Schubert: Pianotrio Es-duuri op.100 & Notturno Es-duuri
Trio Latitude 41: Bernadene Blaha, piano; Livia Sohn, viulu; Luigi Piovano, sello
Eloquentia, 2011
Latitude 41 on melko tuore yhteenliittymä, joka ei vielä muutaman vuoden ikäisenä ole ehtinyt niittää nimeä sen enempää kuin julkaista levyjäkään. Ensimmäisen konserttipaikkansa korkeusasteen mukaan nimetty kokoonpano on kiertänyt lähinnä pieniä festivaaleja ja galleriakonsertteja, mutta ilmeisesti sen verran menestyksekkäästi, että ovat saaneet jalkaa levymaailman raskaan oven väliin pienestä ja taiteellisesta Eloquentia-yhtiöstä. Franz Schubertin Es-duuri-pianotrio on hyvä, joskin melko varman päälle pelattu valinta debyyttilevylle, joka antaa viitteitä osaavasta Schubertin käsittelystä.
Ison, 45 minuuttisen mittaisen kamariteoksen aloittaminen on aina vaikea ponnistus, vaikkakin studiossa ja osat erikseen äänittäen. Pienen arkuuden ja epävarmojen lähtöjen jälkeen soittajat saavat juonen päästä kiinni ja soitto rentoutuu hiljalleen juohevasti virtaavaksi ilotteluksi, mutta tietynlainen pidäkkeettömän uskalias hetkeen heittäytyminen silti puuttuu ensiosan tunnelmapaletista. Kahden vuoden aikana soittajat eivät ole ehtineet hitsautua siksi yhdeksi orgaaniseksi soittoeliöksi, mitä triot parhaimmillaan vuosien yhteiselon tuotteina ovat. Viulisti Livia Sohnin moderni soitinkin tuntuu tuovan lisäarkuutta terävällä ja kapealla äänellään, joka varomisesta huolimatta tunkee etenkin hiljaisissa dynamiikoissa äänimaton läpi.
Sen sijaan scherzo ja finaali räiskyvät komeasti ja vivahteikkaasti ja soittajat osoittavat olevansa instrumenttiensa todellisia taitajia paitsi motorisesti myös tulkinnallis-teknisesti. Tämän sonaatin kohokohta on kuitenkin lukuisista elokuvista tuttu, syvällinen hidas osa Andante con moto, joka jolkottaa Latitude 41:n käsissä – tempomerkintänsä mukaan – päättäväisen verkkaisesti, mutta silti reippaan ylväästi. Tempo osuu juuri kohdalleen tuodakseen esille Schubertin kokonaisvaltaisen jauhamisen taidon lainkaan kiirehtimättä tai turhia synkistelemättä. Kauniisti punoutuva polyfonia vaihtelee soittimelta toiselle vaivatta ja riipaisevasti, mutta silti lämmintä ilmaa hengittäen, mikä nostaa koko sonaattitulkinnan standardiesityksen yläpuolelle.
Es-duuri adagio, lisänimeltään Notturno, on pompöösiydessään mainiolla tavalla Schubertin lähes koko tuotannon alle 10 minuuttiin tiivistävä trio-osa. Kepeää keinahtelua, vetävää melodiikkaa, raivokasta haurautta ja sävellajien luotaamista yksinkertaista teemaa minimaalisesti muunnellen. Sehän on ehtaa Schubertia pelkistetyssä rikkaudessaan. Latitude 41 saa teokseen elävää käyntiä ja ilmeikkyyttä.