Toisin kuin ehkä saattaa odottaa konsertilta, jonka ohjelmassa on sävellysoppilaiden ja heidän opettajiensa teoksia, kevään viimeisessä KLANG-sarjan konsertissa ei mestari–kisälli-asettelu juurikaan tuntunut. Monimuotoisuus loisti läpi koko konsertin lähes jokaisen teoksen puhuessa omalla kielellään. Siba-saundi oli taka-alalla. Illan neljä kantaesitystä on kaikki sävelletty kuluneen syksyn ja kevään aikana. Nuoret säveltäjät saivat mahdollisuuden työstää teoksiaan kevään aikana Uusinnan työpajoissa. Yhteistyö oli aistittavissa teoksien sulavuudessa ja uskaliaisuudessa.
Pakko aloittaa puiminen näin päin, sillä illan viimeisellä teoksella, Sauli Zinovjevin (s. 1988) kunnianhimoisella Solalla oli selkeästi upein aloitus. Heti noustiin vuorelle, josta laskeuduttiin uneliaaseen solaan väsyneen äänenvärimelodian saattelemana. Sieltä ei kuitenkaan noustu enää yhtä korkealle. Suurelle kamariorkesterille kirjoitettu lyhyt teos vaikuttaa vasta avaukselta. Sen seassa oli tosin illan kiinnostavimpia akustisia ilmiöitä, kun saksofonisti Joonatan Rautiolan ja oboisti Anna-Kaisa Pippurin vibratot hetkellisesti leikkivät keskenään.
Konsertti kuitenkin lähti käyntiin meksikolaissyntyisen Itzam Zapatan (s. 1989) Pierrot-kvintetolla huilulle, klarinetille, viululle, sellolle ja pianolle. Piñatas, Glitter and Stilettos (2013) on säveltäjän mukaan ”kangas, maalattu täyteen kuvia elämästäni”. Teoksen seitsemää osaa voisi kestojen puolesta kutsua miniatyyreiksi, mutta sisällöltään ne olivat hyvinkin runsaita ja monipuolisia, jos ei aivan seitsemään eri suuntaan potkivia niin ainakin kiitollisen moneen. Kevät on jo pitkään vallinnut erikoistekniikoiden käytössä, ne kun eivät enää kuulosta vain kuvaston listaukselta vaan ovat sulautuneet säveltäjän tarkoittamiin äänikäyriin. Tästä kunnia kuuluu tällä saralla mainiosti harjaantuneille Uusinnan muusikoille ja heitä illan suurimmissa kokoonpanoissa johtaneelle József Hársille. Leikkisästi ja kevyesti he tulkitsivat kaleidoskoopista ja kivi–paperi–sakset-pelistä inspiroitunutta, mukaansatempaavaa ja sopivasti toistuvaa musiikkia. Zapata loi kenties suuret odotukset rönsyilevällä ohjelmatekstillään, mutta rikkaalla tarjonnallaan täytti niitä ansiokkaasti.
Tapio Nevanlinnalla (s. 1954) on niinikään ihailtava kyky pukea omintakeista äänimaailmaansa kauniiksi sanoiksi. ”Kuin riite vedessä – tai leijuvat pisaraharsot, tai seitit, joita auringon säteet hipaisevat” oli kuulijaa kutsuttu kuvittelemaan. Scena (2001) huilulle, viululle ja kitaralle oli epätavallisesta kokoonpanostaan huolimatta tasapainoinen, ja kokonaisuutta hallitsi varovainen, hento yhteissointi. Toisen ”konkarin”, Tapani Länsiön (s. 1953) Soios (2009) oli asiallinen, palindromimainen pianoteos, jonka kaksi hidasta osat kutsuivat hiljaiseloon – yhdessä pohtimaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Ensimmäinen tuskin voisi olla olemassa ilman jälkimmäistä, joka poimii ja vastaa ilmaan jääneisiin kysymyksiin.
Harvalla toisen vuosikurssin opiskelijalla on niin selkeästi omanlaisensa sävelkieli kuin Dante Thelestamilla (s. 1990). Morton Feldmanin estetiikka, johon Thelestam totesi viime aikoina perehtyneensä, ei ilmennyt kopiona vaan inspiraation lähteenä, molempien säveltäjien etsiessä liikettä staattisuudesta. Pienen kannettavan harmoonin äänialalla kulkeva Oboetrio toi mieleen pienen vimmaisesti olkapäälle kapuavan, oboisti Anna-Kaisa Pippurin elävöittämän olennon, jonka viulun ja alttoviulun käsi lyö toistuvasti alas. Trion kirjava, hermostunut luonne kannatteli vailla basson painolastia riippuvaa kokonaisuutta. Oboetrion hallittuus ei saanut paria tätä nykyä New Yorkissa elokuvamusiikkia opiskelevan katalonialaisen Tomas Peire Serraten (s. 1979) Awakesta, joka tänään jäi nuorempien kollegojensa varjoon. Suuremman Awakening-teoksen oheistuotteena syntynyt Awake käsitteli heijastavien pintojen hypnoottista valonvälkettä. Uusinnan tulkinta ei yltänyt samanlaiseen kiiltoon kuin aiemmin konsertissa, ja kappaleen sointi jäi tunkkaiseksi.
Katse tulevaisuuteen, ja toistaiseksi laajimpaan KLANG-sarjaan 2013–14 . Kolmas kausi tuo meille tuttuun tapaan platformin Helsingissä pesää pitäville nykymusiikkiyhtyeille, mutta myös säveltäjä-kapellimestari Enno Poppen tunnetuksi tekemän ensemble mosaikin Saksasta. Yhtye konsertoi Cameratassa ensi vuoden alussa, tammikuun 13. päivä 2014. Maailmalta tuulahtaa myös kun defunensemble järjestää helmikuussa Hollannissa asuvalle japanilaissäveltäjälle Hikari Kiyamalle sävellyskonsertin osana tätä onneksi vakiintunutta konserttisarjaa. Lisäksi luvassa on uusia teoksia mm. Tomi Räisäseltä ja Riikka Talvitieltä.