VilleK

Nähdäkseni ongelmana on pitkälti se, että uudistustarpeet nähdään lääkkeenä ulkoisiin ongelmiin. Villakoiran ydin on se, ettei ole rahaa riittävästi, jotta pystyttäisiin takaamaan tarpeeksi pitkät opintoajat ja tarpeellinen määrä opetusta. Tämä SibAsta riippumaton ongelma halutaan ratkaista uudistuksilla, jotka eivät suoraan kumpua SibAn sisältä opetuksen kehittämistyön hedelminä (jota tehdään ja on tehty koko ajan), vaan jotka halutaan implementoida SibAn toimintakulttuuriin ylhäältä käsin. Koska ei tiedetä tarkkaan, mitä nämä uudistukset käytännössä tarkoittavat, käytetään sanoja, jotka eivät tarkoita mitään.

Jos halutaan todella tehdä asioiden eteen jotain konkreettista ja kestävää, on uudistusten ja kehittämistyön lähdettävä sisältä käsin, siis asiantuntijoiden, SibAn opettajien ja siellä työskentelevien taiteen ja tieteentekijöiden työn kautta. Trendisanojen sijaan kaivattaisiin todellisia hankkeita, joilla otetaan tukeva ote todellisista ongelmista, erityisesti siitä, että taidemusiikki on etääntymässä tavallisen ihmisen ja varsinkin koululaisen ulottumattomiin. SibAssa on paljon käyttämätöntä potentiaalia, joka voitaisiin valjastaa tähän yhteiskunnalliseen tehtävään (muun työn ohessa). Esimerkkejä maailmalta kyllä löytyy, täytyisi vain pohtia, minkälaiset projektit sopisivat meidän ilmastoomme.

Uskon, että tällaista suunnittelutyötä tehdään koko ajan, ja osin nämä johdon käyttämät termit (”tiimityö” yms.) perustuvat olemassa oleviin suunnitelmiin. Se mitä ei olla mielestäni täysin sisäistetty, on konkretian vaatimus: mitä aiotaan oikeasti tehdä? Konsulttikieli kannattaa tämän kysymysen edessä vetää pytystä. Sen sijaan kaivataan kulttuuri- ja mielipidejohtajuutta, fortissimo. Ja siihen Musiikkitalo antaisi oivat puitteet.