Amfion pro musica classica

Sibelius-Akatemia edelleen maailman yliopistokärkeä

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia on arvioitu maailman kymmenenneksi parhaaksi esittävien taiteiden yliopistoksi. Tänään julkistettu QS World University Rankings by Subject -lista asetti esittävien taiteiden koulutusta tarjoavat yliopistot paremmuusjärjestykseen toista kertaa.

Sibelius-Akatemia oli edelleen ainoa suomalaisyliopisto, joka sijoittui alallaan kymmenen parhaan joukkoon. Viime vuonna Sibelius-Akatemia oli samassa vertailussa seitsemäs. Sibelius-Akatemian dekaani Kaarlo Hildénin mukaan esittävien taiteiden kymmenen parhaan joukossa on hyviä kirittäjiä, joiden kanssa Sibelius-Akatemia myös tekee tiivistä yhteistyötä.

– Sijoittuminen maailman parhaiden joukkoon jo toista vuotta peräkkäin on merkittävä tunnustus henkilöstöllemme, jota haluan samalla kiittää! Emme silti jää vain iloitsemaan onnistumisesta, sillä globaaleilla markkinoilla menestyminen edellyttää jatkuvaa itsensä haastamista ja tavoitteiden tarkistamista, Hildén sanoo.

Maailman parhaaksi arvioitiin toistamiseen newyorkilainen Juilliard School. Toinen, kolmas ja neljäs sija menivät Isoon-Britanniaan. Kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat myös itävaltalainen Universität für Musik und darstellende Kunst Wien (5.), Tukholman kuninkaallinen musiikkikorkeakoulu (6.) sekä ranskalainen Conservatoire national supérieur de musique et de danse de Paris (9.).

QS Quacquarelli Symondsin vuosittainen yliopisto-ranking kuuluu maailman arvostetuimpiin. Tänä vuonna arviointeja tehtiin kaikkiaan 46 alalla. Alakohtaiset arvioinnit perustuvat yliopisto-opettajien ja -tutkijoiden sekä työnantajien haastatteluihin niin, että omaa oppilaitostaan ei voi arvioida. Lisäksi arvioidaan tutkimuksen vaikuttavuutta.

50 parhaan joukkoon omilla aloillaan sijoittui Sibelius-Akatemian lisäksi neljä muuta suomalaisyliopistoa. Yhteensä arvioitiin kansainvälisesti noin 4 000 yliopistoa.

RSO:n, Hannu Linnun ja Olli Mustosen Prokofjev-projekti päättyy 2. pianokonserton esitykseen

olli m

Radion sinfoniaorkesterin, Hannu Linnun ja Olli Mustosen Prokofjevin pianokonserttojen kokonaislevytys ja -esityshanke päättyy 15.–16.3. Musiikkitalossa. Viimeisenä konsertoista esitetään pianokonsertto nro 2. Lisäksi ohjelmassa on Joonas Kokkosen sinfonia nro 4 ja Bohuslav Martinůn sinfonia nro 4. Konsertti 16.3. lähetetään suorana lähetyksenä Yle Teemalla, Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/rso.

Olli Mustonen on hyvin tyytyväinen päättyvään projektiin. ”On ollut suurenmoinen elämys matkustaa Prokofjevin pianokonserttojen ytimeen ystävieni RSO:n ja Hannu Linnun kanssa. Noiden teosten maailma on niin tavattoman monipuolinen ja rikas – kuin salaperäinen metsä pieniä ja suuria ihmeitä täynnä.”

Hannu Linnun mukaan Prokofjevin pianokonserttojen esittäminen ja levyttäminen Olli Mustosen kanssa on ollut avartava kokemus. ”Ollin käsitys temposta ja rytmiikasta on avannut itselleni uusia näkökulmia näihin tuttuihin teoksiin. Prokofjevin nerokas orkestraatio ja säestyksen tuhannet yksityiskohdat ovat saaneet enemmän aikaa ja tilaa. Olen nauttinut siitä, että olen kerrankin saanut esittää näitä teoksia eloisasti ja analyyttisesti, ilman sporttista hysteriaa. Minulle ja orkesterille tämä on ollut myös erinomainen tilaisuus tutkia sitä miten salimme käyttäytyy konserttosäestyksissä ja niiden levytyksissä.”

Konsertoista numerot 1, 3 ja 4 on jo julkaistu Ondinen tuottamalla levyllä ja lähitulevaisuudessa julkaistaan vielä numerot 5 ja 2.

Olli Mustosen persoonassa toiminta pianistina, kapellimestarina ja säveltäjänä yhdistyy kokonaisvaltaiseksi muusikkoudeksi harvinaisella tavalla. Viime vuosina Mustonen on esiintynyt mm. Lontoon sinfoniaorkesterin ja Mariinski-teatterin orkesterin, New Yorkin filharmonikkojen sekä Frankfurtin radion sinfoniaorkesterin solistina. Kapellimestarina hän tehnyt yhteistyötä kotimaisten orkestereiden ohella mm. Genovan oopperaorkesterin, Kölnin WDR-sinfoniaorkesterin, Melbournen sinfoniaorkesterin ja Japanin radion sinfoniaorkesterin kanssa. Mustosen omassa sävellystyössä keskeisellä sijalla ovat viime vuosina olleet orkesteriteokset. Toukokuussa 2014 kantaesityksensä sai Helsingin kaupunginorkesterin tilaama 2. sinfonia ”Johannes Angelos”.

15.3. klo 19
Keskiviikkosarja 11

16.3. klo 19
Torstaisarja 8

Hannu Lintu, kapellimestari
Olli Mustonen, piano
Joonas Kokkonen: Sinfonia nro 4
Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 2
Bohuslav Martinů: Sinfonia nro 4

Minun Šostakovitšini -tilaisuus la 18.3. klo 12 Kansalliskirjaston auditoriossa

Dmitri Shostakovitsh

Dmitri Shostakovitsh

Kuusi musiikin tuntijaa kertoo omasta suhteestaan säveltäjä Dmitri Šostakovitšiin ja hänen musiikkiinsa. Henkilökohtaiset puheenvuorot valottavat Šostakovitšin musiikkia ja ristiriitaista elämää eri näkökulmista. Puheen lisäksi esityksiin sisältyy musiikkinäytteitä ja kuvia.Tilaisuudessa puhuvat neuvostomusiikin tutkija Meri Herrala, tekoälyn tutkija Timo Honkela, HKO:n viestintäpäällikkö (eläkkeellä vuodesta 2015) Marianna Kankare-Loikkanen, pianisti Kirill Kozlovski, venäläisen kirjallisuuden emeritusprofessori Pekka Pesonen ja musiikkitieteen emeritusprofessori Eero Tarasti.

Tilaisuuden järjestävät Helsingin yliopiston Venäjä-seura ja Kansalliskirjasto.

Minun Šostakovitšini
lauantaina 18.3.2017 klo 12-16
Kansalliskirjaston auditoriossa (Yliopistonkatu 1)

Sibelius-Akatemian kamariorkesteri tuo Temppeliaukion kirkkoon Händelin harvinaisempia oratorioita

Sibelius-Akatemian kamariorkesteri esittää Sibelius-Akatemian laulunopiskelijoiden kanssa Georg Friedrich Händelin harvemmin kuultuja oratorioaarioita Temppeliaukion kirkossa 10. maaliskuuta.

Yhteiskonsertissa laulunopiskelijat Kirsi Tunkkari, Maiju Vaahtoluoto, Mikko Heimovaara ja Samuli Taskinen perehtyvät Händelin kirkkomusiikkiteosten sooloihin, ja noin 20-henkinen kamariorkesteri tutustuu barokin ajan musiikin esittämiskäytäntöihin moderneilla instrumenteilla. Musiikki esitetään ilman kapellimestaria eli instrumentin äärestä johtaen, alkuperäisten esikuviensa mukaisesti. Ohjauksesta vastaa barokkimusiikin ekspertti, Helsingin Barokkiorkesterista tuttu viulisti Minna Kangas.

– Idea lähti siitä, kun halusimme toteuttaa harvinaisen ohjelmiston Sibelius-Akatemian laulajien ja instrumentalistien yhteistyönä. Händelin oratorioista tunnetaan yleisesti vain Messias, mutta nyt kuulemme musiikkia myös muista oratorioista. Opiskelijoita kouluttaa lisäkseni vanhan musiikin lauluspesialisti Tuuli Lindeberg sekä cembalisti ja urkuri Anssi Mattila, joka on yksi Suomen johtavista vanhan musiikin asiantuntijoista, Minna Kangas kertoo.

Konsertissa kuullaan otteita kahdeksasta eri oratoriosta. Mukana ovat muun muassa The Triumph of Time and Truth, Belshazzar, Solomon ja Samson.

Pleasure’s Gentle Zephyrs – aarioita ja soitinnumeroita Händelin oratorioista
Pe 10.3. klo 19.00
Temppeliaukion kirkko, Lutherinkatu 3
Vapaa pääsy
Sibelius-Akatemian kamariorkesteri
Minna Kangas, viulu, orkesterinjohto
Kirsi Tunkkari, sopraano
Maiju Vaahtoluoto, mezzosopraano
Mikko Heimovaara, tenori
Samuli Taskinen, bassobaritoni
Anssi Mattila ja Tuuli Lindeberg, laulajien valmennus

Arvio: Kaipaisen postuumi kantaesitys sai innostuneen vastaanoton Tampereella

Kaipaisen neljännen sinfonian kantaesitys sai lämpimän vastaanoton liki täyteen myydyssä Tampere-talossa perjantaina. Kuva © Jari Kallio.

Kaipaisen neljännen sinfonian kantaesitys sai lämpimän vastaanoton liki täyteen myydyssä Tampere-talossa perjantaina. Kuva © Jari Kallio.

Melkoiseen haasteeseen tarttui Jouni Kaipainen (1956-2015) viimeiseksi jääneessä teoksessaan. Säveltäjä oli halukas työstämään jossain muodossa Danten Jumalaista näytelmää, ja tähän suunnittelemaan nivoutui sittemmin Tampere filharmonian tilaus uudesta sinfoniasta.

Kaipaisen neljäs sinfonia, Commedia, op. 93 (2009-15) on hänen laajamittaisin sävellyksensä. Liki puolitoistatuntinen teos vaatii suuren orkesterin, jossa on mm. wagner-tuubakvartetti, kaksi harppua sekä laaja lyömäsoittimisto, mieskuoron sekä sopraano- ja  bassosolistit.

Aikojen ja arvomaailman muutosta ei voi olla pohtimatta jo Kaipaisen teoksen ulkoisia puitteita tarkastellesssaan. Vielä neljännesvuosisata sitten sodanjälkeisen modernismin jälkimainingeissa ajatus Dante-aiheisesta kuorosinfoniasta olisi todennäköisesti ollut ankaran kritiikin, jopa pilkan kohteena Kaipaisenkin säveltäjäsukupolvelle, kenties hänelle itselleenkin.

Sinfonia sävellysmuotona oli julistettu kuolleeksi jo varhain 1900-luvulla, vaikka, näin sivumennen sanoen, läpi vuosisadan syntyi mestariteoksia, jotka olivat nimenomaan sinfonioita. Mitä taas tulee Jumalaisen näytelmän kaltaiseen järkäleeseen tarttumiseen, assosiaatiot Lisztin romantisoituun, avoimen ohjelmalliseen Dante-sinfoniaan tuskin olisivat tuoneet säveltäjälle tyylipisteitä menneinä vuosikymmeninä.  

Onneksi aika kuluu ja asenteet muuttuvat. Nämä tuntemukset nousivat mieleen aamun kenraaliharjoitusta ja illan konserttia kuunnellessaan. Kuten laajemminkin Kaipaisen myöhemmässä tuotannossa, Commediassa puhuu säveltäjä, jolle keskeistä eivät ole ulkokohtaiset tyylikysymykset, vaan sävelkielen ja ilmaisullisten keinovarojen harkitseminen teoksen musiikillisen olemuksen vaatimusten mukaan.

Vaikka Kaipaisen musiikista saattaa, ainakin pintapuolisesti, poimia esimerkiksi Stravinsky– ja Prokofiev-vaikutelmia, ehkä syvempi musiikillinen assosiaatio löytyy Benjamin Brittenistä. Tässäkään kohtaa en tarkoita niinkään suoria sävellysteknisiä yhtymäkohtia, vaan ennemmin sitä, että Brittenin lailla Kaipainenkaan ei ole juuri kiinnostunut musiikkinsa sijoittumisesta historiallisiin jatkumoihin, vaan sävellettävän aiheen mahdollisimman rehellisestä ja vaikuttavasta ilmaisusta.

Jumalainen näytelmä on tietenkin mitä arkkityyppisin osa länsimaista kulttuuria. Siksi suurimmat haasteet sen ilmaisemisessa musiikillisesti eivät välttämättä liity Danten tekstin laajuuteen, jonka suhteen Kaipainen ja tekstisuunnittelija Tuuli Charalambous ovat tehneet erinomaisen editointiprosessin, vaan ennemminkin siihen, kuinka käsitellä raikkaalla tavalla niin moneen kertaan musiikiksi käännettyjä aiheita.

Helvetin, kiirastulen ja paratiisin maailmojen suoria ja epäsuoria kuvauksia on orkesterikirjallisuus pullollaan. Esimerkiksi Lisztin edellämainittu sinfonia, Mahlerin toisen sinfonian finaali, Tshaikovskin Francesca da Rimini sekä lukemattomat sielunmessut, järisyttävimpänä esimerkkinä Ligetin Requiem (1963-65), ovat ilmaisseet kuolemaa ja kirkastusta lähes kaikin kuviteltavissa olevin tavoin.

Kaipainen tuntuu kuitenkin löytäneen oman tiensä näihin ikiaikaisiin teemoihin. Hän luottaa kuulijansa mielikuvituksen rikkauteen eikä siksi hakeudu äärimmäisten efektien pariin, vaan ennemminkin hienovaraisesti viitaten avaa sävelmaisemia, joiden tehokkuus perustuu usein suurten eleiden kaihtamiseen. Vain muutamissa kohdin olisin suonut Kaipaisen ilmaisun etenevän pidemmälle, mutta ehkä kyse on näissä tapauksissa enemmän oman laiskan mielikuvitukseni kaipuusta kohti efektejä.

Vaikka Kaipaisen ilmaisu ei kenties ole samalla tavalla nopeasti viettelevää kuin osalla hänen aikalaisistaan, tarkkaavaiselle kuulijalle hänen musiikkinsa tarjoaa kuitenkin valtavasti hienoja rakenteellisia oivalluksia sekä kiehtovia instrumentaalisia ja vokaalisia oivalluksia.

Sinfonian avaa Danten lyhyehkö johdanto, jonka jälkeen laskeudutaan helvettiin. Kaipaisen kuvaus ei sorru kauhuelokuvaefekteihin helvetin huuruista, vaan kärsimyksen lohdutonta ikuisuutta kuvaavat erinomaisesti sävelaiheiden piinalliset toistot. Kuoro laulaa katkelmia alkuperäistekstin Infernon kuvauksista maalaillen huokauksia, valituksia ja kauhuja hienovaraisesti. Syvimmän kuilun pohjalle ikijään pinnalle saavuttaessa lyömäsoittimisto räsähtelee kuin jää painon alla murtuessaan.

Lyhyen nousun kautta vaskiaiheiden saattelemina astutaan pois pimeydestä Antipurgatorioon ja Purgatorioon, esikiirastuleen ja kiirastuleen. Näihin osiin Kaipainen on säveltänyt kuorolle myös Danten suorat viittaukset kirkollisiin ja raamatullisiin teksteihin. Niinpä kuulemme Miserereä ja Te Deumia sekä Vuorisaarnan autuaaksijulistusta, jossa säveltäjä siteeraa omaa ”…afflictio spiritus”? -teostaan (2007).

Siirryttäessä paratiisia kuvaaviin kahteen viimeiseen osaan Commedian rakenne muuttuu yhä selvemmin ooppera- tai oratoriomaiseksi loitontuen entisestään puhtaasti sinfonisesta ajattelusta. Tämä siirtymä on ollut rakenteellisesti tyypillistä monille ”kuorosinfonioille”, kuten Mendelssohnin Lobgesangille tai Mahlerin kahdeksannelle sinfonialle.

Paratiisiosuuden kenties vaikuttavin hetki on Ave Maria -hymni. Yhtäältä siksi, että siinä esityskieli vaihtuu Danten alkuperäisestä italiaista yleisön kielelle, suomeksi. Tämä tuo kuulijan entistä lähemmäksi tekstin ydintä. Toisaalta hymnin vaikuttavuutta korostaa Kaipaisen säestysratkaisu, jossa kuoron satsia värittävät orkesterista ainoastaan wagner-tuubat. Näiden syvä sointi tuo musiikkiin jotakin tämän maailman ulkopuolista, kuten niin usein Wagnerin tai Brucknerin sävellyksissä. Commedian päätöksen loppunousu on hieno, sekin oivallisesti liiallisuutta kaihtava.

Kaipaisen musiikin oivallisena tulkitsijana Hannu Lintu oli jälleen kerran harjoittanut Tampere filharmonian erinomaiseen iskuun. Toki orkesteri on nimikkosäveltäjänsä ilmaisussa, ja usein nykymusiikissa laajemminkin, jo ennestään vahvoilla. Harjoiteltavaa Kaipaisen magnum opus on varmasti tarjonnut kiitettävästi, joten illan ohjelmaan ei ollut otettu muita teoksia. Ja vaikea Commedian rinnalle sopivaa teosta on äkkiseltään keksiäkään.

Saara Aittakummun valmentama Polyteknikkojen kuoro oli komeasti vaativan tehtävänsä tasalla samoin kuin solistit, Jaakko Kortekangas ja Pauliina Liinosaari. Lähes täyteen myyty Tampere-talon iso sali palkitsi esiintyjät innokkain, pitkin aplodein osoittaen lopuksi seisaaltaan kunnioitustaan edesmenneelle nimikkosäveltäjälleen. Tällaisten iltojen myötä puheet siitä, kuinka nykymusiikki ei kosketa yleisöä, kannattaisi jo vähitellen unohtaa. Myös taidelaitosten markkinointiosastoilla.

— Jari Kallio

Jouni Kaipainen: Commedia – Sinfonia nro 4, op. 93 (kokonaisuuden kantaesitys)

Tampere filharmonia
Hannu Lintu, kapellimestari
Polyteknikkojen kuoro
Saara Aittokumpu, kuoron valmennus
Pauliina Linnosaari, sopraano (Beatrice)
Jaakko Kortekangas, basso (Dante)

Tampere-talo
Pe 3.3.2017, klo 19.00