Brittiläisessä musiikkikritiikissä ei sanoja säästellä, ja joskus vastapuolenkin tunteet kuohuvat. Veronica Lee kirjoittaa sanomalehti Guardianissa tapahtumasarjasta, joka sai alkunsa vuonna 2005 Leen arvosteltua Evening Standard-lehdessä ”uutta tonalismia” edustavan Keith Bursteinin säveltämän oopperan Manifest Destiny. Arvostelu oli tyrmäävä. Burstein harmistui siinä määrin, että haastoi lehden oikeuteen, mutta hävisi jutun ja joutui maksamaan lähes satatuhatta puntaa kuluina.
Nyt tapauksesta on kirjoitettu näytelmä, joka toistaiseksi on saanut vain lukuesityksen. Oopperaa ja sen librettoa Lee luonnehti sanoilla ”kulunut”, ”lyijynraskas” ja ”epämusikaalinen”, eikä suuremmin kehu uuttakaan tekstiä, mutta antaa sentään tunnustusta näyttelijävalinnasta: ”Ainakin fiktionaalinen minä on pitkä, hoikka, kaunis ja hänellä on fantastiset sääret.”