Helsingin kansainvälisen balettikilpailun alkuerät ovat käynnissä. Kilpailun tuomaristoon kuuluu myös Jorma Elo, joka on kysytyimpiä suomalaisia koreografeja maailmalla. Hän ottaa Helsingin Sanomien haastattelussa kantaa muusikkojakin puhuttavaan aiheeseen kilpailemisen oikeamielisyydestä esittävän taiteen alalla: ”Ihmisellä on synnynnäinen kilpailuvietti. Sitä ei voi, eikä pidä kitkeä, edes taiteessa”, koreografi sanoo.
Vaikka yhteismitallisia arvoja ei tanssissa tai musiikissa olekaan, voidaan Elon mukaan kriteereinä kilpailussa pitää ”laatua, taiteellisuutta ja tekniikkaa”, joita asiantunteva ammattilainen pystyy arvioimaan.
Balettikilpailun alkuerissä on esitettävä klassista ohjelmistoa esimerkiksi Pjotr Tsaikovskin ja Marius Petipan yhteisteoksista, minkä voinee rinnastaa musiikkikilpailuissa wieniläisklassisten teosten soittamiseen. Molemmissa taidelajeissa kyse on tässä repertuaarissa ainakin jossain määrin tyylitietoisesta tekniikan ja tulkinnan liitosta. Vaikkei esitysperinne tanssissa olekaan katkennut eikä instrumenttia ole voitu kehittää samalla tavalla kuin soittimia, on kyse molemmissa silti rekonstruktiosta.
”Tyylinmukaisuus” ei tietenkään saa johtaa kuivakkuuteen, vaan esityksissä on oltava sielukkuutta ja niiden on ilmennettävä esittäjän tulkintatahtoa. On makuasia, minkälaiset raamit traditio esitykselle asettaa. Jorma Elo kaipaa yllätyksiä: ”Olen aina ollut kiinnostunut sellaisista lavalla olijoista, jotka ovat ’vähän kreisejä’. Tanssijoista, jotka osaavat ottaa riskejä ja lähtevät mukavuusalueensa ulkopuolelle”, hän sanoo.
Elon mielestä kilpailemisen perimmäinen tarkoitus on antaa nuorille esiintyjille mahdollisuus olla luova, harjoitella huippuohjauksessa ja kehittyä omien taitojen mukaisesti. Kilpaileminen valmentaa osaltaan myös ammattiin, sillä tanssimaailmassakin kilpailu työpaikoista on arkipäivää.
Koreografin puheet mukavuusalueesta on helppo siirtää myös klassisen musiikin maailmaan. Kilpailemisesta musiikissa voi lukea lisää täältä ja täältä.