Orfeus

”Olisiko kuviteltavissa, että luovuudessa on eri asteita?”

Kyllä.

Eikä vain kuviteltavissa, vaan myös ilmennettävissä, havaittavissa ja koettavissa.

A:
(taide)musiikillisesta luovuudesta puhuttaessa

Luovuus/luominen/luomus on jo itsessään kolmiasteinen (tai -vaiheinen) (säveltäjä/esittäjä/kuulija) tapahtumakokonaisuus, jossa

1. kuvitteleminen (luova mielikuvitus, ideaali) muodostaa ensimmäisen asteen (säveltämisen)
2. toteuttaminen (ilmentäminen, konkretisoiminen, käsittely, käsittäminen) toisen asteen (musiikin tulkitsemisen [nuotintaen]* soittaen ja/tai laulaen)
3. kokeminen kolmannen asteen (musiikin kuulemisen ja havaitsemisen kokemuksellisena, elämyksellisenä todellisuutena).

*Sävelletyssä musiikissa nuottikuva on välivaihe sävellyksellisen mielikuvan ja esityksellisen (muoto-/)kuulokuvan välillä.

Kun kirjailija tai kuvataiteilija viimeistelee teoksensa, se on valmis. Kun säveltäjä viimeistelee teoksensa (partituurin), se on valmis vain mielikuvansa ja nuottikuvansa osalta. Musiikiksi se valmistuu vasta, kun muusikot herättävät nuottikuvan eloon soivana, kuuluvana, koettavana musiikkina.

Konkreettista käsityötä tarvitaan säveltämisessä nuottien kirjoittamiseen ja esittämisessä soittotekniseen toteutukseen; kaikki muu työ tapahtuu ihmismielen alueella.

B:
Luovuudessa, luovuuden ilmentämisessä, välittämisessä ja vastaanottamisessa on erilaisia kyvyllisiä, taidollisia, kokemuksellisia ja tietoisuudellisia asteita ja tasoja loputtomiin, tusinatuotteliaisuudesta luovaan nerouteen, räpellyksestä virtuoosisuuteen, tuohikorvaisuudesta herkänmusikaaliseen kuulemiseen/kokemiseen.
Mainitut luovuuden asteet tai vaiheet liittyvät, limittyvät ja sisältyvät toisiinsa niin, ettei mitään niistä voi poistaa ilman, että kokonaisuus menettää olemassaolonsa, jatkuvuutensa ja/tai merkityksensä.

”Entisinä aikoina muusikot ja heitä tyypillisesti johtava säveltäjä tulivat sisään ruhtinaan taloon keittiön ovesta. He olivat käsityöläisiä, joista taide ja luovuus olivat kaukana.”

Ei, vaan niin lähellä, kuin olla voi: välittömästi kiinni ihmisen sielussa, sydämessä, sormenpäissä ja kurkunpäässä.

”Nyt on toisin.”

Taide ja luovuus ovat loitontuneet ihmisestä (ja itsestään), kun ihmisen ja sävelen (välittömän musiikillisen ilmaisun ja kokemuksen) väliin on tullut ylimääräisiä välineitä ja spekulaatioita (elektroniikkaa, mikrofoneja, vahvistimia, muokkaimia, suotimia, säätimiä, särkimiä, prosessoreita, sämplereitä, efektilaitteita, tietokoneohjelmia, digitaalitekniikkaa, helikoptereita, keinoälyä, älykeinoja, selityksiä, selityksiä, selityksiä….)

(Taiteellinen) luovuus on yksilöllinen kyky. Sosiaalinen asema, yhteiskunnallinen arvostus, ruhtinaan tai rahvaan etu-, taka-, tai sivuovet eivät sitä muuksi muuta.

On mielenkiintoista, että musiikkifoorumimme teoreettinen fyysikko ei (käytännössä) tiedä, että musiikki on soiva, akustinen tapahtuma*, jota ei (empiirisesti havainnoitavana, korvin kuultavissa olevana ilmiönä, tai taiteellisena tulkintana ja kokemuksena, aitona, oikeana musiikkina) ole olemassakaan ilman muusikoita; mutta ”tietää” (teoriassa) että ’muusikot ovat entisaikoina olleet pelkkiä käsiään käyttäneitä työkalupakkipökkelöitä, jotka kävivät sahaamassa, höyläämässä ja nuijimassa sävellyksen/ musiikkiesityksen kasaan ilman minkäänlaista taiteellista ja luovaa panosta’.

*Elektroakustisia tapahtumia voidaan tuottaa ilman säveltäjiä ja muusikoita, mutta nehän eivät tarkan (täysakustisen) määritelmän mukaan musiikkia olekaan.

Mutta edelleenkin ns. musiikin teoria on sitä, mitä tuolloin, työkalupakki, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä tieteissä teorialla tarkoitetaan.

Mutta edelleenkin ns. tieteellinen teoria on sitä, mitä se nykyään on, evoluutio-oppia (esim.), josta ei ole edes kivikirveeksi sille, mitä taiteissa luovuudella tarkoitetaan.

Tieteellistä vaikutelmaa on yritetty ”teoretisoida” taiteisiin mm. lauseilla: ”Sen jälkeen, kun Einstein julkaisi suhteellisuusteoriansa, ei ole voitu enää säveltää, niin kuin aikaisemmin.” tai ”Kvanttiteorian (/-teorioiden) julkistamisen jälkeen ei voida enää säveltää, niin kuin ennen.” Vaikutelma ei ole tieteellinen eikä taiteellinen, vaan höperö.

Kirjoitettu nuotti on vain (ulotteeton) piste nuottiviivastolla. Soiva sävel on moniulotteinen, akustisdynaamisrakenteellismuodollisenergisemotionaalistietoisuudelliselollisajallisavaruudellisikuisuusmaailmankaikkeudellinen värähtelytapahtuma.

Nykymusiikin surmaa se, että säveltäjät ovat lähteneet etsimään musiikkiinsa ”älyä” sävelten ulkopuolelta…
ja herättää henkiin se, että he löytävät sävelen… ja kauneuden… uudelleen.

Johtopäätöksesi ovat kauttaaltaan ”eläviä” (eli pystyyn kuolleita) esimerkkejä siitä, mitä viestintäprofessorit ovat tarkoittaneet – kommunikaation vaikeudesta tai mahdottomuudesta puhuessaan – lauseillaan: ”Kommunikaatio epäonnistuu aina. Viesti ei mene koskaan perille. Tai, jos/ kun viesti menee perille, se on merkki siitä, että se on ymmärretty väärin.”

”Merkkinimi” näkee tikun muiden silmissä, muttei maailman metsäjättiyhtiöiden kokonaistuotantoa omassaan.

Nimimerkki jätti vastaamatta kysymykseen ”mihin säveltäjiä tarvitaan?”

Nimimerkki tai nimi (tai titteli tai konteksti) ei vastaa, eikä jätä vastaamatta mihinkään; sen takana oleva henkilö vastaa.

Herra ”koherenssin” nimen takana oleva ohjelmointivirhe jätti ymmärtämättä saamansa vastauksen, ja tulkitsee vastaamattomuudeksi sen, että ei saanut järjettömään kysymykseensä haluamaansa vastausta: (”Ei mihinkään” / ”Musiikkigeneraattorikännyköiden näpräämiseen” / ”Lauri Gröhnin keksinnön kehumiseen”).

Säveltäjiä tarvitaan tulevaisuudessa juuri siihen, mihin heitä on aina tarvittu, musiikillisen luomiskyvyn ilmentämiseen.

Luovuus on kyky ja sen ilmentäminen on taito. ”Musiikkigeneraattorikännykän” käpälöimiseen tarvitaan (musiikillista) luovuutta nolla (kyky-yksikköä) ja (musiikillista) taitoa nolla (taitoyksikköä). Jos Lauri Gröhn kuvittelee, että hänen nolla x nollansa tai nolla potenssiin nollansa korvaa musiikillisen luovuuden ja – ilmaisutaidon, kyseisen kuvitelmalausekkeen arvo on nolla.

Tällä foorumilla on yksi käsitevamma yli kaiken, ”museomusiikki”. Sitä on joku järjenlennon muinaismuisto muumioitunut mumisemaan omana länsi-öönään ja itä-äänään, sen ensin mainitusta suunnasta ensin varastettuaan; sen tarkoituksellista provokatiivisuutta ensinkään tajuamatta; saati sitä, ”minne lensinkään minä, käki pesän.”

”Mihin säveltäjiä enää tulevaisuudessa tarvitaan?”

Saman tason kysymys, kuin:
– (tietokone ja älypuhelin on keksitty [Nokiaa lukuun ottamatta]) mihin järkeä enää tarvitaan?
– (kirja, sähkökirja, tekstigeneraattori ja kielenkääntöohjelma on keksitty) mihin kirjailijoita, kielenkääntäjiä, -käyttäjiä ja -ymmärtäjiä enää tarvitaan?
– (kamera on keksitty) mihin taiteilijoita, kuvaajia ja kuvauskohteita enää tarvitaan?
– (painikkeiden peukalointi- ja kosketusnäytön näpelöintitaito on keksitty) mihin sävellys-, soitto- tai muuta taitoa enää tarvitaan?
– (matkiminen, kopioiminen ja automaatio on keksitty) mihin luovuutta enää tarvitaan?
– (osaamattomuus on keksitty) mihin osaamista enää tarvitaan?
– (hallintobyrokratia on keksitty) mihin mitään muuta enää tarvitaan?
– (4’33 on ”keksitty”) mihin muita keksintöjä enää tarvitaan?
– (robotti on keksitty) mihin ihmistä enää tarvitaan?
– (tajuttomuus on keksitty) mihin tietoisuutta enää tarvitaan?
– (palturi on keksitty) mihin kulttuuria enää tarvitaan?

Päätoimittajalle terveisiä (viittaa poistamiinsa terveisiinsä):

”Taiteen ja viihteen ero on siinä, että viihde joko kertoo valheita tai lohdullisia, jo tietämiämme itsestäänselvyyksiä, taide taas epämukavia asioita ja totuuksia, joita ei ole mukava kuulla” (elokuvakäsikirjoittaja William Goldman)

Kun tällä sivustolla yritettiin sana- ja kielikuvataiteen keinoin kertoa (mm.) epämukavia asioita ja totuuksia, joita (joidenkin) ei ole mukava kuulla, kuinkas kävikään? (viittaa toimituksen poistamiin kirjoituksiin)

Goldman-sitaatti sopii vain joihinkin kertoma-, kuva- ja näyttämötaiteen lajityyppeihin, muttei lainkaan kaunotaiteisiin, eikä (tekstittömään) säveltaiteeseen, jollei siksi lasketa vain kaikkein raastavinta, älyhälymodernismia; siltä osin, että se sisältää epämukavia asioita, joita ei ole mukava kuulla, mutta ei siltä, että niillä olisi mitään tekemistä totuuden kanssa.

Päätoimittaja näyttää olevan ylen mieltynyt ruokkimaan käsityksiä klassisen musiikin ”pakkosyötöstä”, [”kulttuurirasistisuudesta”], (oopperan) ”elitistisyydestä”, ”taiteen tarkoituksen itsekkyydestä” jne.
Johdonmukaista edustamalleen linjalle on sekin, että hän sensuroi sivustolta klassisen musiikin puolesta esitetyn suoran puheen, mutta katsoo läpi sormiensa sen (klassisen musiikin) räikeintäkin mollaamista, ja jopa kannustaa siihen.
Näin ollen hänen ”terveisiään” (ja toimiaan) ei voi tulkita provokatiivisiksi keskustelunavausyrityksiksikään, vaan vain oman kantansa mukaiseksi Amfionin periaatteen ja tarkoituksen vastaisuudeksi.

“Uskon, että taidetta eivät tee oikeutetuksi sen pinnalliset, ulkoiset, julkisuusilmiöt ja -kuviot, vaan se sisäinen palo, jonka se sytyttää ihmisten sydämissä.”
”Taiteen tarkoitus ei ole hetkellisen adrenaliinierityspyrskäyksen aiheuttaminen, vaan vähittäisen, elinikäisen, ihmeyden- ja seesteisyydentilan luominen.” (Glenn Gould)

Asia oli päässyt jopa eilisillan TV-uutisiin. Niissä Sibelius-Akatemiaa edustivat jazz-osasto (vararehtori) ja musiikkikasvatusosasto (kolmen (3) henkilön voimin). Muita osastoja ei ilmeisesti enää Sibelius-Akatemiassa olekaan. Tasapuolista on uutisointi ja tasapuolisesti pääsivät toistelemaan tehokkaasti lobattua hokemaa(nsa) ”ikivanhasta vastakkainasettelusta”. Kiittäkäämme haastateltuja henkilöitä ”painavista” sanoistaan ja kunnioittakaamme heidän musiikillisia ansioitaan ja validia taidettaan ja odottakaamme, että he kaivavat niiden vakuudeksi piironginlaatikoistaan sävellystuotannon, joka musiikillisessa laadussaan, musiikinhistoriallisessa merkittävyydessään ja pysyväarvoisuudessaan vetää vertoja klassisen musiikin suurimpien mestareiden tuotannolle!

Väärät profeetat ja professorit ja professionalistit tunnistaa heidän hedelmistään (ei lapsistaan, vaan työnsä hedelmistä).

Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja.

Jos Amfionin sivuilla (tai missä tahansa) – yleisistä kommunikaatiovaikeuksista huolimatta – kuitenkin kehkeytyy tyhjänpuhumista ja joopajoojottelua terävämpää keskustelua, (jota ei heti alkuunsa keskeytetä), niin ei sitä mikään ”nimimerkkikäytäntö” herätä*, eikä ”haloo!… se on diplomi-insinöörikandidaattimaisteritohtorirehtorivääpelikenraaliministeripresidenttikeisarijohtajatoimittajakirjanlukijakynänvartijakielenkatkojakitaristiretkeilijäputkimies Gröhnblomdahlqviströmbergenheimatlosgeht’s-Rytkönen kumpuhuu”-nimikäytäntö, eikä minkään valtakunnan käytännönnoudattajien persoonan tai persoonattomuuden ärsyttävyys tai ärsyttämättömyys, vaan se, mitä (täällä) sanotaan!

*Toimittaja (/toimitus) näyttää suljettujen [closed]-keskusteluohjeittensa (25.8.) julkaisemisen jälkeen tämän ymmärtäneenkin, koska ohjeista poistettiin niissä hetken ollut nimimerkkikäytäntöön (ja -käyttäjiin) kohdistettu omituinen moite (jota tässä piikitellään) ja sittemmin koko ohje, ja julkaistiin se uudelleen [sulkemattomana]. Kiitokset! Aidosti vapaa, spontaani keskustelu toteutuu tällaisilla sivustoilla parhaiten juuri nimimerkkikäytännön avulla, joka takaa (tai mahdollistaa) sen, että keskustelijalla ei ole omaa lehmää ojassa, eikä vierasta sikaa vajassa. Ne, jotka esiintyvät tai tomppeloivat täällä omalla nimellään, tekevät suuren palveluksen itselleen ja muille keskustelijoille ottamalla nimimerkin käyttöönsä. Silloin kukaan ei vahingossakaan nolaa ketään henkilökohtaisesti, eikä joudu henkilönä kenenkään nolaamaksi.

Ja nyt, kun kaikki ovat nimimerkillä suojattuja, voidaan avata turpavyöt ja päästää sanakananlento vauhtiin:

Jollei tällä palstalla herätä keskustelua se, että tänne pöllähtää joku ”uutisankka” pullistelemaan höyheniään, ja halventamaan, ja mollaamaan, ja solvaamaan, ja lyömään lyttyyn juuri sen asian, jonka edustamiseen tämä sivusto on perustettu, niin missäs sitten!(?) Ja jollei se herätä keskustelua tällä palstalla, että samainen ”sulkasato” julistaa musiikinhistorian upeimman aarteiston – klassista musiikkia rakastavien ihmisten keskeisimmän arvon ja elämänsisällön (”rohkeutensa” puolustajan koko repertoaarin!*, [mm.], tulkintatavastaan riippumatta!) – ”kuolleitten säveltäjien (kuolleeksi) museomusiikkiviihteeksi”, niin mikäs sitten!(?) Ja jollei siihenkään saa tällä palstalla sanoa mitään, kun tuo ”broileri”** ottaa ja lyttää virtuositeetin (ja virtuoosit)*** – eli korkeimman musiikillisen tulkintataidon (ja -taitajat) – samalla asfalttijyrällä kuin tyhjänpäiväisenpintapuolisen pseudovirtuositeetinkin, ja kaiken muun, omaksi kiitoradakseen, niin mihin sitten, ja missäs sitten!(?)

*(Ligetiä jostain syystä lukuun ottamatta, vaikka hänkin on kuollut.)
**Säälinsekaisuus saattaa olla oikeanlainen OH!- (”oscar hotel” [reception]) responssi sinnikkäisiin lentoonlähtöyrityksiinsä. Mutta huomatkaa, että ”tietolentäjämme” ei suinkaan syöksynyt tänne säälittäväksi, vaan armotta musertamaan kaiken alleen ”lentotiedollaan”, ja sillä itseään OHotuttamaan!
***Koska virtuositeettia ei ole olemassa ilman virtuoosia, eikä virtuoosia ilman virtuositeettia, virtuositeetin mollaaminen ja halveksunta on henkilökohtainen solvaus jokaista virtuoosia kohtaan. Sana/asia/ilmiö (/ilmentäjä) kuuluvat erottamattomasti yhteen.

Sellaisia surmansilmukoitahan täällä jo kieputeltiin, että kun contra musica classica-perusteisia, älyttömimpiä asiattomuuksia ja väärinkäsityksiä oiottiin ja kohta kohdalta korjailtiin, asianliito tulkittiinkin ”asiattomuudeksi”, joka ammuttiin alas kesken lentonsa. Tykinkuulassa luki: ”Amfionin keskustelupalstoja ei käytetä asiattomien viestien välittämiseen.” Ja kun nimeltä mainitsemiinsa henkilöihin suoraan messerschmittailemiaan solvauksia ”asioina” laukonut ”lentäjäsankarimme” sai omat ”asiansa” kimmokkeina takaisin (leukailulla ja sanaleikittelyllä ruuditettuina) ne muuttuivatkin ”henkilökohtaisiksi solvauksiksi” ja syyksi nettietiketti-tikettipörssin sörssimiseen ja moderaattorimoottoriroottorin käyntiinveimaamisen vaatimiseen.
Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön!

Yhteisen (arvo)perinteen varaan perustetun ja siltä kohoavaan (peri)aatteelliseen ja/tai käytännölliseen tarkoitukseen tähtäävän yhteisön harhauttaminen asiastaan on nykyään naurettavan helppoa. Sujuvimmin se hoituu – ns. ”hyvän johtamisen” avuin – ujuttamalla ”yhteiseen” retoriikkaan sana ”suvaitsevaisuus” ja sen seuraksi ”moniarvoisuus”, ”muutos”, ”uudistus”, ”kehitys” ym. (tuttuja sanoja, eikö vain!). Eipä aikaakaan, kun (lähes) koko yhteisön voimin ollaan ”suvaitsemassa” (ja puolustamassa) kaikkea muuta paitsi sitä, mikä on (oli) yhteisön perimmäisin tehtävä ja tarkoitus, ja kaikkia muita paitsi niitä, jotka sitä edustavat ja puolustavat. Kun yhteisön jäsenet näin saadaan harhautetuksi epäilemään omaa, aitoa arvoperustaansa (klassista pysyväarvoisuutta, esim.), ja pelkäämään ”stagnaatiota” ja kammoamaan ”konservatiivisuutta” ja ”edistämään” ”liberaalisuutta” ja keinotekoista kehitystä ja ”muutosta” ja ”trendikästä uutuutta” [ja brändikästä bändiä], he sokeutuvat täysin sille, kuinka yhteisönsä vähitellen kääntyy/käännetään toimimaan itseään vastaan ja muuttuu/muutetaan vastakohdakseen. Ne, jotka sen huomaavat ja ilmaisevat, joutuvat ”ruotuun sopimattomina” ”kehityksen jarruina” yleisen pilkanteon kohteiksi, tai suorapuheisuutensa vuoksi vaiennetuiksi, ja lopulta eroamaan tai erotetuiksi yhteisöstään.

On ymmärrettävää, jos ja kun (taide)muusikot ja säveltäjät eivät harjoittelultaan ja konsertoimiseltaan tai sävellystyöltään ehdi kuuntelemaan puheita tai lukemaan kirjoituksia niin, että täysin (tai lainkaan) tajuaisivat, mitä niissä sanotaan. Vaara tai nurja puoli on silloin se, että ne jotka eivät muuta teekään, kuin istuvat kokouksissaan (tai näyttöpäätteittensä ääressä) pitämässä puheitaan ja täyttämässä papereitaan (tai saittejaan), käyttävät tilaisuutta hyväkseen (tietoisen häikäilemättömästi tai tyhmyyttään) ja johtavat (tai yrittävät johtaa) heitä harhaan kokopäivätoimisesti, sitä enemmän, mitä enemmän ahkeroivat; ja myös se, että syötin nielleet muusikot eivät kumma kyllä (hyväuskoisuuttaan tai muusta syystä) millään tahdo ymmärtää tai uskoa todeksi, kun tuollainen harhaanjohtaminen heille sanallisesti osoitetaan ja asiana ja ilmiönä paljastetaan, vaan päinvastoin! ryhtyvät puolustamaan eksyttäjiään – ja vastustamaan omiaan (oikeassa olevia, oikean suunnan näyttäjiä) – ja valitsevat johtajikseen pettureita ja harhaanjohtajia, uudestaan ja uudestaan… (inttämään kriitikoilleen, että ”tuo ei ole rakentavaa keskustelua, vaan inttämistä”).

Muusikot ja säveltäjät, joiden kutsumuksena on (oli) seurata ja ilmentää musiikillisen luovuuden ja luovan muusikkouden korkeimpia saavutuksia, – ja (ihanteellisena tavoitteena) yltää vielä korkeampiin – pannaan seuraamaan byrokraattien papereihin (järjen juoksuajan lipsahtelujen jäljiltä) abortoituja lauselapsuksia, joiden ”syy ja selitys” on: ”lukupuolisesti tasa-arvoiseen tekstielämään osallistuvan viranomaisen oikeus päättää omasta ruumiistaan”.

Ennen syntymäänsä kuoliaiksi käsiteltyjen lööperipaperiperillisten ylpeät vanhemmat toteuttavat ”aikuistumisensa suurta mahdollisuutta*” ”laatutyön” ”laatujohtamisen” ”laatuun” panostamalla, eli määrätyömäärän määräjohtamismäärän määrää lisäämällä.

(laatuohjeita (s)yliopiston laatupaperityön laatujohtamiseksi kokonaisvaltaiseksi, kaikkinaiseksi tekstikokemukseksi:)
*Paperilennokin ennenaikaisen maahansyöksyn myöhentäminen ja pitkitetty origami, sekä tekstin merkityksen eksponentiaalinen kasvupotenssi saavutetaan korvaamalla kirjainmerkit ranskalaisilla viivoilla ja niistä joka toinen välilyönnillä ennen taittamista, ja pyöräyttämällä paperi jokaisen viivan kohdalla 360° poikittaisakselinsa ympäri ja kunkin välilyönnin kohdalla 360° pitkittäisakselinsa ympäri kahden käden vastaotteella myötäpäivään kääntäen ja polvikyynärmyötäotteella vastapäivään yötä myöten vääntäen – vapaalla jalalla olevalla raajalla samalla kallistamalla – hyvän tekstin kannalta herkimmissä, strategisissa pisteissä viipyillen ja kuhnaillen, kunnes kiristävien aatteiden löyhentäminen ja käsittelymuotojen möyhentäminen pitkäkestoisempaa tekstiä varten olisi saattanut onnistua… (ks. ed. ohjeita lukijoille)

Tässä (sivullamme käytävässä) parodiaperiodisoitannassa ja sen marssirytmitakapotkuissa toistuvat (pölyrytmisinä diminuutioina) täsmälleen samat teemat ja ”muunnelmat”, kuin militaristis/utilitaristisena, tyhjää fraseologiaa ”tahtotiloittavana” strategiafiaskona toteutettavassa ”yliopistouudistuksessakin”, jolla Suomen yliopistolaitosta (ja sen etunenässä Sibelius-Akatemiaa) ollaan ”historialliseksi muutokseksi” nimettynä järjenpuutteen riemuvoittona ”uudistamassa”, ”kehittämässä”, ”moniarvoistuttamassa”, ”suvaituttamassa” ja ”hyvinvoinnituttamassa” [sotilaallis]hallinnolliskaupallistilastollisteknologismediaseksistispopulistispoliittisbyrokraattisesti johdetuksi hölmölän holhoomoksi.*

Suomen valtion virallinen hovi-/hevifilosofi on tilattu valehtelemaan ”henkeä” nykykulttuurin kissanraatoihin ja raskasmetalleihin ensi maaliskuuhun mennessä.

*Mitään keinoja itseään älykkyydeksi luulevan hölmöyden saamiseksi tajuamaan omaa hölmöyttään ei tuollakaan valosäkkikuranenärintamalla ole, kuten ei tälläkään; ainakaan niissä omalla nimellään esiintyvissä pölkky-/päre-/puru-/paperikasoissa, joiden nimet unohtuvat jo eilen.

Anteeksi monisanaisuuteni. Piti vain laulamani, kuinka hienoa onkaan, että meillä vihdoinkin on klassisen musiikin keskustelufoorumi, jossa saa vapaasti kajauttaa laulelonsa auktoriteeteilla, arvosanoilla, -asemilla, nimillä, ja titteleillä peiteltyä tolkuttomuutta ja tyhjäntärkeyttä kumartelematta.

Vai onko?

Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja… … …ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa.

Malja aidolle taidolle, luovuudelle, hulluudelle*!
*(hullun ja diplomi-idiootin erolle)

Aleksis Kiven päivän yönä

!aakiaätsäktipääviäpäävyH

Helilelilelilelilelium holium…

Piti ottaa foorumiin hieman etäisyyttä (heliopaussin paremmalle puolelle) ja hoilotella heliosfäärin (s)oivan ovaalimuodon kaiuttamissa heliumlaulukilpailuissa hengenpalkeet täyteen jalokaasua halpahintaisen provosoitumisen kallistamiseksi. Taisi(vatki)n hiukkasen(i) kiihtyä kotimatkalla ja spinnata pääni pyörälle, kun en tiedä ollenkaan, miten päin ollako vai eikö… ja .älletsääpajusaakniäpnihim

Mutta, koska nyt en enää ole provosoitavissa (…attamutiosovorpnaamelo), totean – pulloon tai tulitikkurasiaan liimattua (kala)verkonkuvaa (nettietikettiä) ankarasti kunnioittaen ja keskusteluohjeita tiukasti noudattaen – viittaamatta mihinkään, mitä kukaan on koskaan missään jättänyt sanomatta, että:

jollei halko tajua kirveelläkään olevansa halko, niin ei se sitä tulellakaan tajua …aujatnaakallelutätisesieniinoklahasnavelonääkälleevrikaujatoklahielloj

Sille on turha puhua (elävistä) puista, metsistä, vedestä, auringosta, tuulesta, linnuista, lauluista, musiikista, taiteesta, kauneudesta, järjenvalosta, tunteenpalosta… tai hedelmistä, joita se olisi voinut tuottaa, jollei siitä olisi tullut halkoholistia… tai lämmöstä, jota se voisi antaa, jos osaisi vanheta arvokkaasti… tai mistään muustakaan…
Sillä sattuu olemaan teoreettisen halkosirkkelisivutuotetieteen loppututkinto.

Arvosananpuruistaan (ja -asemastaan) ylpeä uushalko ei syty eikä pala (eikä kellu). ”Museopuita” pilkaten se pitää itsensä ”tuoreena” löhöämällä lätäkössä (happo)sadevesikourun syöksytorven alla. ”Katu-uskottavuuttaan” se ”missioi” kioski-/kapakka-/kauppaketjuun kahliutumalla ja viemäriverkostoon sotkeutumalla; kansan(talous)uskottavuuttaan se ”visioi” omaa lehmää taluttaen ja nörttikörttiseurojen eurojen virtoja ojahansa valuttaen; ”tiedeuskottavuuttaan” se ”strategioi” klopaali(klapi)lokiikkakalikoitaan kolkutellen ja ”ydinosaamisensa” lauhdevettä loiskutellen; kansainvälistaloudellispoliittismonikulttuurista uskottavuuttaan se likvidoi ”obamamaisia pikkupuroja*” yes-we-can-näämällä** ja rah(a)-moneyn-ovia grandslammäämällä; ja taideuskottavuutensa kaikenkastavuuden se varmistaa suihkuseurapiireissä kukkumalla ja ”muuttuneeseen toimintaympäristöönsä” hukkumalla.***

*Bach on tähän asti ollut se iso puro, jota klassiset muusikot ovat selvin päin seuranneet (ja Jukka se, jota ovat humalassa lukeneet); mutta nyt on toinen ääni sellossa: (presidentillisten) kolikkopurojen kilinästä kasvaa (apokalyptisten) rahamerten kahina…!

**(ennätysvauhdilla tekaistun, historiallisen kuntauudistuksen [valmistelutavan ja lopputuloksen] mukaan) suomennettuna: ”juuaan-koskista-kaatamalla”; jossa Oulun, Juuan, Juankosken, eduskunnan, sivistysvaliokunnan, perustuslakivaliokunnan, ministerivaliokuntien ja kesälomakuntien yhdistyminen liittää uraauurtavalla tavalla suomalaisen hallintokäytännön, kansanperinteen ja populaarikulttuurin vuolaat virrat suuren maailman (konkurssi)politiikan purolorujen lirppeeseen.)

(Koska itsestäänselvyydet ovat nykyään itsestäänjuopuneisuuksia, täytynee kertoa nuorille lukijoille, että ”koskis” on ”kossun” perinteikäs nimitys siltä ajalta, kun sitä vielä Koskiskan kiskan kulmilla trokattiin.)

***”Innovaationsa” tuotteistaminen on vielä kesken, mutta kunhan microbesoft saa ”uuden” bugiluuskansa markkinoille, koko maailma voi metabolisoitua ”moderniksi” märkälahohomeeksi tietokoneen home-painiketta pölläyttelemällä.

Ja mikä parasta: ”nimimerkkikäytännön joissakin kirjoittajissa” (onneksi ei sentään meikäläisessä, HUH!) ”herättämä korostunut pisteliäisyyskin” saadaan näin jo järjestelmätasolla ”kannustetuksi” pois ”lieveilmiöiden” joukosta, ja asiattomuusrokotukset kankkuun päivityspoliklinikan Anestesia-virtuoosintorjuntaohjelman barbituraattiheuristiikalla: ja tylsänasiallisentyhmänhurskas kuorsaus jatkamaan krohinaansa…

Järjestelmän käyttäjät saavat ihan itse aivan vapaasti valita käyttöympäristöön ympätyn splinternet exploder delaimen hiirenloukuista sen, mihin ilmaisunvapautensa työntävät.

Ansaan lankeamattomat kontrollikarkulaiset (= omaan havainto-, ajattelu- ja ymmärryskykyyn, tai pahimmassa tapauksessa jopa luovuuteen ja sen ilmentämistaitoon ”sairastuneet häiriköt”) voidaan käsitellä vaarattomiksi, eli eliminoida turvallisiksi laajentamalla hömppähutinuijankantamaa aina älyhoin käsittämättömimpiin ulottumattomuuksiin saakka; ja tehostamalla (terveen järjen) täsmätyhmälääkitystä vegetatiiviseen tajuttomuuteen asti; ja kiristämällä valvontapakkopaitaa niin, että luutkin tukehtuvat; ja ”asiallistamalla” asiallisuuskomeron yksijalkainen varpaillaseisontatila yksivarpaiseksi; ja viime kädessä on edessä ylipääpomojohtajan kädessä olevan manuaalisen (eutan)asiakäsityökalun monipuolinen manipuloiminen: pause-break-ins-ctrl-del-end-end-end-end-end-end-end-end-end…exitus.

”Museomusiikki” ei ole myrkytystila tai taudinoire, joka tarvitsee vastalääkkeen, vaan hypokondrinen, psykosomaattinen pseudosyndrooma. Siitä kärsivät vain ne, jotka termiä (”museomusiikki”) tartuttelevat; ne, joille ikimetsä on ”selluloosamuseo”, lähdevesi ”museolitkua”, päivänpaiste ”museoauringon” porotusta ja sahanpuru ”museojumalaa” parempi pääntäyte.

”Virtuaalikaalin tarkoitus ei ole ilmaista soopasoppaa, vaan maksullista virtuoosisoosia”. Dit le président numérique, maître boule(z)versant (sans marteau) de l’ensemble intercontempo-rien-de-nouveau-sous-le-soleil-des-eaux-où-dans-l’ombre-double. (Pierren päästä päässyt uuskumous, joka kumoaa ”jopa vuosituhansia vanhoja, moneen kertaan kumottuja uskomuksia”).

Herkkävatsaisia kehotetaan välttämään seuraavissa kappaleissa kuvattujen – sellaisinaan luonnollisten, mutta oudoissa yhteyksissä iljettävän vastenmielisinä koettavissa olevien – asioiden lukemista.

(kuiskaten:)
Arvostetussa viikkolehdessä vastikään julkaistusta – arvostetun ammattimuusikon (kevyen musiikin sekakäyttäjälle) antamasta – nykymusiikin sisäistämisohjeesta (”anna sen valua!”) on pystytty (deduktiivisesti) päättelemään, että ”uusi musiikki” (avantgardemodernismi) onkin nestettä. Asiantuntijat ovat ymmällään ja yrittävät nyt hätäpäissään selvittää, valuuko ”se” säveltäjästä, vai esittäjästä, vai heistä itsestään, ja miten se valuu kuulijaan/kuulijassa/kuulijasta. ”Henkistä laiskuutta osoittava”, rahvaanomainen käsitys, jonka mukaan ”se” on sitä tukevampaa tavaraa*, voitaneen tutkimusten edetessä osoittaa perä(npitämä)ttömyydeksi. Kuravatsaisuuden kyseessä ollen joudutaan tosin tekemään vielä runsaasti rehellistä työtä ”sen” pyyhkimiseksi pois todisteiden joukosta. Tapauksen herättämät epäilykset myös uuden popu-laarimusiikin todellisesta substanssista vellovat valtoimenaan.

*(”Tukevan tavaran” kohdalla nimimerkkikäytäntö oli herättämäisillään sanomaan suoraan (”——”), niin kuin asia suoraan sanotaan, mutta sai pinnisteltyä sen pysymään sisälmyksissään. Säilyipä sivu siivona ja viesti suorastaan asiattomana.)

Kouriintuntuvaa helpotusta tuottaa nyt se, että ”musiikkievoluution” etupuolen paljastuttua takapuoleksi, vaikeasti lähestyttäväksi luultu ”nykymusiikki” koskettaa meitä kaikkia läheisemmin, kuin olemme arvanneetkaan. ”Rohkeimpien” taiteilijoittemme erittein virittynyt suhde luomuksiinsa, voidaan näin ollen tulkita ”yritykseksi ilmaista symbolisesti heidän pyrkimystään kuulijansa lähelle” (erään elävän säveltäjän usein ajattelemaa ajatusta mukaillen).

Peripuritanististen peräpuristusten höltyminen on vapauttanut valtavat määrät ”luovuutta”, joka vihdoinkin pääsee pidättelemättä purkautumaan luonnollista tietä. (K)ummetusta aiheuttanut paavinklausuuli (”uutta ei voi rakentaa purkamatta vanhaa”) saa selityksensä. Riemuitkaamme, sillä ”elämähän on taidetta” ja ”kaikki on musiikkia”! ”Me kaikki olemme taiteilijoita ja säveltäjiä”: ”Musiikillisten” parametrien prosessoimiseen, hälyn organisoimiseen, ääni-installaatioiden laatimiseen ja hittibiisien sämpläämiseen käy yhtälailla pc ja puu-cee kuin wc!

[closet] Ohjeita lukijoille:

(Wie ein Hauch):
Lukija vastaa kaikista fiktiivisiin tai faktiivisiin henkiin, henkilöihin, olioihin, eliöihin, asioihin, esineisiin, aineisiin, eineisiin, hajuihin, tajuihin, ilmiöihin, ilmipäiviin, aatoksiin, paatoksiin, tunteisiin, puheisiin, sanoihin, tekoihin, eleisiin, ilmeisiin, luuloihin, kuuloihin, tietoihin, taitoihin, uskoihin, epäilyihin, mielteisiin, kielteisiin, myönteisiin, hyönteisiin, enteisiin, juoruihin, huhuihin, aavistuksiin, merkityksiin, merkityksettömyyksiin tai ovensuukyselyennusteisiin liittyvistä tai liittymättömistä, asiallisista tai asiattomista assosiaatioista tahi miellejuohtumista ja -juohtumattomuuksista, joita teksti tai jokin muu hänessä tai jossain muussa herättää taikka on herättämättä, siten kuin häveliäsyyslaissa ja sen soveliaisuusasetuksen yksikolmatta momentin pykälissä sanotaan kansainvälisen julkkisoikeuden salassapitovelvollisuuspaparazziperiaatteen käytännön mukaisesti, jokamiehen menettämää viimeistä omankädenoikeutta – eli polkupyöränkorjausoppaasta poistettua pinnankiristys/-löysäysohjetta*(righty tighty lefty loosy) – noudattaen.

*Suunnanmuutosuudistuslaatulaajennusvarmennusauditointineuvostotyöryhmä poisti ohjeen, koska se ei löytänyt historiallisiin asiakirjoihin nojaavaa tai nykyaikaisiin tutkimuksiin kenottavaa vastausta sille, onko oikea oikeasti oikea vai vasen, vai vasen oikeasti vasen vai väärin oikea, vai oikein väärin vasen; eikä sille onko korkea ylempänä kuin matala, vai alempana kuin ala, vai tasan samalla tasolla kuin laaja.

…muilohmuilelilelilelilelileH