samivaan

Juuri näin. Tästähän voisi avata uuden keskustelunaiheen, jotta ei jouduta liian off topic Vänskän Brucknerista Lontoossa.

”Twitter-kritiikistä” saa olla mitä mieltä hyvänsä, eikä se koskaan poista tarvetta hyvin kirjoitettuun ammattikritiikkiin artikkelimuodossa. Mutta se varmasti vastaa ihmisen tarpeeseen tuoda välitön tunne-elämys välittömästi julki (vrt. väliaplodit oopperassa aarian jälkeen, jazzklubilla hyvän soolon jälkeen, koko gospel-kulttuuri etc.) Otan tietoisesti esimerkkejä myös klassisen konserttielämän ulkopuolelta, koska samanlainen inhimillisyys meissä kaikissa asuu, käytiin me RSO:ta kuuntelemassa tai Wynton Marsalista. Ja useinhan me kuunnellaan sekä että.

Twitter esmerkiksi tarjoaa valmiin teknisen ratkaisun siihen että saa yleisönä olla spontaani häiritsemättä muita. Mutta ideaa pitää vielä hioa ja se tarvitsee oman kritiikkinsä. Plus että mahdollisia teknisiä ratkaisuja voi olla muitakin. Ehdottaisin että avataan tälle uusi keskustelunaihe ja yritetään aivoriihessä tuotteistaa tätä ideaa. Katsotaan, mihin ”vapaan lähdekoodin” tuotekehitys public domain-ympäristössä johtaa 😉 Jos tuloksena on jotain käyttökelpoista, voi olla että joku innostuu jopa kokeilemaan sitä.

Tempot ovat tosiaan ennenkin johtaneet voimakkaisiin protesteihin; Hannu Lintu kirjoitti viime vuonna täällä blogissaan skuriilista tapauksesta (jossa Vänskä muuten myös oli mukana, tällä kertaa toisella puolella). Se että buuataan ja hurrataan tarkoittaa että esityksillä ja kappaleilla on oikeasti merkitystä – tätä lisää tietenkin! Ja se että omasta mielestä huono tulkinta tai typerä kappale saattaa ruveta yhtäkkiä todella raivostuttamaan, on tuttu juttu.

Eri asia on se, onko syytä toivoa buuausta kulttuurina takaisin. Saksassakin tätä harrastetaan – varsinkin oopperaensi-illoissa äänekkäät mielenilmaukset tuntuvat kuuluvan itseään asiantuntijoina pitävien velvollisuuksiin. En tiedä, kuinka hauska on paistatella lavalla kapellimestarina, solistina tai lavastajana ja kuunnella äänekästä buuausta sekä sen kanssa kilpailevaa ”bravi bravoo”-kuoroa. Aina ei voi välttyä vaikutelmalta että kun muusikot lopultakin vaikenevat, pääsee yleisö vihdoin päästämään ”porsaan ulos”.

Turha varmaan keskustellakaan siitä että toisten kuulijoiden äänekäs häiritseminen esityksen aikana ei ole paljon muuta kuin kyseisen yksilön egotrippi. Jos musiikki todella on niin kamalaa, kyllä sen kapellimestarikin huomaa siinä vaiheessa kun salissa on vähemmän porukkaa kuin soittajia lavalla.

Olisiko suomalaisilla konserttitaloilla tässä idean paikka: järjestää sopiva foorumi, missä saa päästää höyryt ulos heti esityksen jälkeen? Suomalaiset taisivat keksiä IRC:n ja Nokian 1011 olla ensimmäisiä kännyköitä jolla voi lähettää tekstiviestejä. Löytyisikö Twitteristä, SMS-tekniikasta tai tosiaan chat-teknologiasta sopivaa ratkaisua? Sopivaan kohtaan aulaa screeni, jolla voi heti julkaista ja vaihtaa mielipiteitä? Asiakaskunnan sitouttaminen olisi varmaan termi, jota markkinoiniin ammattilaiset sellaista mahdollisuutta kutsuisivat.

Onko ihan höyrypäistä?