Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto myönnettiin juuri tanskalaisen Peter Bruunin musiikkiteatteriteokselle Miki Alone (2002). Siinä, että teoksen pääosassa on ”hullu” nainen, ei sinänsä ole mitään uutta. Miki Alonen toteutus on sen sijaan erittäin ansiokas, varsinkin erinomaisten esittäjien vuoksi. Satuin näkemään kyseisen teoksen Kööpenhaminassa 2004. Muusikot ja soittimet olivat vakuuttavasti integroituja näyttämölliseen toimintaan, lyömäsoittimista alkaen. Esimerkiksi teoksen alussa lyömäsoittaja ilmestyy esiin suuresta kattilasta ja alkaa soittaa erilaisilla keittiövälineillä. Muusikot myös näyttelivät hyvin, ja oletettavasti omaavat pitkän musiikkiteatterikokemuksen. Musiikillisesti Miki Alone on jokseenkin kevyttä, mutta musiikin ja näyttämöllisen tapahtumisen vuorovaikutuksen ansiosta voidaan puhua erittäin onnistuneesta musiikkiteatterista.
On ilahduttavaa, että Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto menee suhteellisen pienimuotoiselle ja -kokoiselle teokselle (mezzosopraano, klarinetti, alttoviulu, kontrabasso, lyömäsoittimet), joka oikeasti on musiikkiteatterin saralla ansiokas. Palkinnon ansaitsisi myös ainakin minun näkemäni esityksen tuottanut Den Anden Opera, joka on juuri muuttanut nimensä Plexiksi. Uskoisin sen olevan tärkeä osa tanskalaisen musiikkiteatterin edistyksellisyyttä; jää nähtäväksi, muuttuuko linja nimen ja uudistusten myötä.