9.–10.3.
Taas Lapissa, Rovaniemellä, sillä nyt tuli kylään kollegani Pariisin I yliopistosta eli Pantheon-Sorbonnesta, säveltäjä Costin Miereanu. Hän on IDEAC laitoksen johtaja, jonka aikoinaan perusti kuuluisa fenomenlogi Etienne Souriau. Meillä on yhteinen projekti alkamassa: semiotiikan paneurooppalainen verkosto, johon tulee mukaan 31 yliopistoa. Hänen balettinsa oli hiljattain Pariisin Palais Garnierissa. Tunnen hänet jo kaukaa. Opiskeluaikana emme koskaan tavanneet, vaikka hän oli jo emigroitunut Romaniasta. Hänestä Daniel Charles sanoi, että hän on ainoa romanialainen, joka ei koko ajan itke.
Joka tapauksssa tällä välin Rovaniemelä on sää lämmennyt, ollaan nollassa. Pohjanhovi on viehättävä asuinpaikka, pääsemme illalliselle uskomattoman pittoreskiin ravintolaan Ounasvaaran laelle, jossa rinteen lumiset kuuset on valaistu vihreällä ja sinisellä valolla. Tarjoilija on elegantti unkarilainen ja taustalla soi hillitty taidemusiikki. Eihän tällaista ole edes Helsingissä. Mutta illalla pääsemme Irish Pubiin, jonne odotetaan vieraaksi MA Nummista. Sitä täytyy kyllä kuulla. Mutta häntä ei kuulu, hirveä tupakansavu ja melu.
Lähden ulos raikasta ilmaa hengittämään, mutta samassa maetro saapuu, ja esittelen tuttavani hänelle. ‘Nyt kuulette jotain mitä ette ole ikinä kuulleet’, lupaa Numminen.Se on eräänlaista undergound-lausuntaa teknomusiikin taustaa vasten. Ei siis tullutkaan sitä loistavaa parodiaa Wittgensteinistä: Wovon man nicht sprechen kann darüber muss man schweigen.