Amfion pro musica classica

Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu kokoaa nuorten laulajien huiput Helsinkiin toukokuussa 2019

Kateryna Kasper, kuva Heikki Tuuli.

Kateryna Kasper, kuva Heikki Tuuli.

Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu kokoaa jälleen ensi keväänä maailman nuorten laulajien parhaimmiston Helsinkiin. Kahdeksatta kertaa järjestettävä kilpailu käydään Musiikkitalossa 20.–29. toukokuuta 2019. Kolmivaiheisessa kilpailussa on miesten ja naisten sarjat, joissa palkintoja jaetaan yhteensä 173 000 euron edestä.

Yksi maailman merkittävämmistä laulukilpailuista, Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu on tarkoitettu nuorten laulajien parhaimmistolle kansalaisuudesta riippumatta. Professori, laulaja ja laulupedagogi Mirjam Helinin (1911–2006) perustaman kilpailun tavoitteena on löytää lahjakkaimmat nuoret laulajat ja luoda vahva noste heidän kansainväliselle uralleen.

Miesten sarjassa yläikäraja on 32 vuotta ja naisten sarjassa 30 vuotta. Kilpailun molemmissa sarjoissa palkitaan neljä parasta; ensimmäinen palkinto on 30 000 euroa, toinen palkinto 25 000 euroa, kolmas palkinto 15 000 euroa ja neljäs palkinto 10 000 euroa. Kilpailussa jaetaan myös 3000 euron palkinto parhaasta suomalaisen yksinlaulun esityksestä ei-suomalaiselle laulajalle.

Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu on tunnettu hyvien palkintojen ja arvovaltaisen tuomariston lisäksi vaativasta ohjelmistostaan. Kilpailijoiden tulee sisällyttää laajaan kilpailuohjelmaansa ooppera- ja oratorioaarioita sekä useita yksinlauluja, joista yhden pitää olla suomalaisen säveltäjän yksinlaulu.

Alkukilpailu käydään 20.-23.5. ja välikilpailu 25.-26.5. Voittajat selviävät 29.5.2019 klo 18 käytävässä loppukilpailussa, jossa kahdeksan finalistia esiintyy Radion sinfoniaorkesterin säestyksellä ja Hannu Linnun johdolla.

Kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimii Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti, joka hoiti tehtävää myös vuosien 2009 ja 2014 Mirjam Helin -laulukilpailuissa. Edellisen, vuoden 2014 Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun naisten sarjan voitti sopraano Kateryna Kasper Ukrainasta ja miesten sarjan tenori Beomjin Kim Etelä-Koreasta.

Sähköinen ilmoittautuminen kilpailuun avautuu mirjamhelin.fi-verkkosivuilla 1. syyskuuta ja  päättyy  30. marraskuuta 2018. Kilpailuun valitut laulajat julkistetaan tammikuussa 2019.

Booky.fi pääomistajaksi nuottikauppa Ostinatoon

Booky.fi Oy on ostanut enemmistöosuuden nuottikauppa Ostinato Oy:stä Taideyliopiston ylioppilaskunnalta. Kaupan myötä Booky.fi:sta tulee Ostinaton enemmistöomistaja 54 prosentin omistusosuudella.

– Booky.fi on sitoutunut kehittämään Ostinaton toimintaa ja jatkamaan sitä nykyisen, asiantuntevan henkilökunnan vetämänä, iloitsee Booky.fi Oy:n pääomistaja Antti Ypyä.

Ostinato on paperinuotteja myyvä nuottikauppa. Taideyliopiston ylioppilaskunnan edeltäjä Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta perusti nuottikaupan vuonna 1979 yhdessä seitsemän muun musiikinopiskelijoiden järjestön kanssa. Yrityksen ensisijainen tehtävä on alusta lähtien ollut suomalaisten musiikinopiskelijoiden palveleminen.

Ostinato muuttaa heinäkuun lopussa Töölöntorilta Musiikkitaloon Fugan naapuriin.

Kari Heiskanen ohjaa ja Teemu Muurimäki puvustaa Sevillan parturin Savonlinnan Oopperajuhlille kesällä 2019

Kari Heiskanen ohjaa Sevillan parturin kesälle 2019. Oopperan pääroolin laulaa Ville Rusanen.

Kari Heiskanen ohjaa Sevillan parturin kesälle 2019. Oopperan pääroolin laulaa Ville Rusanen.

Oman uutuustuotannon lisäksi kesän kohokohtia ovat kaksi vierailua, joista toinen on “Savonlinnan Oopperajuhlien historian suurin panostus”

Perjantaina käynnistyvien Savonlinnan Oopperajuhlien kesän 2019 ohjelmisto on julkistettu. Ensi kesän uutuusooppera on juhlien omaa tuotantoa oleva Gioachino Rossinin Sevillan parturi, jota ei ole koskaan ennen nähty Savonlinnassa. Oopperan ohjaa Kari Heiskanen.

Sevillan parturissa on yllätyksiä ja toiminnallisuutta, se on kaikin puolin värikäs farssi. Juonihan on koomisissa oopperoissa aina sama: ensin asiat sotketaan, sitten ratkaistaan. Lopussa kaikki ovat onnellisia, varsinkin sopraano ja tenori, koska he saavat toisensa ilman, että kukaan kuolee”, Heiskanen sanoo.

Ensimmäisen oopperapuvustuksensa Sevillan parturiin tekee muotisuunnittelija Teemu Muurimäki. ”Ohjaaja antaa suunnittelulleni melko vapaat kädet. Yhteisissä keskusteluissa syntyy käsitys siitä, näkyykö puvuissa epookki vai vain viitteitä siihen. Linna on jo lähtökohtaisesti vaikuttava, joten puvutkin saavat olla näyttäviä”, Muurimäki sanoo.

Kaksi vierailua, joista toinen julkistetaan myöhemmin

Kesän 2019 toinen kahdesta vierailusta on Johann Straussin säveltämä, Wienin Volksoperan esittämä LepakkoLepakko on Volksoperan kestosuosikki ja yksi maailman suosituimmista opereteista.

Kauden toinen vierailu sen sijaan julkistetaan hieman myöhemmin. ”Sen voin jo sanoa, että tuotanto on oopperajuhlien historian suurin panostus, ja myös tuotannollisesti poikkeuksellisen mittava”, Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti paljastaa.

Ensi kesänä ohjelmistoon palaavat kesän 2017 hitit: David McVicarin ohjaama Verdin Rigoletto sekä Mozartin Ryöstö seraljista. 

Laulukilpailusta c-molli-messuun

Kesään 2019 kuuluu myös tehokkaasta tuomarityöskentelystä tunnettu Timo Mustakallio -laulukilpailu, joka etsii jälleen lupaavaa laulajaa tulevaisuuden tähtikartastolle.

Oopperajuhlakuoro pääsee loistamaan Mozartin c-molli-messussa, joka kuullaan Kerimäen kirkossa. Solisteina Tuuli TakalaMarjukka TepponenJussi Myllys ja Sami Luttinen.

arvio: LSO ja Rattle valloittivat Tate Modernin Stockausenin ja Messiaenin klassikoilla

Et exspecto resurrectionem mortuorum. Kuva © Jari Kallio

Et exspecto resurrectionem mortuorum. Kuva © Jari Kallio

Lontoon Tate Modernissa saatiin nauttia lauantaina harvinaisen herkullisesta konserttiohjelmasta. Lontoon sinfoniaorkesterilla ja Sir Simon Rattlella oli tuomisinaan kaksi sodanjälkeisen modernismin verratonta klassikkoa, Olivier Messiaenin Et exspecto resurrectionem mortuorum (1964) ja Karlheinz Stockhausenin Gruppen (1955-57) kolmelle orkesterille. Gruppenin kapellimestareina toimivat Rattlen ohella Matthias Pintscher ja Duncan Ward.

LSO esiintyi Taten Turbine Hallissa, joka postindustrialistisessa avaruudessaan tarjosi oivallisen näyttämön näille 50- ja 60-lukujen merkkiteoksille. Turbine Hallin eri puolille oli sijoitettu neljä orkesterilavaa, yksi Messiaenia ja kolme Stockhausenia varten. Yleisö kuunteli konsertin seisten, ja halutessaan saattoi myös vaellella ympäri salia kuulokuvia vaihdellen. Sama ohjelma esitettiin kahdessa peräkkäisessä konsertissa,

Maailmansotien uhrien muistolle sävelletty Et exspecto resurrectionem mortuorum on yksi Messiaenin monista apokalyptisista teoksista. Se on läheistä sukua Couleurs de la Cité Célestelle (1963) niin ilmestyskirjallisen tematiikkansa kuin puhaltimille ja luömäsoittimille kirjoitetun orkestraationsa suhteen.

Et exspecto muodostuu viidestä noin viisiminuuttisesta osasta, joista kullakin on raamatullinen otsikko. Nimensä mukaisesti teos on saanut innoitteensa Raamatun ylösnousemuksen visioista. Vaikka kullakin osalla on oma identiteettinsä, tietyt aihelmat ja tekstuurit toistuvat kautta teoksen.

Tuubat ja pasuunat syvältä kumpuavat repliikit piirtävät ilmoille Et exspecton avauksen, Psalmin 130 kuvaaman avunhuudon syvyyksistä. Rattle ja LSO antoivat ensimmäisen osan lamentaatiolle vaikuttavan, jylhän soivan asun.

Avausaiheen ohella Et exspecton rakennusaineksia ovat puhallinkoraalit, kelloaiheet, tam-tamien ja kongien loitsunomaiset kumahdukset sekä puupuhallinten ja lehmänkellojen soljuvat melodiakuviot. Osa sävelmateriaalista perustuu Messiaenin omintakeiseen tyyliin lintujen notatoiduille lauluäänille.

Näiden musiikillisten ainesten vuorottelusta kasvaa teoksen intensiivinen, lähes ohjelmallinen kaari, jonka lamentaatiot ja kirkastuksentäytteiset visiot kohoavat järisyttäviin huipennuksiin. Rattlen johdolla LSO:n puhaltajat ja lyömäsoittajat rakensivat Et exspectosta vaikuttavan kokonaisuuden, jonka musiikillisen materiaalin rikkaat soinnin ja rytmin ulottuvuudet saivat vaikuttavan toteutuksen kohotessaan Turbine Hallin korkeuksiin.

Lontoon sinfoniaorkesteri, Sir Simon Rattle, Matthias Pintscher ja Duncan Ward Gruppenin harjoituksissa Lontoon Tate Modernissa. Kuva © Jari Kallio

Lontoon sinfoniaorkesteri, Sir Simon Rattle, Matthias Pintscher ja Duncan Ward Gruppenin harjoituksissa Lontoon Tate Modernissa. Kuva © Jari Kallio

Huikeana kontrastina Messiaenin lähes arkaaiselle ylösnousemusnäylle toimi Stockhausenin täyssarjallisen muodon äärimmäinen mestarinäyte, Gruppen (1955-57) kolmelle orkesterille, jota säveltäjä työsti rinnakkain toisen varhaisklassikkonsa, Gesang der Jünglingen (1955-56) kanssa.

Alun perin Stockausenin suunnitteli Gruppenista teosta ääninauhalle ja orkesterille, mutta esitysteknologian epäkäytännöllisyydet saivat säveltäjän luopumaan ajatuksesta ja jatkamaan sävellystyötä puhtaasti instrumentaaliselta pohjalta. Ajatus kolmesta orkesterista ei kuulunut sekään Stokhausenin alkuperäiseen näkemykseen, vaan siihenkin säveltäjä päätyi käytännöllisyyden kautta.

Gruppenin rakenteellinen ydin perustuu täyssarjalliseen ajatteluun, jossa sävelkorkeuksuen ohella kaikkia muitakin musiikillisia parametreja, sävelten sointiväriä ja kestoa sekä rytmiä ja tempoa kontrolloidaan sarjallisen kaavan mukaisesti omina ryhminään, joihin teoksen otsikko viittaa.

Näiden lähtökohtien pohjalta syntyy hyvin moni-ilmeinen, useiden päällekkäisten musiikillisten tapahtumien muodostama, äärettömän kiehtova soiva kudos. Säveltäessään Gruppenia Stockhausen ymmärsi erityisesti useiden päällekkäisten tempojen muodostuvan ongelmaksi niin kapellimestarin kuin orkesterinkin kannalta. Niinpä säveltäjä päätti jakaa suuren orkesterinsa kolmeksi pienemmäksi, eri puolille salia sijoitettaviksi orkesteriryhmiksi, joista kutakin johtaa oma kapellimestarinsa.

Kun 109 muusikon orkesteri oli näin jakautunut kolmeksi orkesteriksi, musiikkiin ilmestyi uutena parametrina tilallinen ulottuvuus. Renessanssipolyfonian katedraalin eri lehtereille sijoitettujen kuorojen tavoin kolme orkesteria mahdollistivat sävelmateriaalin liikkumisen tilassa.

Tilaulottuvuutta Stockhausen käyttää Gruppenissa jossain määrin vapaamman kaavan pohjalta kuin muita parametreja. Säveltäjän mukaan musiikillisen materiaalin liikkeestä orkestereiden välillä voi löytää yhteyksiä hänen silloisen, Sveitsissä sijainneen työhuoneensa ainokaisesta ikkunasta siintäneen vuoristomaiseman ääriviivoja.

Kaikkine näine ulottuvuuksineen Gruppenista muodostuu äärettömän jännittävä, mutta myös perinpohjaisen haasteellinen teos. Sen saattaminen esityskuntoon on erittäin vaativa prosessi, mutta lopputulos taasen on sitäkin palkitsevampi.

Gruppenissa Stockhausen käyttää suuren orkesterin standardikokoonpanon ohella erittäin laajaa lyömäsoittimistoa, kahta pianoa, celestaa, saksofoneja sekä sähkökitaraa. Teos onkin sointiväreiltään mitä mielikuvituksellisin teos.

Vaikka Gruppenin kolmella lavalla istuu 109 muusikkoa, huomattava osa teoksesta on hyvin hienovaraisten tekstuurien musiikkia. Stockhausen tutkii orkesteriensa kamarimusiikillisia mahdollisuuksia mukaansatempaavan kiehtovasti avaten kuulijalleen ennenkokemattomia sointimaailmoja.

Hetkittäin Gruppenin kolmen orkesterin polut kohtaavat, joko yksittäisinä ohikiitäen yllättävinä sointuina tai löymäsoitinten ja vaskien huikeina sointivyöryinä, jotka kuohuvien aaltojen lailla ympäröivät kuulijan huomaansa.

Vaikka Gruppen on orkesteriteos, monet sen rakenteellisista ratkaisuista perustuvat Stockhausenin eletronisessa musiikissaan tutkimiin ilmaisun mahdollisuuksiin. Kaikessa äärimmäisessä kompleksisuudessaan Gruppen on huumaava kokemus, ainutlaatuinen nautinto.

Yhdessä Rattlen, Pintscherin ja Wardin kanssa LSO teki Gruppenista yhden kaikkein vaikuttavimmista konserttiesiintymisistään. Tehokkaasti käytetyn harjoitusajan puitteissa LSO:n oivalliset muusikot olivat sisäistäneet Stockhausen partituurin äärimmäiset haasteet kertakaikkisen ihailtavasti.

Kolmen kapellimestarin saumaton yhteistyö on kuitenkin Gruppenin peruskivi. Rattle, Pintscher ja Ward pelasivat hienosti yhteen luotsaten kukin sekä omaa orkesteriaan että yhdessä hiottua kokonaistulkintaa. Gruppen asettaa myös erityisen haasteensa lyönnin selkeydellä, sillä koordinointi kapellimestarien välillä tapahtuu orkesterien keskinäisestä sijainnista ja saliakustiikasta johtuen pitkälti visuaalisesti.

Gruppenin kapellimestarikolmikko, Matthias Pintscher, Sir Simon Rattle ja Duncan Ward konsertin päätteeksi Tate Modernissa. Kuva © Jari Kallio.

Gruppenin kapellimestarikolmikko, Matthias Pintscher, Sir Simon Rattle ja Duncan Ward konsertin päätteeksi Tate Modernissa. Kuva © Jari Kallio.

LSO:n Gruppen oli elämäni intensiivisin kaksikymmentäviisiminuttinen. Tämän äärettömän soivan kosmoksen kokeminen Taten Turbine Hallin kaltaisessa tilassa yhdessä näiden nopeasti loppuunmyytyjen esitysten aivan ainutlaatuisen inspiroituneen yleisön kanssa oli jotakin niin syvän palkitsevaa, että sen kuvaaminen sanojen kautta jää väistämättä vajavaiseksi. Valloittava elämys!

— Jari Kallio

Lontoon sinfoniaorkesteri,
Sir Simon Rattle, Matthias Pintscher ja Duncan Ward, kapellimestarit

Olivier Messiaen: Et exspecto resurrectionem mortuorum (1964)
Karlheinz Stockhausen: Gruppen (1955-57)

Tate Modern Turbine Hall, Lontoo
La 30.6., klo 16.30 ja 18.15

arvio: Salosen ja Philharmonian Gurrelieder oli verraton kauden päätös

Gurreliederin harjoitukset Royal Festival Hallissa torstaina. Kuva © Jari Kallio.

Gurreliederin harjoitukset Royal Festival Hallissa torstaina. Kuva © Jari Kallio.

On melkoinen kokemus kuulla Arnold Schönbergin Gurreliederin (1900-11) huumaava päätössointu, aamun kirkkautta hehkuva Strahlenlockenpracht, 350 muusikon, jättimäisen orkesterin ja valtaisan kuoron voimin täydessä Royal Festival Hallissa.

Esa-Pekka Salosen ja Philharmonia-orkesterin kauden päätöskonsertti oli suurenmoinen elämys. Yhdessä Philharmonia Voicesin ja Lontoon musiikkikonservatorioiden kuorojen ja erinomaisten solistien kanssa orkesteri ja Salonen olivat yhdeksän vuoden tauon jälkeen jälleen Schönbergin Jens Peter Jacobsenin teksteihin pohjaavan valtaisan kantaatin parissa.

Mutta Gurrelieder on paljon muutakin kuin suurten mittojen teos. Schönbergin ilmaisu on monin paikoin lähes kamarimusiikinomaista. Säveltäjä hyödyntää suuren orkesterin mahdollisuuksia hämmästyttävällä kekseliäisyydellä antaen teokselleen mitä moni-ilmeisimmän soivan asun.

Gurreliederin emotionaalinen kirjo on niin ikään vaikuttavan laaja, ulottuen hellyydestä kaipuuseen, kiihkosta suruun sekä uhmakkuuteen ja silkkaan kauhuun. Mukana on myös ironista komediaa, kun taas päätös kohoaa vapauttavaan lunastukseen.

Schönberg työsti Gurreliederiä yhdentoista vuoden ajan. Teos sai alkunsa sävellyskilpailuun tarkoitettuna pianosäesteisenä laulusarjana. Sävellystyön kuluessa kilpailun deadline kuitenkin tuli ja meni, ja keskeneräinen teos päätyi pöytälaatikkoon.

Kolme vuotta myöhemmin Schönberg palasi yhdeksän laulunsa pariin sitoen laulut yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Näin syntyi Gurreliederin ensimmäinen osa. Pian teos oli laajentunut kolmiosaiseen asuunsa.

Monet muut sävellysprojektit keskeyttivät kuitenkin Gurreliederin työstämisen. Vasta vuosina 1910-11 Schönberg ehti saattaa orkestraation valmiiksi. Teoksen kantaesityksen aikoihin säveltäjän ilmaisu olikin keskittynyt jo varsin toisenlaisten keinovarojen tutkimiseen. Siitä huolimatta Schönberg piti Gurreliederiä suuressa arvossa, joskin hän pyrki säilyttämään oman etäisyytensä teoksen nopeasti kasvavaan suosioon.

Ensimmäisen osan avaa kimmeltävä orkesteripreludi. Huiluostinatot, heläjävät harput (joita on neljä) ja hehkuvat jouset saattavat musiikin liikkeeseen. Käyrätorvet ja klarinetit kietoutuvat mukaan kudokseen, ja vähitellen koko orkesterin värikylläinen loisto kohoaa väräjäten ilmoille.

Jo avaustahdeilla saattoi aistia Philharmonian sisäistäneen Schönbergin sointimaailman verrattomasti Salosen johdolla. Musiikissa soi inspiroivan herkullinen myöhäisromantiikan hehku tarjoten ensiaavistuksen tämän konsertin erityislaatuisuudesta.

Toisiinsa kietoutuvat laulut muodostavat ensimmäisen osan ytimen. Niissä peilautuvat Waldemarin ja Toven rakkauden monet ulottuvuudet intohimosta kaipuuseen, kiihkosta iloon. Robert Dean Smith ja Camilla Tilling olivat oivallinen pari näiden laulujen tulkitsijoina. Tilling tuli mukaan projektiin viime hetkellä Alwyn Mellorin jouduttua perumaan osallistumisensa.

Näiden vaikuttavien rakkauden ilmentymien alla kiemurtelevat kuitenkin musiikin synkemmät pohjavirrat. Iloon kietoutuvat surun alkuidut. Ensimmäinen osa päättyykin järkyttävään kuoleman panoraamaan, Michelle DeYoungin vaikuttavaan tulkintaan Metsäkyyhkyn laulusta, Toven kuoleman lamentaatiosta.

Schönbergin vokaaliharmonuat ja orkesteritekstuurit ovat vaikuttavimmillaan Metsäkyyhkyn laulussa. Puhallinten yksinäinen huhuilu, hautajaiskellojen imitaatio harpuilla ja ruumissaaton hidas pulssi johdattavat kuulijan epätoivon pimeyteen. Harvoin olen kuullut yhtä musertavaa intensiteettiä tässä musiikissa.

Lyhyt, intensiivinen toinen osa kuvaa Waldemarin suruntäytteistä uhmaa. Hän nousee Jumalaa vastaan katsoen tämän riistäneen Toven häneltä. Waldemar tuomitsee Jumalan tyranniksi.

Uhma johtaa kiroukseen. Waldemar miehineen eivät pääse haudan lepoon, vaan heidän kohtalonsa kietoutuu rauhattomiin öisiin vaelluksiin, kuolleiden jahtiin. Kolmas osa onkin järisyttävä kauhuromanttinen skenaario.

Kuoron hyytävä avaus kuvaa Waldemarin kuolleiden armeijaa valmistautumassa öiseen ratsastukseensa laulaen ilmoille karua kohtaloaan. Aidan Oliverin oivallisesti valmentama kuoro soi erinomisen hyytävästi, pahaenteisyyttä huokuen.  Kauttaaltaan ihailtavasti balansoidut kuoron ja solistien osuudet soivat mitä ilmaisuvoimaisimpina.

Kolmannessa osassa kuullaan kuoron ja Waldemarin ohella kolme solistinumeroa. Ensimmäisenä öisen jahdin kauhuja kuvailee Bauer, jonka sivustakatsojan rooliin David Soar eläytyi erinomaisesti. Ironian mestarinäyte on puolestaan Klaus-narri, jonka herkullisen roolin Wolfgang Ablinger-Sperrhacke teki kerrassaan vaikuttavasti.

Yksi Gurreliederin huippuhetkistä on Pierrot lunairea ennakoiva, päätöksen kirkkauteen kuulijaa oivallisesti saatteleva melodraama, jonka parissa Barbara Sukowa oli aivan vertaansa vailla. Puheosuuden mikrofonivahvistus oli toteutettu mitä hienovaraisimmin helpottaen balansointia orkesterin kanssa.

Salonen, solistit, Philharmonia ja kuorot Gurreliederin huumaavan päätöksen jälkeen. Kuva © Jari Kallio.

Salonen, solistit, Philharmonia ja kuorot Gurreliederin huumaavan päätöksen jälkeen. Kuva © Jari Kallio.

Melodraamaa seuraa vihdoin uuden aamun lunastus. Koko kuoron ja orkesterin saattelemana auringon kehrä ponnahtaa taivaalle karkottaen yön varjot. Tämä on kenties yksi vaikuttavimpia hetkiä kaikessa musiikissa. Philharmonia ja valtaisa kuoro hehkuivat puhdasta kauneutta harmonioiden ja kontrapunktin piirtyessä täydessä loistossaan Salosen tarkoin mietittynä soivana kokonaisuutena.

Melkoinen ilta orkesterille, laulajille, täyteen myydyn Royal Festival Hallin yleisölle sekä kuusikymppisiään viettävälle ikinuorelle maestrolle.

— Jari Kallio

Philharmonia Orchestra
Esa-Pekka Salonen, kapellimestari

Philharmonia Voices
Royal Academy of Music, Royal College of Music, Guildhall School of Music and Drama ja Trinity Laban Conservatoire of Music and Dance -kuorot

Aidan Oliver, kuoron valmennus

Camilla Tilling, sopraano (Tove)
Michelle DeYoung, mezzo-sopraano (Metsäkyyhky)
Robert Dean Smith, tenori (Waldemar)
Wolfgang Ablinger-Sperrhacke, tenori (Klaus-narri)
David Soar, bass (Bauer)
Barbara Sukowa, kertoja

Arnold Schoenberg: Gurrelieder (1900-11)

Royal Festival Hall, Lontoo
Torstai 28.6.2018, klo 19.30