J.S. Bach: Goldberg-muunnelmat
Janne Rättyä, harmonikka
Ondine 2012
Ensimmäinen ajatus on, että voiko tämä muka toimia – mutta harmonikkataiteilija Janne Rättyän Goldberg-muunnelmat purevat välittömästi. Tai nimenomaan eivät pure vaan hellivät, tuutivat ja kutsuvat sekä rentoutumaan että terästämään huomiotaan: mitä tämä instrumenttivalinta tekee yhdelle Bachin tunnetuimmista teoksista?
Goldberg-muunnelmat on teoksena sillä tasolla, että sen vapauttaminen yllättäviin soinnillisiin ulottuvuuksiin tuskin voi tehdä sille hallaa. Sitä paitsi Bach on niitä harvoja säveltäjiä, jonka saa kuulostamaan hyvältä millä tahansa soittimella, jos soittaja vain on sitoutunut asiaansa. Rättyä vahvasti on.
Rättyän harmonikka osoittautuu joustavaksi ja kuulostelevaksi Bach-tulkiksi, jossa yhdistyvät niin urkuharmonin nostalginen sisäisyys, kirkkourkujen soinnillinen loistokkuus, jousisoittimen tilallisesti elävä ääni ja puhaltimen laulavuus. Villava, tekstiilimäisen pullea ja samalla ilmava äänimateriaali luo tilallisuuden tunnetta, jota ei muissa kosketinsoittimissa synny. Tupsumaisesti putoilevissa äänissä on paksuutta ja epäsäännöllisyyttä, ja tuloksena on hellän intiimi upottavuus.
Harmonikalle ominainen, aaltoileva dynaaminen liike antaa variaatioille herkän hengitysrytmin, ja unelias laulavuus säilyy kaikkein virtuuoottisimminkin pyrähtelevissä ja pörähtelevissä kuvioissa. Jos anekdootti variaatioiden alkuperästä kreivin unilääkkeenä on totta, harmonikka-Bach sopisi kehtolauluksi aika hyvin.
Goldberg-levyttäjä joutuu usein keksimään kokonaisuuteensa täytettä. Rättyä tekee kiinnostavan ratkaisun täydentäessään 40-minuuttista muunnelmasarjaa kahdeksalla vaihtoehtoisella otolla. Ratkaisu tekee tulkitsijan työstä näkyvää: ”oikeat” tulkinnat eivät tipahda solistin eteen, vaan hän joutuu tekemään valintoja erilaisten tempojen ja artikulaatiotapojen välillä. Hyviä tulkintatapoja voi olla useita.’
Rättyä on työskentelyssään ja esiintymisessään kiinnittynyt saksankielisiin maihin, ja myös kyseinen levytys on tehty Wienissä.