Mezzosopraano Susan Bickley, London Sinfonietta ja Sir George Benjamin. Kuva © Jari Kallio.
Tämänkesäisillä Promseilla London Sinfonietta ja Sir George Benjamin matkasivat Camdenin Roundhouseen tuomisinaan aivan erityinen konserttiohjelma, joka keskittyi muistamaan vuosisadan takaista ensimmäisen maailmansodan päättymistä. Konsertin ytimen muodostivat 14–18 NOW -säätiön ja London Sinfoniettan neljä tilausteosta.
Näitä Georg Friedrich Haasin, Hannah Kendallin, Isabel Mundryn ja Luca Francesconin uutuusteoksia kehystivät 1900-luvun klassikot. Illan kaikki teokset kytkeytyivätkin ajallisesti tai temaattisesti ensimmäiseen maailmansotaan.
Charles Ivesin The Unanswered Question (1906/1930–35) on kaikessa kuulaudessaan yksi kiehtovimpia 1900-luvun alun teoksia. Tämä soolotrumpetille, huilukvartetille ja jousille sävelletty tilateos herättää kerrassaan ainutlaatuisia kuulokuvia eksistentiaalisessa pohdiskelevuudessaan.
Partituurin esitysohjeita noudattaen soolotrumpetisti Alistair Mackie esitti kysymyksenomaiset repliikkinsä sivuparvelta. Huilukvartetin vastaukset kuultiin lavalta, ja pianissimojousisto oli sijoitettu lavan taakse.
The Unanswered Questionissa jouset muodostavat staattisen harmonisen perustan, jonka lomasta soolotrumpetti esittää kysymyksensä seitsemästi. Huilukvartetti vastaa kysymykseen kuudesti, kerta kerralta kiihkeämmin ja ristiriitaisemmin. Lopulta viimeinen kysymys jää vaille vastausta.
On vaikea kuvitella vaikuttavampaa tulkintaa The Unanswered Questionista. Benjaminin johdolla Ivesin partituurin paljas kuulaus sai huikean toteutuksen London Sinfoniettan muusikoilta. Kokonaisarkkitehtuuri piirtyi kirkkaana ja soitinryhmien välinen balanssi oli kerrassaan ihailtava. Hieno avaus.
The Unanswered Questionin jälkeen kuultiin kantaesitysten sarja. Nämä neljä viisiminuuttista teosta soitettiin tauotta, yhtenä kokonaisuutena. Oivallinen mezzosopraano Susan Bickley oli solistina kolmessa uutuusteoksessa.
Georg Friedrich Haasin the last minutes of inhumanity (2018) on käytännössä melodraama, jossa armeijan lääkäreiden dialogia peilaava puhelaulu yhdistyy orkesteriosuuteen. Vaikka sodan epäinhimillisiä kauhuja kylmän viileästi käsittelevä vuoropuhelu on sinällään varsin vaikuttava, orkesterisatsi tuntui monesti pelkistyvän eräänlaiseksi äänimatoksi, joka oli vakuuttavimmillaan hetkittäisissä, tekstin käänteisiin voimakkaammin ankkuroituvissa eleissä.
Ainoana uutena soitinteoksena Hannah Kendallin Verdala (2018) taasen teki varsin voimakkaan vaikutuksen. Kendallin teos on saanut innoitteensa Karibianmeren seuduilta kootun Brittiläisen Länsi-Intian rykmentin vaiheista ensimmäisessä maailmansodassa.
Tummanpuhuvien harmonioiden ympäröimän Verdalan ytimessä ovat aaltojen lailla keinahtelevat, alati muotoaan muuttavat tekstuurit, joissa erilaiset musiikilliset ainekset lomittuvat synnyttäen hienovaraisia jännitteitä, joiden ilmentäjinä Benjamin ja London Sinfonietta tekivät hienoa työtä. Tämä teos ansaitsee tulla kuulluksi uudelleen mahdollisimman pian.
Isabel Mundryn Gefallen (2018) ja Luca Francesconin We Wept (2018) perustuvat kumpikin lyhyille sodanaikaisille tekstilatkelmille. Gefallenin lähtökohtana on August Strammin samanniminen runo, kun taas We Wept kuvaa brittiläisen mekaanikon, Dolly Shepherd tuntemuksia aselevon hetkellä.
Kumpainenkin teos onnistuu vangitsemaan yksilön kokemuksen, intiimin, kätketyn hetken haurauden. Susan Bickley ilmensi vokaaliosuuksien nyanssit mitä koskettavimmin Benjaminin ja London Sinfoniettan huolehtiessa orkesteriosuuden yksityiskohdista ja balanssista erinomaisella ammattitaidolla.
Konsertin ensimmäisen puoliskon päätti Igor Stravinskyn Symphonies of Wind Instruments (1920/1947). Tämä Claude Debussy muistolle sävelletty kymmenminuuttinen teos on nerokas tutkielma puhallinorkesterin harmonisista ja soinnillisista keinovaroista. Stravinskyn hautajaisrituaali vaatii äärimmäistä artikulaation kirkkautta, rytmiikan täsmällisyyttä ja kokonaismuodon hallintaa. Nämä hyveet olivatkin mitä hienoimmin läsnä London Sonfoniettan soitossa Benjaminin johdolla. Tämä tulkinta piirtyi muistiin syvästi.
London sinfonietta ja Messiaenin Et exspecto resurrectionem mortuorum. Kuva © Jari Kallio.
Väliajan jälkeen saatiin kuulla Olivier Messiaenin ekstaattisen apokalyptinen visio, maailmansotien uhrien muistolle sävelletty Et exspecto resurrectionem mortuorum (1964). Puhaltimille ja laajalle lyömäsoittimistolle sävelletty likiohjelmallinen teos kuvaa tuomiopäivää ja kuolleianden ylösnousemusta raamatullisten tekstien innoittamana.
Et exspecton avaavat ensimmäisen osan, Des profondeurs de l’abîme, je crie vers toi, Seigneur: Seigneur, écoute ma voix!, psalmin 130 innoittamat matalien puhallinten kutsuhuudot. Benjamin js London Sinfonietta latasivat musiikkiin käsinkosketeltavan intensiteetin, jolla oli loitsunomainen vaikutus kuulijaan.
Messiaenille niin tunnusomainen puupuhallinten ja lyömäsoitinten kudos hallitsee toista osaa, Le Christ, ressuscité des morts, ne meurt plus; la mort n’a plus sur lui d’empire. London Sinfoniettan rytminen ketteryys pääsi tässä musiikissa hienosti oikeuksiinsa.
Kolmannessa osassa, L’heure vient où les morts entendront la voix du Fils de Dieu…, kuullaan tam-tamien ja kongien järisyttäviä purkauksia, kun taas neljännessä osassa, Ils ressusciteront, glorieux, avec un nom nouveau — dans le concert joyeux des étoiles et les acclamations des fils du ciel, juhlistetaan ylösnousemuksen uutta elämää. Kumpikin osa sai mukaansatempaavan tulkinnan, jossa yleisön jakamaton huomio keskittyi syvälle musiikin ytimeen.
Et exspecton päätös, Et j’entendis la voix d’une foule immense… on kongien loitsunomaisen pulssin ja hehkuvien koraalien vaikuttava yhdistelmä, jonka soivan kaikkeuden huumaamaksi oli ilo antautua. Benjamin ja London Sinfonietta saattoivat Messiaenin mestariteoksen upeaan päätökseensä. Loppuaplodeja edeltänyt pitkä hiljaisuus oli paljonpuhuva osoitus yleisön vaikuttuneisuudesta.
Benjamin oli omistanut tämän aivan erityisen konsertin vain muutama viikko sitten kuolleen kollegansa, verrattoman Oliver Knussenin muistolle. Sopivampaa kunnianosoitusta voi tuskin kuvitella.
— Jari Kallio
London Sinfonietta
Sir George Benjamin, kapellimestari
Susan Bickley, mezzosopraano
Charles Ives: The Unanswered Question (1906/1930–35)
Georg Friedrich Haas: the last minutes of inhumanity (2018, kantaesitys)
Hannah Kendall: Verdala (2018, kantaesitys)
Isabel Mundry: Gefallen (2018, kantaesitys)
Luca Francesconi: We Wept (2018, kantaesitys)
Igor Stravinsky: Symphonies of Wind Instruments (1920/1947)
Olivier Messiaen: Et exspecto resurrectionem mortuorum (1964)
BBC Proms, The Roundhouse, Lontoo
La 21.7.2018, klo 15.00