2.11.
Tänään julkistettiin Pro Musican lahjoitus Musiikkitalolle. Kunpa nyt herättäisiin privatilla sektorilla, sillä olemmehan siirtyneet globaaliin neoliberalistiseen markkinatalouteen, jossa valtion rooli on supistettu minimiinsä. Ennen vanhaan tietenkin valtio maksoi, muttei kai enää. Mutta onko meillä tarpeeksi rikkaita- sellaisia kuin herra Jacobs joka lahjoitti huikean omaisuuden Indiana University School of Musicille, ja sen ansiosta koulun nimi muutettiin Jaboc School of Musiciksi. Olisi katastrofi jos taloa ei tulisikaan, kuinka media edes viitsii spekuloida sellaisella mahdollisuudella? Taustalla on väärää näkemystä taidemusiikin elitistisyydestä.
1.11.
Aamulla luento musiikin tyylihistoriasta Mariankadulla, tämä on vaan kolmen luennon sarja matkojen vuoksi. Luennot käsittelevät klassista tyyliä ja seuraavan kerran 15.11. ranskalaista musiikkia ja 22.11 Etelä-Amerikkaa ja Villa-Lobosia, jolloin näytän elokuvaharvinaisuuksia. Ihmiset eivät tajua että yliopiston luennot ovat julkisia tilaisuuksia, joita saa kuka vaan tulla vaikka kadulta seuraamaan. Joka tapauksessa kurssilleni ilmoittautui 12, mutta siellä olikin liki 40. No, puhuin tuoreimmasta tutkimuksestani joka oli tosiaan uunituore, sillä edellisellä lomaviikolla sain valmiiksi tekstini Mozart or the Idea of a Continuous Avantgarde. Mozartko avantgardesäveltäjä? Hui kauhistus, sanoohan Alfred Einsteinkin, että Mozart sävelsi aina aikansa konventioita noudattaen – vaikka loukkasikin 1700-luvun makua syvällisyydellään ja kekseliäisiyydellään. Joka tapauksessa tästä tuli 35 sivua pitkä juttu, jossa on paljon uutta teoriaa, mm. Schenkerin analyysin uutta tulkintaa semiotiikan valossa. Se huipentuu d-molli Fantasian analyysiin ja siihen että teoksen avatgardistinen ele on täsmälleen ottaen tahdin 52 Es-sävel. Tämä juttuni ilmestyy printattuna seuraavassa Synteesin numerossa 4/07 mutta kun esim. nuoret lukevat nettiä nykyisin, laitan sen tähän Amfioniin tekstiosastoon jos jotakuta kiinnostaa.
Lähden muuten liikkeelle Le Monden v. 2006 julkaisemasta valokuvasta, joka hätkähdytti ainakin minua: siinä oli ryhmä ihmisiä ja tekstinä: DOCUMENT: Constance, Veuve Mozart en 1840. Siinä poseerasi saksalainen säveltäjä Max Keller rouvineen Altöttingin kaupungissa Baijerissa ja vasemmassa reunassa – ei kukaan muu kuin Konstanze, mutta ei rokokooperukissa puuteroituna jollaisena hänet muistamme muotokuvista, vaan tukka jakauksella sileästi puettuna saksalaiseen porvaristyyliin. Hän oli ollut naimisissa jo kauan ruotsalaisen diplomaatin herra Nissenin kanssa ja Mozart haudassa jo 35 vuotta. Hänellä oli vielä aikaa kaksi vuotta valokuvan jälkeen. Uskomatonta – nimittäin siksi että jos joku on valokuvattu ei hän ole enää jossain historian alkuhämärissä, meistä erottamattoman etäisyyden päässä, vaan hän on tavallaan meidän aikaamme, eli kuten Walter Benjamin sanoi: Zeitalter der mekhanischen Reproduzierbarkeit… Eli siitä ei ole niin kauan kun hän liikkui keskuudessamme. Ja näin ollen miksemme voisi käyttää myös termiä avantgarde tietoisen anakronistisest,i jos se pitää paikkansa. Tuo henkilö siis tuossa daguerrotypiassa oli se, joka oli elänyt Mozartin kanssa ja kantoi sisässään kaikkia muistoja, ‘ancien regimeä’.
Iltapäivällä toinen seminaari, kansainvälinen, eksistentiaalisemiotiikasta. Minulla on viikottain kaksi kansainvälistä seminaaria joissa molemmissa n. 12 opiskelijaa kaikkialta maailmasta, Italiasta, Espanjasta, Saksasta, Latviasta, Perusta, Meksikosta, Venäjältä, Tanskasta – ja on joku urhea suomalainenkin – sillä puhumme vain englantia tietenkin. Joka tapauksessa kriittinen nuori berliiniläisopiskeija oli huomanut että kirjassani Existential semiotics (Bloomington 2000) oli saksan termi Wissen ja Kennen käännettty know ja feel. Hän sanoi: feel on saksaksi fühlen, Kennen on jotain get familiar. Tämä ongelma askarrutti minua jo ennakkoon että olin kysynyt assistentiltani Rickiltä, joka oli kirjan toimittaja, että miten se oikein oli. Vastaus tuli heti, kaksi sivua analyysia näistä termeistä, ja siitä kävi ilmi että kyllä termissä kennen on hieman feelinkiäkin. Omasta mielestäni Wissen = ransk savoir ja Kennen = ransk connaiter ja taas savoir tarkoittaa mitä hyvänsä tietoa, tietämistä sinänsä, jotain abstraktia tietoa, kun taas connaitre on subjektiivista, omakohtaisesti elettyä tietoa ja taitoa. Esim. musiikissa voin teoreettisesti tietää kappaleen, miten se menee ja miten se rakentuu, mutta vasta kun osaan soittaa sen tunnen sen varsinaisesti oman kehoni kautta. Se on yhtä kuin Kennen. Tätä eroa on muuten suomeksi pohtinut Oscar Parland kirjassaan Tieto ja elämys eli hän kääntää noin termit Wissen und Kennen.
Illalla on WSOY:n illallinen kirjan Maamme Suomi ilmestymisen kunniaksi. Se on mammuttiopus joka juuri ilmestyi yhdessä WSOYlta ja Weilin et Göösiltä. Se on niin painava, etten voi sitä enää raahata esim. luennoille, hirmuisesti tietoa Suomesta ja Suomen tulevaisuudesta. Maksaa jotain 250 euroa muistaakseni. Mutta on siinä toki musiikistakin ja itse asiassa siitä kirjoittavat mielellään myös ei-musiikki-ihmiset kuten sosiologian professori Alasuutari Tampereelta. Hän lanseeraa musiikin ‘kaikkiruokaisuuden’ käsitteen – mutta sitä ei varmaan sovi esitellä Amfionin palstoilla. Kysessä on se, että sosiologit relativisoivat kaiken, kaikki on vain käyttäytymistä ja sellaisena ymmärrettävää ja makua, yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta musiikista ja sillä siisti. Mutta sivuun jää arvonäkökohta, eli miltä musiikin todellisuus näyttää sisältäpäin, estetiikan kannalta ja historian kannalta ja merkityksen kannalta.