Amfion pro musica classica

arvio: Suomi on laulun maa

16.3.2017 23:04 , Jätä kommentti ,

Pariisissa järjestettiin viime tammikuussa Euroopan professionellien kamarikuorojen päivät uudessa Philharmonien talossa Villettessä. Tilaisuuden oli järjestänyt TENSO-yhdistys, joka on hollantilaisen muusikkopersoonan Leo Samaman perustama. Mainittakoon, että yhdistys järjesti vastaavat päivät juuri vuosi sitten Helsingissä. Joka tapauksessa allekirjoittaneen tehtävä oli avata päivät luennolla eksistentiaalisemiotiikasta. Suomesta yhdistykseen on kelpuutettu vain yksi kuoro, Helsingin kamarikuoro, jonka johtaja Nils Schweckendieck edusti kuoroa Pariisissa. Sain kuulla tästä konsertista – ja kun sen teemana oli Suomen autonomian ajan harvemmin kuultu musiikki – päätin mennä kuulemaan.

Piti paikkansa: kuoro oli erinomainen. Siinä on 24 laulajaa, mutta vaikutelma on kuin suuren sinfoniakuoron. Voisi sanoa suorastaan orkestraalinen, sillä eri äänien balanssi oli oikea, sointi tiivis, äänenkuljetus erottui lineaarisen selkeästi ja toisaalta myös soinnullinen tekstuuri. Tällaiseen lopputulokseen on tietenkin päästy vain ankaran harjoittelun kautta. Kuoron johtaja loi myös jokaiseen numeroon oman jännitteisen kaarensa, huipennuksissa korkein melodiaääni erottui ja kannatti muita tasoja. Toisaalta äänet yhdessä muodostivat tiiviin kudoksen. Kuulin kuoroa nyt vasta toista kertaa, mutta se soveltuu varmasti erinomaisesti esimerkiksi barokin suurten oratorioiden ja passioiden esitykseen.

Ohjelma koostui laajasta valikoimasta hyvin lyhyitä kuoroteoksia, valtaosa aiemmin tuntemattomia. Tietenkin Pacius ja Collan erottuvat aina tuulahduksena biedermeierin maailmasta ja melodiselta keksinnältään. Samoin Martin Wegeliuksen sovittama On neidolla punapaula mutta ruotsinkielisenä. Suomen 1800-luvun musiikkielämän tärkeät kielet suomi, ruotsi ja saksa olivat kaikki edustettuina. Monet säveltäjänimet osoittautuivat kauden harrastelijoiksi, mutta ammattitaidoltaan huomattavan edistyneiksi, lukuisat peräisin Jyväskylän seminaarista.

Kaiken kaikkiaan konsertti oli vastaus kysymykseen: onko olemassa pohjoismaista kuorosointia? Näin kysyy Leif Jonsson luvussa ”Körsången spränger gräserna. Studentsången och skandinavismen. Från masskör till kammarkör” kokoomateoksessa Musik i Norden (Kungliga Musikaliska akademiens skriftserie nr. 85). Hän sanoo: ”Frågan återstår: finns det en nordisk körklang?…” ja vastaa: ”Denna körklang, som överlag gäller för skandinviska körer, skulle enligt denna forskning således inte vara knuten till språket, vilket många körledare vill mena. Ifall språket inte har någon betydelse i sammanhanget återstår dock frågan varför finska körer klingar så annorlunda jämfört med svenska, norska och danska.” Mutta soivatko suomalaiset kuorot todella niin erilaisina verrattuna muihin pohjoismaihin? Olen pohtinut tätä artikkelissani ”Mitä on pohjoinen musiikki”? Synteesi-lehden tuoreessa numerossa 4/2016.

Crusellin Hel dig, du höga Nord! toimi tiettävästi kansallishymninä ennen Paciuksen Maamme-laulun vakiintumista. Monet illan säveltäjänimet olivat uusia tuttavuuksia Henrik Borenius, Karl Johan Moring, Rafael Laethén, Emil Sivori, Ludvig Kiljander, Erik August Hagfors. Kyllä Suomi oli laulun maa tuona aikana! Valitettavasti kuulin vain konsertin alkupuoliskon, mutta siitä jo sai mainion kuvan Helsingin kamarikuoron ja sen johtajan taidoista.

— Eero Tarasti

Helsingin kamarikuoro Ritarihuoneella 14.3.2017

Kategoria: Arviot

Sellisti Jonathan Roozeman solistina kotiyleisönsä edessä

16.3.2017 22:54 , Jätä kommentti ,

Tapiola Sinfonietta saa iltapäivä- ja kausikonsertissa 23.-24.3.2017 vieraakseen kaksi lahjakasta nuorta miestä, joita musiikki kuljettaa ympäri maailmaa. Solistina on espoolainen Jonathan Roozeman, joka on maamme tämän hetken lupaavin sellisti.  Kapellimestarina on Tung-Chieh Chuang, joka voitti arvostetun Malko-kapellimestarikilpailun vuonna 2015.

Taiwanilaissyntyinen Tung-Chieh Chuang on johtanut Malko-kilpailun voittoonsa liittyen useita eurooppalaisia orkestereita, joiden joukossa oli viimekeväinen Suomen debyytti Tampere filharmoniassa. Kaudella 2016/2017 hän on debytoinut mm. Shanghain sinfoniaorkesterissa ja Luxembourgin filharmonisessa orkesterissa sekä tehnyt uusintavierailun Tanskan kansallisessa sinfoniaorkesterissa.  Espoolainen, vasta 19-vuotias Jonathan Roozeman, on kasvanut suomalais-hollantilaisessa muusikkoperheessä ja Tapiola Sinfoniettan musiikin ympäröimänä: hänen äitinsä on Sinfoniettan viulisti.

Jonathan Roozeman aloitti sellonsoiton opintonsa Espoon musiikkiopistossa ja jatkoi niitä Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa professori Martti Rousin oppilaana. Syksystä 2016 alkaen hän on opiskellut maineikkaassa Kronberg-Akatemiassa Saksassa useiden muiden kansainvälisten nuorten huippumuusikoiden ohella. Roozeman on palkittu monissa kansainvälisissä sellokilpailuissa. Menestys alkoi Turun sellokilpailun erikoispalkinnosta 12-vuotiaana. Sen jälkeen hän on sijoittunut kärkijoukkoon vuosina 2012-2013 mm. Amsterdamin kansallisessa sellokilpailussa sekä Gaspar Cassado -kilpailussa Japanissa ja Paulon sellokilpailussa. Kuudes sija arvostetussa Tšaikovski-kilpailussa 2015 poiki Roozemanille useita solisti- ja resitaaliesiintymisiä. Keväällä 2016 Roozeman debytoi Radion sinfoniaorkesterin solistina ja monilla kotimaisilla festivaaleilla. Hän on ollut solistina myös mm. Turun filharmonisessa orkesterissa, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterissa, Tokion uudessa kaupunginorkesterissa ja Pietarin Filharmonisessa orkesterissa. Vuonna 2017 hän vierailee mm. Alankomaissa, Kiinassa, Japanissa, Jyväskylässä, Turussa ja Oulussa, työskentelee Sinfonia Lahden residenssitaiteilijana ja soittaa Esa-Pekka Salosen Mania-teoksen säveltäjän johdolla Helsingissä, Tukholmassa ja New Yorkissa.

Jonathan Roozeman esittää Antónin Dvořákin sellokonserton h-molli sekä iltapäivä- että iltakonsertissa. Vuosina 1894–95 sävelletty konsertto on saavuttanut aseman ehkä arvostetuimpana romanttisena sellokonserttona. Monille se on hienoin sellokonsertto ylimalkaan eikä ihme. Kausikonsertissa sellokonserttoa kehystää kaksi Felix Mendelssohnin teosta, joihin hän on saanut innoituksen Skotlantiin suuntauneilta matkoiltaan. Säveltäjän suosituimpiin teoksiin kuuluva Hebridit-alkusoitto (1832) kuullaan molemmissa konserteissa. Kausikonsertin päätösnumerona esitetään  Mendelssohnin Sinfonia nro 3 ”Skottilainen” (1842), jossa on aineksia mm. skotlantilaisesta kansanmusiikista.

NUORET VIRTUOOSIT
Iltapäiväkonsertti to 23.3.2017 klo 14, Espoon kulttuurikeskus
Kausikonsertti pe 24.3.2017 klo 19, Espoon kulttuurikeskus

Tapiola Sinfonietta
Tung-Chieh Chuang, kapellimestari
Jonathan Roozeman, sello
Jukka Rantamäki, juontaja (23.3.)

Felix Mendelssohn: Hebridit-alkusoitto
Antónin Dvořák: Sellokonsertto h-molli
Felix Mendelssohn: Sinfonia nro 3 ”Skottilainen” (24.3.)

Kategoria: TIEDOTTEET

Arvio: Suomalaiset ja jättiläiset

13.3.2017 8:55 , Jätä kommentti ,

Radio-orkesterin konsertin 10.3. ohjelma oli hienosti suunniteltu: Ravel ja Skrjabin kehystämässä Klamia ja Raitiota. Bo Wallner kirjoitti kirjassaan Vår tids musik i Norden otsakkeen: Paris, Moskva, Helsingfors. Juuri siitä oli kyse. Ravel kuultiin tietenkin ennen Klamia, jolle hän oli ilmeinen ihanne ja malli. Heitä yhdistää ranskalaisen kulttuurin kategoria jeu, leikki, ja hulluttelu ’hyvällä huonolla maulla’, joka tuli Pariisissa muotiin sodan jälkeen ja jonka jo Six-ryhmän profeetat Erik Satie ja Jean Cocteau olivat aforismeissaan esteettisesti oikeuttaneet. Ravelin Narrin aamulaulua kuuntelemme tietenkin ensisijaisest orkestroituna pianomusiikkina. Hauskaa muuten, että Kaupunginorkesteri esitti juuri saman teoksen Susanna Mälkin johdolla. Dima Slobodenioukin tulkinta oli jyrkän erilainen: rauhalliset tempot, selkeät jäsennykset ja taiterajat, Mälkillä yleinen keveys, orkesterin sfumatot, kuin joka hetki lentoon lähdössä.

Uuno Klamin harvoin soitettu pianokonsertto oli yksi illan kiinnostavia kohtia ja syitä lähteä konserttiin. Ensiosa oli otsakoitu Grave, mikä sai odottamaan jotain viittausta neoklassismiin ja barokkimusiikkiin. Mutta siitä ei ehkä ollut kysymys. Vaikka orkesterin hienostuneisuus oli kiistatonta, melodian sijoittaminen parallelisointuihin oli suomalaista, vähän niin kuin à la Palmgren. Toisen osan Rhythme las et nerveux d’une Valse Boston oli sitä Cocteaun kaipaamaa café théâtren musiikkia. Hetkittäin valssin apoteoosi kohosi Gershwinin Rhapsody in bluen lukemiin. Vaikutteita oli sitten loppua kohti erityisesti Stravinskylta. Klami oli huumorimiehiä ja orkestrointi kekseliästä ja joka hetki yllättävää. Väripaletti oli laaja. Mutta teos kaipasi jotain substanssia. Yrjö Kilpinenhän sanoi kerran, ettei mikään haalistu musiikissa niin nopeasti kuin väri. Konsertto oli joka tapauksessa saanut Johannes Piirrossa oikeanlaisen tulkitsijan. Hän ymmärsi teoksen sarkastista vitsikkyyttä ja särmikkyyttä. Esittävässä taiteessa on aina tärkeää, että soittaja on oikea ’tyyppi’, ei vain oopperassa vaan myös konserttilavalla. Ylimääräisenä kuultu Debussyn Pikku neekeripoika jatkoi samalla linjalla.

Väliajan jälkeen matkattiin kohti toisenlaisia sfäärejä. Väinö Raition Kuutamo Jupiterissa osoitti, miten suomalainen moderni musiikki oli saavuttanut täysin keskieurooppalaisen tason. Eikö tämä ollut se teos, jonka Raitio omisti kissalleen, joka oli kotoisin Korsosta? Joka tapauksessa tämä lyhyt orkesterirunoelma oli hetkessä ohikiitävä impressionistinen visio. Se päättyi ennen kuin oikeastaan ehti alkaakaan.

Illan lopuksi kuultiin teos, joka saa kaikkialla maailmassa skrjabinistit liikkeelle. Prometheus, Skrjabinin koko tuotannon synteesi, valmistus siihen l’acte préalableen, jonka säveltäjä suunnitteli esitettäväksi Intiassa, mukana eleitä, värejä ja tuoksuja, siis täydellistä synestesiaa. Värien kanssa olen kuullut Prometheuksen kerran Suomessa Finlandia-talossa sangen pitkän aikaa sitten. Sitä paitsi näin Moskovassa Skrjabin-museossa v. 1971 sen alkeellisen laitteen, jonka Skrjabin konstruoi teoksen kotiesitystä varten: puukehikon, jossa oli n. 6-7 eri värein maalattua sähkölamppua; niitä hänen vaimonsa sytytteli ja sammutteli, kun maestro itse soitti teosta pianolla. Tehtävä ei sinänsä ollut vaikea, sillä partituurissa on soittimelle annettu oma stemmansa tastiera di luce, joka määrää teoksen väriefektit. Olen myös näyttänyt luennoillani kopiota venäläisestä 70-luvun elokuvasta Skrjabinista, jossa on jo melko taidokkaita visuaalisia efektejä. Minulla oli kerran ilo lainata kopioni Gergijeville ja Toradzelle, jotka Mikkelissä levyttivät Prometheusta. Joka tapauksessa värien näkeminen fyysisesti ei ole välttämätöntä, sillä ne voi hyvin kuvitella.

Prometheus erosi edeltävistä suomalaisteoksista siksi, että heti alkutahdeista lähtien päällä on jännitys, vahva odotus, että jotain tulee tapahtumaan. Sitä saa odottaa kauan, ts. kuoron sisääntuloa lopussa, mutta vaikutelma on aina huumaava, tainnuttava, juovuttava. Mutta teos on täynnä pieniä nyansseja, joita Skrjabin kirjoitti partituuriinsa ranskalaisin esitysohjein. Muistan kun Dmitri Bashkirov kertoi Jyväskylän kesän mestarikurssilla kerran, että joku oli tehnyt Skrjabinin termien sanakirjan.

Joka tapauksessa Skrjabini pianotekstuuri on aina täynnä nyansseja, valöörejä, jotka vaihtelevat kameleonttimaisesti, mutta samalla musiikkin on myös ilmaisevaa, täynnä sisältöä, myyttisyyttä ja mystiikkaa. Ylipäätään ottaen se vaatii pianistilta notkeaa tekniikkaa, pehmennettyä sonoriteettia. Dima Slobodeniuk osaa hahmottaa selkeästi suuria muotoja katoamatta liikaa yksityiskohtiin. Prometheus, jossa on koko ajan päällä dominanttifunktio, laukeaa lopuksi Fis-duurin toonikasointuun. Kuulija poistui salista valaistuneena kuultuaan tämän ekstaattisen teoksen jälleen kerran.

— Eero Tarasti

Radion sinfoniaorkesteri
Dima Slobodeniouk, kapellimestari
Johannes Piirto, piano
Musiikkitalon kuoro (valm. Jani Sivén)

Aleksandr Skrjabin: Prometheus

Musiikkitalo 10.3.2017

Kategoria: Arviot

CD-arvio: Yllättävä Maire Halava

12.3.2017 20:19 , Jätä kommentti ,

HalavaAmfi1

Maire Halava piano recordings 1951-1966. Finlandia Classics  Fincla 23. 3 CD

Maire Halavaa (1911–2004) voisi luonnehtia tällä hetkellä yhdeksi tuntemattomimmista suomalaisista pianisteista. Hänen taiteellis-teknisen tasonsa huomioiden kyseessä on ollut anteeksiantamaton unohdus, joka nyt korjaantunee kolmen CD-levyn kokoelman avulla. Halava ei tullut koskaan levyttäneeksi mitään, mutta esiintyi usein radiossa, Suomen lisäksi Pohjoismaissa. Jossain vaiheessa taiteilijat arvelivat, että siellähän nauhoitetut tulkinnat säilyvät Yleisradion arkistossa. Toisin kävi ja ainoastaan ne kauaskantoiset, jotka olivat hankkineet itselleen suhteellisen kalliit kotimagnetofonit pystyivät ottamaan lähetyksistä talteen omat tulkintansa.

Maire ja Juho Hämäläisen perheeseen magnetofoni oli hankittu ja 9,5 senttimetrin sekuntinopeudella pyörivälle nauhalle pystyttiin taltioimaan soittavan perheenemännän tulkintoja. Nauhat unohtuivat pianistin kuoltua komeroon magnetofonin lopetettua toimintansa. Pianistin tyttären, sellotaiteilija Leena Kantolan toimesta ne otettiin esiin kopioitaviksi. Tero Halvorsenin huolellisesti editoimat tulkinnat ovat todiste enemmästä kuin soittajansa omasta taidosta. Ne ovat jälleen yksi esimerkki siitä, että monet Halavan ikäpolven suomalaiset pianistit olivat hyvää kansainvälistä tasoa.

Levykokoelman painopisteessä ovat tulkinnat neljästä pianokonsertosta. Väheksymättä Beethovenin neljättä taikka Schumannia ja Palmgrenin Metamorfooseja on tulkinta Brahmsin B-duuri konsertosta erityisen vakuuttava. Valitettavasti 1. osa on jätetty pois, koska siitä puuttuu alusta hiukan.Olisiko kotinauhoittajan valppaus herpaantunut hetkeksi. Tästä osasta on kuitenkin jäljellä yli 12 minuuttia ja soitto yhtä laadukasta kuin muissakin osissa. Ehkäpä sekin osa saadaan joskus julkisuuteen.

Kokoelmassa on myös mukana muutamia Brahmsin myöhäisiä pianokappaleita. Sanotaan, etteivät saksalaiset usein arvostaneet niitä niiden intiimin luoteen takia. Intiimejä ne todella ovat. Kun Brahms kerran esitti niitä Bad Ishlissä hyville tuttavilleen hän soitti yksinään huoneessa ja kuulijoitten täytyi kuunnella soittoa ulkopuolelta oven kautta.

HalavaAmfi2

Halavan ote tuntuu näissä kappaleissa luontevalta, hän on selvästi omalla alueellaan. Intermezzossa op. 117/1 hän käyttää muutamissa paikoissa sellaista tapaa, että soittaa vasemman käden arpeggiot oikean käden melodiasävelen jälkeen. Se on ainakin Brahmsin tapauksessa legaali tapa. Tunnetuin esimerkki lienee pianosonaatin op. 2 finaalissa. Edesmenneen pianopedagogiikan professorin Martti Paavolan mukaan tapa oli laki leipzigilaisessa perinteessä. Nykysäveltäjät eivät juuri kirjoittele arpeggioita, mutta tapa kannattaa pitää mielessä. Viimeksi törmäsin tähän arpeggio-käytäntöön Ralf Gothónin tulkinnassa Schumannin Träumerein lopputahdeissa. Tässä tapauksessa en ole varma autenttisuudesta. Ainakaan Clara Schumannin oppilas Adelina de Lara ei käytä kyseistä tapaa levytyksessään.

Mutta palataksemme vielä Halavaan. Es-duurirapsodiassa op. 119 hän on ehkä yrittänyt tulkita liian massiivisesti, pedaalia olisi voinut olla hiukan vähemmän. Tahdeissa 97-125 saisivat etulyönnit kuulua selvemmin, nehän ovat niin hupaisia.

Yleisesti otaen Halava on Brahmsissa omalla alueellaan, entäpä miten Chopin luonnistaa. Halavan Chopin-tyyli on selkeälinjaista ja vailla turhaa hienostelua. Scherzossa cis-molli on intensiteettiä ja vauhtia, oktaavihypyt pysyvät valitussa tempossa. Jäämistössä on säilynyt myöskin Chopinin b-mollisonaatti, jonka kaksi ensiosaa on soitettu todella temperamentikkaasti. Ilmeisesti nauhoitusta ei koskaan lähetetty eetteriin, ehkäpä pianisti ei ollut tyytyväinen suoritukseensa.

Vanhinta musiikkia levykokoelmassa edustaa erinomaisen sujuvasti soitettu Bachin c-mollipartita. Mozartin Duport-muunnelmat on selvitetty tyylikkään koruttomasti. Sibeliuksen, Kasken ja Palmgrenin sävellysten tulkinnassa ei ole moitteen sijaa. Moderneinta musiikkia Halavan ohjelmistossa edustaa Prokofjevin 3. sonaatti, jonka nauhoitus lähetettiin 29.12.1957. Esitys on temperamentikas ja teknisesti varma, kesto 7`30”. Joku Daniil Trifonov vetäisee sen livetaltioinnissaan aikaan 6`50”, mutta eihän kyseessä ole nopeuskilpailu.

Tuona vuonna 1957 Halava muuten esiintyi usein Yleisradiossa. Helmikuussa lähetettiin 25 minuutin ohjelma Palmgrenia, joka uusittiin maaliskuussa. Toukokuussa hän soitti viisi Sibeliuksen sävellystä ja esitys uusittiin kesäkuussa. Heinäkuussa hän esitti Brahmsin f-mollisonaatin ja lokakuussa Beethovenin Jäähyväis-sonaatin. Palmgren- ja Sibelius-numerot lähetettiin vielä marras- ja joulukuussa. Jäähyväis-sonaatti on säilynyt Halavan perhearkistossa, mutta valitettavasti 1. osassa on joitain häiriöitä nauhalla. Miten paljon sellaiset merkitevät kokonaisuudessa on punnittava tapauskohtaisesti. Mikäli soittajana olisi Hans  von Bülow niin eipä olisi paljon nokan koputtamista. Beethovenilta on säilynyt myöskin A-duurisonaatti op. 101 ja tulkinta on hyvinkin julkaisukelpoinen.

Julkaistun kokoelman päätökseksi on sijoitettu Debussyn Jardins sous la pluie. Halavan otteessa ei ole valittamista, olihan hän nuorena ollut kahteen otteeseen Pariisissa Nadia Boulanger`n opissa. Samaa luokkaa olisi kotiarkistossa säilynyt tulkinta Debussyn teoksesta Ilotulitus.

Kotiarkistossa on säilynyt myös hiukan kamarimusiikkia Arno Granrothin ja Esko Valstan kanssa. Henkilökohtaisesti nauhoitin 1970 osan Erkki Kantolan konsertista, jossa piano-osuuden soitti Maire Halava. Materiaalia uusillekin levytyksille siis olisi mikäli kiinnostusta löytyy.

Kokonaisuutena erittäin hyvin toimitettu kokoelma saa miettimään hiukan uudestaan Halavan ajan suomalaisten pianistien paremmuusjärjestystä. Halavassa meillä oli pianisti, joka hallitsi kaikki oleelliset tyylit ja joka selvitti puhtaasti esiintulleet tekniset ongelmat. Hänen ei tarvinnut käyttää aikaansa nuorena lukiossa istumiseen ja hän ryhtyi opettamaan vasta myöhemmin elämässään. Hänellä oli ilmeisesti päivisin aikaa harjoitella ohjelmistonsa hyvään kuntoon. Puhutaan paljon siitä, kuinka monta tuntia olisi päivässä harjoiteltava. Olisi myös syytä huomioida, että jokaista harjoitustuntia pitäisi vastata myös aika täydelliseen lepäämiseen. Ei ole järkevää, että pianisti ”levätessään” siivoaisi tai tekisi ruokaa.

Halavan, Rolf Bergrothin, Timo Mikkilän ja Tapani Valstan lisäksi olisi monia menneen polven suomalaisia pianisteja, jotka pitäisi nostaa unohduksesta. Kurt Walldénilla oli vielä viimeisessä konsertissaan tallella ranskalainen jeu perlé -otteensa. Kauko Kuosma vetäisi kerran Wienistä tultuaan Beethovenin Hammerklavierin. Ritva Arjavalla on muovikassillinen hienoja tulkintoja vain julkaisua odottamassa. Heidän kaltaistensa taiteilijoitten saavutukset ovat osa soivaa suomalaista kulttuuria.

— Petri Sariola

Kategoria: Levyarviot

Urkuyö ja Aarian ohjelmassa yhdistyvät reformaation ja suomalaisuuden teemat

9.3.2017 20:48 , Jätä kommentti ,

 Urkuyö_ja_Aaria_iltatunnelmaa_KUVA_Veli-PekkaVäisänen

Urkuyö ja Aaria -festivaalin kesän 2017 ohjelma kietoutuu kahden tämän vuoden merkittävän teeman ympärille. Syksyllä 2016 taiteellisena johtajana aloittanut Erkki Korhonen on suunnitellut ohjelman, jossa näkyvät tänä vuonna vietettävät Reformaatio 500 -merkkivuosi sekä Suomi 100 -juhlavuosi. Urkuyö ja Aaria -festivaali laajentaa ohjelmistoaan koko illan oopperaan sekä levittäytyy Espoon tuomiokirkon lisäksi Tapiolaan ja Leppävaaraan 1.6.–31.8.2017.

Kesän ja festivaalin aloittaa reformaation syntytarinan kertova Kari Tikan Luther-ooppera, joka toteutetaan yhteistyöproduktiona Espoon seurakuntien kanssa Tapiolan kirkossa. Ooppera kertoo uskonpuhdistuksen isästä Martti Lutherista, pienen ihmisen taistelusta hyvän ja pahan välissä ja reformaation etenemisestä. Oopperan kantaesitys oli Jussi Tapolan ohjaamana vuonna 2000 Temppeliaukion kirkossa Helsingissä, minkä jälkeen sitä esitettiin menestyksellä ympäri Suomea sekä Saksassa ja Yhdysvalloissa. Reformaation merkkivuoteen oivallisesti osuva ooppera tuodaan nyt Urkuyö ja Aarian tuottamana ja Espoon seurakuntien sekä muun muassa Omnian kanssa yhteistyönä toteutettuna yleisölle kuultavaksi ja koettavaksi.

Oopperan ohjaa Juulia Tapola ja sen rooleissa esiintyvät Lutherina Elja Puukko (baritoni), Lutherin vaimona Katharina von Borana Emriikka Salonen (sopraano), Saatanana Aki Alamikkotervo (tenori), munkkina Hannu Jurmu (tenori), Ave von Schönfeldina Alina Koivula (sopraano) ja Fredrik Viisaana Jussi Merikanto (basso). Teoksen johtaa Erkki Lasonpalo ja orkesterina soittaa Feste Burg Ensemble. Luther-kuoro on muodostettu innokkaista pääkaupunkiseudun kuorolaulajista, joista osa oli mukana jo ensimmäisillä oopperan esityskerroilla.  Oopperasta on yhteensä kolme esitystä 1.6., 2.6. ja 8.6. klo 19.30 Tapiolan kirkossa.

Reformaation monet kasvot

Koko kesän pidettävät kesäiltojen konsertit tuovat Espoon tuomiokirkkoon taiteilijoita nuorista lahjakkaista taitureista maailmantähtiin. Festivaalin avaavan Luther-oopperan jälkeen saadaan nauttia 12 konsertista aina torstai-iltaisin 15.6.–31.8. tunnelmallisessa keskiaikaisessa kivikirkossa. Konserttien alkamisaikaa on aikaistettu tunnilla paremman saavutettavuuden vuoksi ja kaikki konsertit alkavat nyt klo 21.

Erkki Korhonen näkee tämän ajan hämmentävän muutoksen myllerryksessä taiteen ja erityisesti säveltaiteen merkittäväksi väyläksi peilata omia kokemuksia ja tunteita, tai vain saada lepohetken arkiseen aherrukseen. Näitä ajatuksia mielessä pitäen hän on suunnitellut Urkuyö ja Aarian ohjelmaa, jossa tänä vuonna tarkastellaan erityisesti reformaatiota ja suomalaisuutta eri näkökulmista.

Reformaation vaikutus kirkkomusiikkiin on aiheena erityisesti Pia Freundin ja Fibo Players -kokoonpanon (Pauliina Fred, traverso ja nokkahuilu; Louna Hosia, viola da gamba; Anna-Maaria Oramo, cembalo ja urut) konsertissa 15. kesäkuuta sekä Lumen Valon konsertissa 17. elokuuta. Saksalaisen perinteen lisäksi Pia Freund ja Fibo Players valottavat Englannin kirkkomusiikkia esittäen myös Libby Larsenin vuonna 2016 säveltämän Try me Good King -laulusarjan. Lumen Valo tuo puolestaan esille reformaation vaikutusta myös suomalaiseen liturgiseen musiikkiin sekä juhlii ohjelmassaan suomalaista rikasta musiikkiperintöä.

Johann Sebastian Bachin komea kantaatti Ein feste Burg ist unser Gott huipentaa Urkuyö ja Aarian kesän 2017 juhlinnan Reformaatio 500 -merkkivuoden hengessä. Suomalaista barokkiorkesteria ja Tapiolan Kamarikuoroa konsertissa johtaa kapellimestari Hannu Norjanen.

Tähtiä ja nuoria taitureita kesäillassa

Suomalaisuutta ja suomalaista musiikkia juhlitaan kesän aikana niin maailmantähtien kuin lahjakkaiden nuorten solistien konserteissa. Heinäkuun 20. päivän konsertissa saadaan nauttia karismaattisista ja virtuoosimaisista esityksistä Cynthia Makriksen (sopraano), Raimo Sirkiän (tenori), Kalevi Kiviniemen (urut) ja Erkki Korhosen (piano) esittäessä sävelmiä italialaisesta romantiikasta amerikkalaisiin ja suomalaisiin sävelmiin. Johannes Brahmsin G-duuri-sonaatti ja Regenlied sekä irlantilainen kansansävelmä The Last Rose of Summer luovat romanttisia kesäillan tunnelmaa Jaakko Kortekankaan (baritoni) ja nuorten taitureiden, Elias Nymanin (viulu) ja unkarilaisen András Szabón konsertissa 6. heinäkuuta. Espoolaisia nuoria ja menestyneitä taitureita puolestaan kuullaan 13. heinäkuuta Trio Roozemanin eli sisarusten Jonathan Roozemanin (sello), Jan-Paul Roozemanin (piano) ja Rebecca Roozemanin (viulu) sekä serkkunsa Aurora Marthensin (sopraano) esittäessä musiikkia J.S. Bachilta, G.F. Händeliltä ja Jean Sibeliukselta.

Tuoreet ensi kesän Savonlinnan Oopperajuhlilla pidettävän Timo Mustakallio -laulukilpailun voittajat esiintyvät Urkuyö ja Aariassa ensimmäisessä palkintokonsertissaan 27. heinäkuuta. Konsertin yhteistyökumppaneina ovat Timo Mustakallio -säätiö ja Savonlinnan Oopperajuhlat.

Yhteistyössä Päivi ja Paavo Lipposen rahaston kanssa järjestettävässä konsertissa 10. elokuuta puolestaan esiintyvät vuonna 2016 Lappeenrannan laulukilpailujen miesten sarjan voittanut Kristian Lindroos (baritoni) ja saman kilpailun finaalissa laulanut Johanna Isokoski (sopraano) pianistinaan Erkki Korhonen.

Kansallisoopperan orkesteri solisteinaan Mari Palo (sopraano) ja Aarne Pelkonen (baritoni) tulkitsevat Maurice Ravelin, Joseph Cantelouben ja Jean Sibeliuksen värikylläistä musiikkia Suomen kansallisoopperan ja -baletin kanssa yhteistyössä järjestettävässä konsertissa 3. elokuuta.

Sävelmuistoja suomalaisten sielunmaisemista

Suomalaisten sävelmuistoihin sukelletaan erityisesti kesän kahdessa konsertissa. Lapsuudesta tuttujen virsien ja hengellisten laulujen myötä matkalle muistoihin vievät Päivi Pylvänäinen (sopraano) ja Laura Kivikoski (piano ja urut) 29. kesäkuuta.

Jaakko Ryhänen (basso) ja Seppo Hovi (piano) saavat muistot heräämään esittämällä lauluja sadan vuoden ajalta kevyen klassisesti Merikannosta Mårtensoniin ja negro spirituaaleihin. Konsertti kuullaan 24. elokuuta ja siihen liittyy aiheeltaan edellisenä iltana 23. elokuuta pidettävä yleisöseminaari Leppävaaran Sellosalissa. Yhteistyössä Suomen Aivosäätiön kanssa järjestettävässä seminaarissa Helsingin yliopiston psykologian dosentti Teppo Särkämö puhuu muistista ja musiikin merkityksestä muistille. Aiheesta ovat seminaarissa keskustelemassa psykologi Pirkko Lahti ja pianisti Seppo Hovi ja keskustelun isäntänä toimii Erkki Korhonen.

Oheisohjelmassa johdatusta oopperaan, konsertteihin ja urkuihin

Festivaali tarjoaa yleisölle ilmaista oheisohjelmaa, joissa pääsee tutustumaan ohjelmiin asiantuntijoiden seurassa. Luther-oopperaan johdattelee Original Sokos Hotel Tapiola Gardenissa pidettävä tilaisuus aina ennen oopperaesitystä, jossa Luther-oopperan synnystä, Lutherin henkilö- ja ajankuvasta sekä reformaation vaikutuksesta suomalaisuuden kehittymiseen keskustelevat muun muassa säveltäjä Kari Tikka ja taiteellinen johtaja Erkki Korhonen. Tilaisuuden yhteydessä voi myös nauttia Grill it! -ravintolan buffet-illallista.

Konsertteihin johdattelevat illan taiteilijat yhdessä Erkki Korhosen kanssa keskustellen Espoon tuomiokirkon pihapiirissä sijaitsevassa Pitäjäntuvassa aina tuntia ennen konserttia. Kahden konsertin yhteydessä 6.7. ja 20.7. voi tutustua Espoon tuomiokirkon 2012 käyttöönotettuihin urkuihin Espoon tuomiokirkkoseurakunnan A-kanttorin Petri Koivusalon johdolla.

Urkuyö ja Aaria 1.6.–31.8.2017
Luther-ooppera 1.6., 2.6. ja 8.6. klo 19.30 Tapiolan kirkossa
Konsertit 15.6.–31.8. torstaisin klo 21.00 Espoon tuomiokirkossa
Ohjelma: http://urkuyofestival.fi

Kategoria: TIEDOTTEET