt hör jag kyrkklockarna först i Branau an der Inn och så i Danzig ringa in Hitlers födelsedag och tusentals barnröster ifån hela riket gratulera! Ingen – utom du – har så som han hela sitt folks hjertan! Ingen så som Ni två förtjena det! Kom ihåg det när du känner dig ensam igen!

Sibelius tuskin ilahtui rinnakkainasettelusta.

Mitä Branau am Inniin tulee niin kaupunki lienee hiukan pulassa mitä tehdä Hitlerin synnyintalolle. Jos se puretaan, niin kaupungin merkittävimmäksi erityisnähtävyydeksi jää yhä käytössä oleva keskiaikainen sauna joen partaalla. Sen otaksuttavasti miedossa lämmössä voi satunnainen matkailija sitten mietiskellä historian oikkuja.

Kyllä nuoremman polven suomalaisia musiikkimatkailijoita 2. maailmansota kiinnosti. Ilpo Saunio mittaili jo vuosikymmeniä sitten valtakunnankanslian paikkaa Berliinissä. Seppo Heikinheimo kierteli Kuhmon sotamaastossa. Omaksi saavutuksekseni voin mainita pyhiionvaellusmatkan Rommelin haudalle. Niin ja Hitlerin kastekirkkoon.

Ylipäänsä Sibelius näyttää kirjoittaneen hiukan viivytellen Paulille. Ehkä hän pelkäsi uusia rahapyyntöjä. Pikaiseen vastaamiseen oli kyllä usein aihetta, sillä Paul toimi Saksassa hyvin tarmokkaasti Sibeliuksen tunnetuksitekemisessä. Hän tunsi kapellimestareita ja managereita vaikka ei ehkä ollutkaan ihan samalla sosiaalisella tasolla kuin Breitkopf & Härtelin johtaja. Ei hän voinut välttämättä kollegiaalisesti käväistä ohimennessään vaihtamassa kuulumisia.

Sibeliuksella ja Adolf Paulilla oli muutamia yhteisiä projekteja. Tunnetuin on Sibeliuksen säveltämä musiikki Paulin näytelmään Kuningas Kristian II. Kantaesitys tapahtui Helsingissä 1898. Paul oli tekemässä lavastuksia ja Sibelius johti musiikkinsa ensimmäisissä näytöksissä. Elämänsä viimeiseen vaiheeseen saakka nuo esitykset jäivät Paulin mieleen ja hän toivoi, että sarjan Elegia soitettaisi hänen hautajaisissaan.Tämä ei toteutunut, mutta kirjailijan kuoleman jälkeen hänen leskensä kirjoitti Sibeliukselle: ”Om du vill göra någonting för honom så sett dig och spel Elegien till Kung Kristian för honom. Han hör det säkert och kommer att tacka dig.”

Yksi silmiinpistävä piirre kumppanusten kirjeissä on. Niissä ei juurikaan puhuta kirjoittajien omista teoksista, mitä tyyliä ne edustivat , miten rakenteet oli ratkaistu jne.Kirjeissä liikutaan käytännön tasolla mesenaatteja etsiskellen ja tapaamisia toivoen. Sibelius ei säilyneissä kirjeissä osoita paneutuneen tarkemmin Paulin teoksiin. Paul puolestaan kertoo ihaillen kuulemistaan esityksistä ja Sibeliuksen sävellyksistä.

1891 Sibelius maanittelee Paulia tulemaan mukaansa Wienin kevääseen: ”Menisimme Prateriin ja juhlisimme ja eläisimme. Me olemme molemmat tavallaan taiteellisia Don Quizotteja.” Sitä he varmaan olivat ja tuulimyllyt olivat heille samoja. Mutta Adolf Paulissa oli suhteessa Sibeliukseen pisara Sanzo Panchaa.

— Petri Sariola