Felix Mendelssohn: Pianokonsertto a-molli MWV 02
Kaksoiskonsertto viululle ja pianolle d-molli MWV 04
Kristian Bezuidenhout, fortepiano
Gottfried von der Goltz, viulu ja orkesterin johto
Freiburgin barokkiorkesteri
Harmonia Mundi, 2011
Tätä levyä on kuunneltava monesti ennen todellista tykästymistä. Että fortepiano? Että barokkiorkesteri? Jo vain, ja se toimii ihmeellisen hyvin, kun vain antaa ajatukselle ja korville aikaa totutella pois romanttisista kiiltokuvista ja kovista, metallinhohtoisista kilahduksista, jotka yleensä värittävät Mendelssohnin kimmeltävää tekstuuria niin rikkaasti.
Autenttista tai ei, Bezuidenhout ja fortepianon kepeys pianokonsertossa peittoavat juoksutuksissa monet nykysoittimet ja -soittajat, eikä orkesterinkaan riipaisevassa jousiäänessä ole valittamista, vaikka paikoin vanhahtava messuaminen puskee läpi.
Kaksoiskonsertossa orkesteri jää solistien kieputtelun alle, mutta hoitaa osuutensa intensiivisesti ja pelottomasti eikä pianokonsertossa kummitellut vanhoillisuuskaan kuulu. Solistit pallottelevat vaivattoman suvereenisti ripeitä juoksutuksiaan, ja ilmassa on improvisatorista henkeä kaikessa arvaamattomuudessaan ja yllättävyydessään. Bezuidenhout saa fortepianon laulamaan ja Goltz esittää soittimensa tunneskaalaa laidasta laitaan.
Levyn sankari on kuitenkin Mendelssohn. Puberteetti-ikäisen ihmelapsen teokset henkivät Sturm und Drangia ja aikansa solistisuutta murroskauden tyyliin dramaattisemmin ja ilmaisuvoimaisemmin kuin monet hänen myöhemmistä, kypsemmistä teoksistaan.