Amfion pro musica classica

UMUU-yhtye: Kagelin seksteton Suomen ensiesitys

Tulkinnanvaraista-sarjan marraskuun kolmessa konsertissa kuullaan merkittävää historiallista ja viimeaikaista nykymusiikkia pianotriolle ja jousiyhtyeelle. Samalla aloitetaan säännölliset vierailut Turun Sibelius-museossa.

Residenssiyhtye UMUU palaa Morton Feldmanin Pianotrion (1981) pariin esityksillä Sibelius-museossa Turussa ja Pitskun kulttuurikirkossa Helsingissä. Feldmanin musiikille on ominaista näennäisen toisteinen mutta jatkuvassa muuntumisen tilassa oleva hienovarainen polyrytminen ja mikrotonaalinen liike. Säveltäjä itse vertasi tätä soinnillista kudosta persialaisissa käsinkudotuissa tekstiileissä ilmeneviin sävyeroihin, jotka syntyvät, kun langat värjätään käsin pienissä erissä: eri kulmista katsottuna maton pinta tuntuu tällöin elävän ja kimmeltävän.

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna kuullaan UMUU-yhtyettä laajemmassa jousikokoonpanossa. Viikin kirkossa järjestettävän konsertin keskiössä on Giacinto Scelsin Natura renovatur (1967), merkkiteos, joka alkuvoimaisella ja mystisellä tavalla ilmentää musiikin sidoksellisuutta primitiivisesti sykkivään resonanssiin. Luultavasti ensimmäistä kertaa Suomessa kuullaan Mauricio Kagelin varhainen sarjallinen sekstetto ja merkittävän tsekkiläisen säveltäjän Martin Smolkan omintakeisen äkkiväärästi iloittelevaa virtuoosimusiikkia.
YLE Radio 1 taltioi konsertin.

Kuva © Heikki Tuuli

Kuva © Heikki Tuuli

Morton Feldman: Pianotrio (1980)

keskiviikkona 15.11.2017 klo 19
Sibelius-museossa Turussa

torstaina 16.11.2017 klo 19
Pitskun kulttuurikirkossa Helsingissä

Pasi Eerikäinen, viulu
Juho Laitinen, sello
Jouko Laivuori, piano


Musiikkia yhdelletoista jousisoittimelle

sunnuntaina 26.11.2017 klo 18
Viikin kirkossa Helsingissä

Mauricio Kagel: Sekstetto (1953/1957)
Alvin Lucier: Group Tapper (2002)
Erkki Salmenhaara: Elegia 2 (1964)
James Saunders: assigned #5 (2002)
Giacinto Scelsi: Natura renovatur (1967)
Martin Smolka: Squeking wings (2015)

UMUU-orkesteri
Juho Laitinen, kapellimestari

Tapiola Sinfonietta ja Jukka Perko kantaesittävät Outi Tarkiaisen saksofonikonserton ”Saivo”

Outi Tarkiaisen saksofonikonsertto Saivo saa ensiesityksensä 17.11. Espoon kulttuurikeskuksessa solistinaan saksofonisti Jukka Perko. Saivo on Tapiola Sinfoniettan tilausteos, jossa vahvana innoittajana on ollut saamelainen mytologia. Ohjelmassa on myös toinen pohjoisiin tunnelmiin johdattava teos, Einojuhani Rautavaaran Cantus Arcticus, konsertto linnuille ja orkesterille. Lisäksi Anna-Maria Helsingin johtamassa konsertissa kuullaan Šostakovitšin Kamarisinfonia op. 73a. Helsing johtaa myös iltapäiväkonsertin 16.11., jossa esitetään Rautavaaran ja Šostakovitšin teokset.

”Saivo on saanut inspiraationsa pohjoisen vuonon heijastuksista. Sana ”saivo” on peräisin saamelaisten muinaisuskosta ja tarkoittaa alun perin kaksipohjaista järveä, jonka alapuolella on tuonpuoleisten olentojen asuttama maailma – kuin kuvajainen meidän maailmastamme”, kertoo Tarkiainen sävellyksensä taustoista.

Einojuhani Rautavaaran Cantus Arcticus tuo Tapiolasaliin lintujen laulun.  Vuonna 1972 Oulun yliopiston ensimmäistä promootiota varten sävelletystä teoksesta on tullut yksi suomalaisen taidemusiikin kansainvälisesti tunnetuimmista ja esitetyimmistä teoksista. Molemmat konsertit päättyvät Šostakovitšin karheanvoimakkaan Kamarisinfoniaan, joka kuullaan Rudolf Barshain jousiorkesterisovituksena. Tunnelataukseltaan vahvassa teoksessa ovat aistittavissa toisen maailmasodan jälkeiset tunnot.

To 16.11.2017 klo 14
ILTAPÄIVÄKONSERTTI: ARKTISIA SÄVELIÄ

Tapiola Sinfonietta
Anna-Maria Helsing, kapellimestari
Jukka Rantamäki, juontaja

Einojuhani Rautavaara: Cantus Arcticus, konsertto linnuille ja orkesterille
Dmitri Šostakovitš: Kamarisinfonia op. 73a, sov. Rudolf Barshai


Pe 17.11.2017 klo 19
KUVAJAISIA

Tapiola Sinfonietta
Anna-Maria Helsing, kapellimestari
Jukka Perko, saksofoni

Einojuhani Rautavaara: Cantus Arcticus, konsertto linnuille ja orkesterille
Outi Tarkiainen: Saksofonikonsertto ”Saivo”, kantaesitys
Dmitri Šostakovitš: Kamarisinfonia op. 73a, sov. Rudolf Barshai

RSO:n omat muusikot Laura Vikman ja Jakob Dingstad Mozart-konsertin solisteina

Laura Vikman

Laura Vikman

Radion sinfoniaorkesterin omat muusikot, viulisti Laura Vikman ja alttoviulisti Jakob Dingstad ovat solisteina Bernard Labadien johtamassa konsertissa 15.11. Musiikkitalossa. Ohjelmassa on Mozartin kaksoiskonsertossa Sinfonia ConcertanteBeethovenin Coriolanus -alkusoitto ja Mozartin sinfonia nro 39.

Konsertti lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/areena. Konsertti nähdään kahdessa osassa Yle Teeman RSO Musiikkitalossa -ohjelmassa 19.11. ja 26.11. sekä uusintana Yle TV1:ssä 25.11. ja 2.12.

Marraskuun kamarimusiikkikonsertissa 19.11. Musiikkitalon Paavo-salissa RSO:n muusikot esittävät Šostakovitšin ja Schubertin teoksia.

RSO:n toisen viulun äänenjohtaja Laura Vikman esiintyy orkesteriuransa ohella myös kamarimuusikkona, solistina sekä opettajana. Vikman on esiintynyt mm. Helsingin kaupunginorkesterin, Tukholman filharmonikkojen sekä Belgian Kansallisen orkesterin solistina. Tempera-kvartetin primaksena hän on soittanut vuodesta 2003 lähtien.

Norjalainen Jakob Dingstad valittiin RSO:n alttoviulun äänenjohtajaksi 2017. Hän opiskelee Norjan Musiikkiakatemiassa, jossa hän suorittaa parhaillaan maisterin tutkintoa. Dingstad soittaa kahdessa jousikvartetissa Quartetto Testosteronessa ja Ratatosk-kvartetissa. Testosteronen kanssa Dingstad on esiintynyt mm. New Yorkin Carnegie Hall’ssa ja Ratatosk taas on saanut erikoismaininnan Janáček-kilpailussa Brnossa.

Kanadalainen Bernard Labadie tunnetaan taitavana barokin ja klassismin ohjelmistojen tulkitsijana. Vuonna 1984 Labadie perusti Les Violons du Roy -kamariorkesterin ja toimi sen musiikillisena johtajana vuoteen 2014 asti. Labadie on johtanut mm. Bostonin ja Chicagon sinfoniaorkestereita, New Yorkin filharmonikkoja sekä Amsterdamin Concertgebouw -orkesteria ja työskennellyt Quebecin ja Montrealin oopperoiden taiteellisena johtajana.

15.11. klo 19
Keskiviikkosarja 6

Bernard Labadie, kapellimestari
Laura Vikman, viulu
Jakob Dingstad, alttoviulu
Ludwig van Beethoven: Coriolanus, alkusoitto op. 62
W. A. Mozart: Sinfonia concertante K 364
W. A. Mozart: Sinfonia nro 39 K 543

19.11. klo 15 Harjoitussali PAAVO
Kamarimusiikkikonsertti 3
KAHDEN TYYLIN MARRASKUU

Salla Savolainen ja Leena Jaakkola, taiteellinen suunnittelu ja viulu
Ilari Angervo, alttoviulu
Tuomas Lehto, sello
Samuli Peltonen, sello
Roope Gröndahl, piano
Dmitri Šostakovitš: Viisi kappaletta kahdelle viululle ja pianolle
Franz Schubert: Jousikvintetto C-duuri

Konsertin kolme sointiväriä –Trois Couleurs

Lohjan kaupunginorkesterin Trois Couleurs – ranskalaista barokkia konsertit esitetään sunnuntaina 19.11.2017 klo 15 Pusulan kirkossa ja 26.11.2017 klo 15 Karjalohjan kirkossa. Kokoonpanossa soittaa Petra Aminoff, traverso ja nokkahuilu, Mari Kunnari, traverso, Kaisa Kallinen, barokkiviulu, Miika Uuksulainen, viola da gamba ja Jouko Laivuori, cembalo.

Konsertin nimi ”Trois Couleurs”, Kolme väriä tuo ehkä joillekin kuulijoille mieleen Ranskan lipun värit tai ehkäpä Krzysztof Kieslowskin elokuvatrilogian. Ohjelmaa suunnitellessa mielessäni oli kuitenkin kolme sointiväriä, kertoo Miika Uuksulainen. Viulu ja viola da gamba esittelevät ensimmäisen, barokin jousisoitinten suolikielten lämpimänkarhean soinnin. Toinen väri tulee kahden puuhuilun miellyttävän pehmeästä soinnista. Jean-Marie Leclairin teoksessa saamme sitten kuulla, mitä seuraa, kun nämä värit yhdistetään. Menuetissa ja Badinagessa nokkahuilu tuo vielä pikantin lisän sointipalettiin. Cembalon vivahteikas bassolinjan soinnutus sävyttää kokonaisuuden.

Konsertissa kuultavat teokset ovat Marin Marais: Sonnerie de S.te Geneviève du Mont de Paris, Michel Pignolet de Montéclair: Quatrième Concert, Jean-Philippe Rameau: Pièces de clavecin en concerts IV, Jacques-Martin Hotteterre: Triosonaatti G-duuri Op 3 no 6 ja Jean-Marie Leclair: Deuxième Récréation de Musique d’une Exécution facile Op 8.

Arvio: Rattle ja Berliinin filharmonikot lumosivat Unsuk Chinin, Stravinskyn ja Rahmaninovin sointimaailmoilla

Sir Simon Rattle ja Unsuk Chin Philharmonien lavalla Chorós Chordónin kantaesityksen jälkeen. Kuva © Jari Kallio.

Sir Simon Rattle ja Unsuk Chin Philharmonien lavalla Chorós Chordónin kantaesityksen jälkeen. Kuva © Jari Kallio.

Berliinin filharmonikoiden Aasian kiertue käynnistyy ensi viikolla. Kuluvan viikonvaihteen aikana berliiniläisyleisö saa kuultavakseen tämän Sir Simon Rattlen kauden viimeisen Aasian kierroksen konserttien ohjelman perjantain ja lauantain konserteissa Philharmoniessa.

Aivan erityisen mielenkiintonsa monipuoliseen kiertueohjelmaan tuo vastikään Wihurin säätiön Sibelius-palkinnon saaneen Unsuk Chinin (s. 1961) uusi orkesteriteos Chorós Chordón, joka sai kantaesityksensä perjantai-illan konsertissa.

Seurakseen Chordós Chordón oli saanut kaksi samantyyppistä orkesterikokoonpanoa käyttävää, mutta riemastuttavan erilaista teosta. Illan avauksena kuultiin Igor Stravinskyn (1882-1971) liki surrealistinen Petrushka (1912, uudistettu 1947) ja päätöksenä puolestaan Sergei Rahmaninovin (1873-1943) kolmas sinfonia (1935-36).

Stravinskyn kolmen kuuluisimman baletin joukossa Petrushka on kertakaikkisen nerokas kummajainen sanan mitä positiivisimmassa merkityksessä. Koska teos on niin suosittu, tulee harvemmin ajatelleeksi, kuinka vallankumouksellisen omapäinen tuo sävellys onkaan. Siinä missä Tulilintu (1910) hurmaa hehkuvan värikylläisenä sointiseikkailuna ja Kevätuhri (1911-13) puolestaan häikäisee modernismin airuena, on Petrushka mitä verrattomin sukellus kekseliään rytmiikan, tarttuvien melodioiden sekä taidokkaan persoonallisen orkestraation taianomaiseen maailmaan.

Petrushkan orkesterin keskuselementti on pianon concertante-osuus. Samantapaista kokoonpanoa Stravinsky käytti sittemmin myös Kolmiosaisessa sinfoniassaan (1942-45). Ison orkesterin värejä Stravinsky käyttää jo selvästi omaleimaisemmin kuin vielä Tulilinnussa, joka ammentaa suoremmin traditiosta.

Puhaltimille, erityisesti huilulle ja trumpetille, Stravinsky kirjoittaa hienoja, haastavia osuuksia, ja lyömäsoittimilla on entistä olennaisempi rooli soivassa kokonaisuudessa. Rytmiikka katsoo epäsäännöllisine aksententteineen ja vaihtuvine tahtilajeineen jo Kevätuhriin ja paikoin sen ohikin.

Aihepiiriltään, tematiikaltaan ja koko olemukseltaan Petrushka ammentaa venäläisestä perinteestä, mutta Stravinsky rakentaa näistä aineksista kokonaan omanlaisensa soivan kaikkeuden, jonka lumo vie kuulijan vastustamattomasti mukanaan.

Lumoavaa oli myös Berliinin filharmonikoiden ja Rattlen heittäytyminen Stravinskyn rikkaan partituurin toteutukseen. Sävelkudoksen mitä moninaisimmat palaset loksahtivat hienosti paikoilleen kuitenkin niin, että Petrushkan hätkähdyttävän raju omaperäisyys ja riemastuttava vaaran tunne säilyivät herkullisesti musiikin ytimessä. Yksityiskohtien huoliteltu toteuttaminen ei johtanut siloitteluun, vaan tuloksena oli mitä elävin ja nautittavin kokonaisuus tulvillaan hienoja sooloja ja rikasta yhteissointia.

Väliajan jälkeen edessä oli seikkailu hyvin toisenlaiseen omaperäiseen soivaan universumiin. Unsuk Chin viittaa Berliinin filharmonikoille säveltämä Chorós Chordónin kreikankielisen otsikon kaksoismerkityksellä yhtäältä musiikillisesti jousien tanssiin ja toisaalta hiukkasfysiikan säikeiden tanssiin tai värähtelyyn.

Jousilla ja koko orkesterin moninaisilla väräjävillä soinneilla aina silkkipaperin hankauksesta puhallintremoloihin saakka onkin keskeinen sija Chorós Chordónin soivassa rakenteessa. Teos matkustaa myös hienovireisen hälyn ja musiikin rajoilla hieman samaan tapaan kuin György Ligetin (1923-2006) 60-luvun tuotannossa sitä kuitenkaan varsinaisesti jäljittelemättä.

Chorós Chordónin vaikuttavimpia hetkiä ainakin näin ensikohtaamisella olivat pianon, harpun, lyömäsoitinten ja jousien säikeittäin punoutuva avaus sekä huipennusten väliset hiljaisuuden rajoille hiipiytyvät sointimaailmat, joissa saattoi aistia jonkin aivan uudenlaisen kaikkeuden häivähdyksiä.

Orkesteri ja Rattle tekivät tarkkaa työtä Chorós Chordónin sointien, rytmiikan ja kokonaisarkkitehtuurin parissa antaen teokselle vaikuttavan ensiesityksen, jonka intensiivisesti keskittynyt yleisö otti varsin innokkaasti vastaan. Aasian kiertueensa aikana Berliinin filharmonikot esittävät Chorós Chordónin viidesti antaen sen tulevalle esitystraditiolle täten erinomaisen alun.

Illan päätöksenä kuultu Rahmaninovin kolmas sinfonia kuuluu säveltäjänsä harvalukuisten, mutta sitäkin merkittävimpien myöhäisteosten joukkoon. Sinfonia syntyi Luzernin maisemissa Sveitsissä vuosina 1935-36.

Rahmaninovin a-mollisinfonia on kolmiosainen. Sen keskimmäinen osa kietoo jännittävällä tavalla yhteen scherzon ja adagion. Tanssilliset aiheet kulkevat läpi kaikkien osien vuorotellen katkeransuloisen syksyisen lyyrisyyden kanssa. Säveltäjälle tyypilliseen tapaan pahaenteinen Dies irae -motiivi on jälleen kekseliäästi punottuna kokonaisuuteen.

Sinfoninen muotoajattelun irtautuminen perinteestä on Rahmaninovin myöhäistuotannon kiinnostavampia piirteitä. Kolmannen sinfonian ja sen seuraajan, Sinfonisten tanssien, op. 45 (1940) rakenne noudattaa periaatteessa kolmiosaista kaavaa, mutta osien sisällä toisiinsa kietoutuu varsin erityyppisiä sinfonisia elementtejä. Teosten myöhäisromanttinen pinta kätkeekin alleen varsin innovatiivisia ratkaisuja, mikäli kuulija suostuu haastamaan mielikuvansa Rahmaninovista menneen maailman nostalgikkona.

Perjantai-illan konsertissa Rahmaninovin muotoajattelun raikkaus tulikin hienosti esiin Sir Simonin ja Berliinin filharmonikoiden näkemyksessä kolmannesta sinfoniasta. Toki illan kuluessa saatiin myös nauttia täysin mitoin berliiniläisten hehkuvasta Rahmaninov-soinnista, mutta kolmas sinfonia tuntui piirtyvän ennen kaikkea omaperäisenä sinfonisena maailmana, jonka moninaiset sävyt, tunnelmat ja soinnilliset ratkaisut saivat hienon toteutuksen.

Kuten nykyisin on onneksi tapana, Rattlen ja orkesterin tulkinnassa kuultiin ensimmäisen osan laajan kertaus sekä ne muutamat katkelmat, jotka Rahmaninov ja esimerkiksi Eugene Ormandy aikoinaan jättivät pois kolmannen sinfonian levytyksistään.

Illan aikana saatiin kuulla kolme hyvin erilaista soivaa kaikkeutta, joiden kaikkien perustana on jotakuinkin sama orkesterikokoonpano. Kaikki kolme teosta ovat myös syntyneet länsieurooppalaisessa ympäristössä kaukana säveltäjiensä juurilta. Kulttuurin matka rajojen yli on suurta rikkautta, kuten illan huikea musiikillinen anti jälleen kerran osoitti. Perjantai-illan perusteella Berliinin filharmonikoiden Aasian kiertueen kuulijoita odottavat hienot kokemukset.

— Jari Kallio

Berliinin filharmonikot
Sir Simon Rattle, kapellimestari

Igor Stravinsky: Petrushka (1947 versio)
Unsuk Chin: Chorós Chordón (kantaesitys)
Sergei Rahmaninov: Sinfonia nro 3 a-molli, op. 44

Philharmonie, Berliini
Pe 3.11. klo 20