Sergei Rahmaninov: Etudes-Tableaux op. 33 ja op. 39
Howard Shelley, piano
Helios/Hyperion, 1988/2011
On jotenkin kuvaavaa musiikin historiankirjoitusta, että on alettu määrittää suuria säveltäjiä ja etenkin niitä, jotka eivät tähän kaanoniin ehkä kuulu. Sergei Rahmaninov (1873-1943) kuuluu jälkimmäisiin, ja ainakin vielä jokin aika sitten hänet määriteltiin ennen kaikkea pianistiksi, joka siinä sivussa vähän sävelsi. Myös Otavan Iso musiikkitietosanakirja antaa vain pienen palstatilan Rahmaninoville. Monesti syyksi vähättelyyn riittää maininta hänen konservatiivisesta harmoniakäsityksestään, joka oli ajastaan jäljessä. Onneksi tilanne on muuttumassa ja Rahaminov nousemassa sinne kaanoniin, jossa on kyllä tilaa myös säveltäville pianisteille. Ja se harmoniakäsitys? Siihen voi vastata vaikka levyllisellä etyditauluja.
Rahamaninovin parissa hyvin viihtyvä Howard Shelley ei alistu virtuoosisten herkkupalojen edessä pahaiseksi pullistelijaksi, vaan tekee etyditauluista pieniä tarinallisia novelleja. Ultravaikea materiaali antaisi kyllä puitteet uhmakkaalle voimasoitolle, mutta Shelley pidättäytyy sankarillisesta pauheesta nostaakseen jokaisesta etydistä sen käännekohdan, jossa slaavilaisen paatoksen saa päästää vapaasti irti kahleistaan. Shelley jyrähtää, vasta kun on sen aika, vaikka mistään hissuttelusta ei voida toki puhua. Huippukohdat ovat kuitenkin sitä varten, että niille ikään kuin ajaudutaan vääjäämättä ja niiltä lasketellaan huojentuneina yhtä kokemusta rikkaampana; paitsi op.33:n cis-molli-etydistä, joka jylisee korviahuumaavana valtameren myrskynä alusta loppuun. Kaiken matalaksi pyyhkäisevä hyökyaalto edustaa Rahaminovin dramaattisuutta suurimmillaan.
Shelleyn ote tekstuurimassoihinon on leimallisen elegantti ja myös poikkeuksellisen erotteleva ollakseen Rahmaninovia, mutta tulkinnat tuntuvat perustelluilta. Ei kai etydien aina tarvitse olla myös irvistyslihasten harjoitteita, vähempikin riittää, kun sen tekee tyylillä. Kuunnelkaapa vaikka op.39 nro 6:n nousukiihdystä, joka vain harvoin on näin läpikuultavan kirkas kaikkine ryöpsähdyksineen. Hurjaan takaa-ajoon kuuluvat hengähdystauot ja kyttäily, jännitystä kiristävistä läheltä piti -tilanteista puhumattakaan.
Shelley osoittaa jälleen olevansa oivallinen Rahmaninov-pianisti.