Transfigured Tchaikovsky
Isaac Mihnovskyn ja Samuil Feinbergin transkriptioita (ensilevytykset)
Petronel Malan, piano
Hänssler Classic
Eteläafrikkalaispianisti Petronel Malan on löytänyt pianistien perusohjelmiston lomasta oman paikkansa transkriptioiden sanansaattajana. Muutaman levyn diskografia koostuu pelkästään arkiston pinoihin jääneistä pianistiralleista, lähinnä alun perin kollegoiden lauluista muokatuista näytöstyylisistä virtuoosinumeroista. Nyt on luvassa herkistelyä slaavilaisen möyrinnän merkeissä, sillä Isaac Mihnovskin (1914–1978) ja Samuil Feinergin (1890–1962) trimmaamat Tšaikovskin yksinlaulut eivät lähde täyttämään tilaa sointujen ja tremoloiden takomisella tai koskettimia ylös alas sahaamalla. Ei ainakaan ihan Franz Lisztin mittakaavassa. Virtuositeetti on peitellympää Leopold Godowskin tapaan, eleganttiutta voiman sijaan korostellen. Harmonioiden ihanassa kirpeydessä Godowski vie tosin voiton, sillä sekä Mihnovski että Weinberg pysyvät vanhanaikaisissa itsestäänselvyyksissä ilman suolaisia sointukoukkuja ja pirteitä pidätyksiä. Kaunista ja helposti soljuvaa musiikkia on sitten sitäkin enemmän.
Olisi varmasti hyvä tuntea alkuperäiset laulut ja tekstit, jotta voisi samalla hihitellä pianistisille keksinnöille tai groteskeille koukuille, mutta se ei ole tarpeen nauttiakseen näistä transkriptioista pelkästään sanattomina lauluina. Osa tuunattujen kappaleiden viehätyksestä perustuu tietenkin tunnistamisen ahaa-elämykselle ja uusien ideoiden ihastelulle, mutta Mihnovski tuo melodiat harvinaisen selvästi esille, yleensä baritonirekisterissä ja pianistin käsien vuoroteltavaksi. Niin sanottu kolmen käden illuusio lienee kuitenkin liian kulunut kikka Mihnovskille, joten pianistisen paksuuden sijaan kantava voima on ohut laululanka ja jolkotteleva syke koristeltuna murtosoinnuilla ja toki diskanttiluiruilla. Ne eivät kaikessa näyttävyydessään ihan kolmeatoista raitaa peräkkäin kestä, ei vaikka Petronel Malan osoittautuu ihanteelliseksi tulkiksi vanhahtavalla Blüthner-flyygelillään. Ne harvat hurjastelukappaleet, kuten romanssi op. 47/6, kalahtavat puisen pehmoisesti ja herkullisen helposti, eikä Steinwayn metallisuutta jää kaipaamaan forteissa. Avasin ikkunan op. 67/2 taas esittelee pianon helmeilevää ylärekisteriä ja basson muhkeutta, ja Malanin vaivattomuus ja laulava kosketus vievät mukanaan.
Feinbergin panos levyllä jää vain kolmeen pieneen ja viattomaan numeroon, joiden kevyt laskeutuminen pikku-uhmakkaan venäläispaatoksen pyörteistä jättävät vanhan ajan nostalgian kiertämään korvakäytävään.