Orfeus

…vaativat äänekkäimmin sen poistamista oman ymmärtämättömyytensä ja mielikuvituksettomuutensa tieltä.

Olisi kiinnostavaa tietää, miksi sensuuri (“editointi”) on edelleen ensimmäinen toimenpide, jota vaaditaan, kun joku kirjoittaa tänne jotakin muuta (/muulla tyylillä), kuin mitä (/miten) vaatija itse kirjoittaisi tai ymmärtäisi jos kirjoittaisi tai ymmärtäisi, muttei kirjoita, eikä ymmärrä.

Vaikka palstalla on hiljaisempaa kuin huopatossutehtaan hautajaisissa, joihin saattoväki unohdettiin kutsua, vähäinenkin (el)-vibreu-tio pitää pubiruususeppeleen mielestä hyssytellä pois “häiritsemästä” sen “asialinjaa”.

Sensuurivaatimusten laukaisijana on tälläkin kerralla se, että lukija pitää omaa parin sanan “analyysiään” tekstin sisällöstä ja kirjoittajan tarkoituksesta itsestäänselvästi oikeana.

Elvibreun “Jerkkinä” (= ääliönä) kirjoittamien “häiriintyneiden hölötysten” ilmeinen tarkoitus on toimia maksimaalisena kontrastina sille – varsinaiselle asialle – mikä linkkien(sä) takaa avautuu, ja mikä sen ja “hölötysten” suhteesta muodostuu.

Näennäisen häiriintynyt hölötys karrikoi käänteisesti sitä, näennäisesti äärimmäisen asiallista ja korrektia hallinnollista hölötystä, jolla Sibelius-Akatemiaa, Taideyliopistoa ja tiedeyliopistoa “uudistetaan” ja “kehitetään”; ja jolla keskusteluja tai keskustelunavausyrityksiä kontrolloidaan tai vaaditaan “editoitaviksi”:

“Viestintää kehitetään sekä strategisella että operatiivisella tasolla ja pyritään tunnistettavuuteen, joka syntyy kokonaisuuttaa tukevista viesteistä ja visuaalisuudesta. Tavoitteena on ulkoisen ja sisäisen viestinnän sekä markkinoinnin muodostama integroitu kokonaisuus, jossa toimintaa suunnitellaan, toteutetaan ja seurataan johdetusti.” […]
“Musiikkitalon myötä Sibelius-Akatemia sai uuden aseman pääkaupunkiseudun kulttuuritoimijana, joka kutsuu markkinointiviestinnän avulla ihmisiä uudentyyppisiin kohtaamisiin.“
(ote Sibelius-Akatemian(!) viestintästrategiasta 2012-2016)

Markkinahuomioistuimesta kauppakeskukseen lähetetyt Hullujen päivien mainoskampanjasuunnitelmat kopioitiin sellaisinaan yliopistoon. Kun kopiosta poistetaan sanat Musiikkitalo, Sibelius-Akatemia ja kulttuuritoimija, jäljelle ei jää mitään, mistä voitaisiin päätellä, että on kyse yliopistosta.

Kunhan elvibreu(kin) tuosta tohtoroituu toistelemaan “hölötyksensä” seassa “strategisia” sanoja “tahtotila, innovaatio(ympäristö), sidosryhmä, brändi, kattobrändi, alabrändi, integraatio, indikaattori, konnotaatio, konteksti, kontekstissa, kontekstista, kontekstiin…”, hänen hölötyksensä valitaan vuoden tutkielmaksi.

“…miksi… juuri Amfioniin?”

Siksi juuri Amfioniin, että juuri siksi Amfion perustettiin, vapaaksi foorumiksi vapaalle kritiikille, klassisen taidemusiikin arvojen puolesta, kaupallistumista, viihteellistymistä ja tyhjänpäiväistymistä vastaan…

Vapaan kritiikin esittäminen ei ole ollut – sekä strategisella, että operatiivisella tasolla sisältä käsin tuhottavana olevassa – Sibelius-Akatemiassa enää vuosiin mahdollista* (eikä ollut sittemmin Amfionissakaan, saati nyttemmin Taideyliopistossa) koska kritiikkiä valvoo (valvoi), ylenkatsoo ja sensuroi – tai yksinkertaisesti ei vain ymmärrä – joukko, jonka hölötykset antavat (antoivat) aiheen kaikkein suurimpaan kritiikkiin.

*Tai on ollut mahdollista vain muodollisesti, koska (mikäli sitä esitetään) se vain sivuutetaan ja vaietaan – hallintovallan hölötysten vastaisena – ikäänkuin sitä ei olisikaan.

Vitalmeshmerriehurrie for strategimmick beforelifextinction forthesshhakeoff hereaftermath:

“What clashes here of wills gen wonts, oystrygods gaggin fishygods! Brékkek Kékkek Kékkek Kékkek! Kóax Kóax Kóax! Ualu Ualu Ualu! Quaouauh! Where the Baddelaries partisans are still out to mathmaster Malachus Micgranes and the Verdons catapelting the camibalistics out of the Whoyteboyce of Hoodie Head.” (James Joyce: Finnegans Wake)

Finnagain wakes assoonasshemakes the Joyce to pass the nightmare about finnego’s fake globalisaatiofatalisticky kulttuuristrategyiasta, jolla “ihmiset, joilta on leikkauksella poistettu sydän” aivot, kansallisuus ja sukupuoli, suunnittelevat ja synnyttävät “nilviäisiä, jotka vain varovasti pistävät esiin tuntosarvensa” to “wipe alley Finnish* spooker multaphoniaksically spuking off the face of the erse…”

*”English” in Joyce’s originalanguageouslymph.

Ja aina ja vain ja juuri ne, jotka eivät jaksa paneutua minkäänkielisen tai -mielisen tekstin sisältöön ja merkity(syhtey)ksiin…

Saavista kaatamalla (Googlen kuolleet sielut)

”Vakava suhtautuminen on vaivannut monenlaisia taidepiirejä jo runsaat 100 vuotta.” (Koistinen)

Jollei runsaat, niin likimain kuitenkin. Eikä vain taidepiirejä, vaan monenlaisia muitakin piirejä. Eikä niinkään vakava, vaan pikemminkin tosikkomainen. Eikä vain tosikkomainen, vaan myös kritiikkiä kestämätön. Eikä vain tosikkomainen ja kritiikkiä kestämätön, vaan myös (ahne ja) vallanhimoinen (ja pelokas), ja siksi (myös) tosikkomainen ja kritiikkiä kestämätön.

Kukaan, joka ei suhtaudu (ole suhtautunut) työhönsä vakavasti (edes narri tai sirkuspelle), ei (ole) koskaan saa(nut) mitään merkittävää aikaiseksi. Vakaa vakavuus on totisesti aivan eri asia kuin totinen tosikkomaisuus.

Ja jolleivät taide- ym. piirit ole joutuneet liiallisen vakavuuden (tosikkomaisuuden) tainnuttamiksi – mm. ottamalla oman alansa huuliveikkojen jutut vakavasti (tai tosikkojen jutut tosissaaan) – niin sitä sikeämmin on kauneus* (Sleeping Beauty) saanut uinua Ruususen untaan lähes sadan vuoden ajan. Ja sitä luullaan saduksi – eikä yksikään nykyprinssi prinsiippeineen ole (ollut vielä) riittävän rohkea ja rakastunut suudellakseen sitä hereille – ja (kauneuden tavoittelijoiden (/tavoittajien) ”vanhaan lankeamista” surevat) avant-garderobi-keisarit lakeijoineen ihailevat ja kehuskelevat uusien (v)aatteitten(sa) koreutta spektrianalyysiensä häikäiseminä ja sointiväriensä sokaisemina (ja geeni-/ääni-manipulaatioidensa manioimina). Ja sitä luullaan totuudeksi.

Merkkejä heräämisestä on ilmassa. Kiitos niistä (J.N.e.).

*Koska olet viimeksi kuullut jonkun suomalaisen (tai muunmaalaisen) sanovan:
”Sain tänään teeman…, jumalaisen kauniin”.

Valitettavasti nekin (viimeksi saadut) teemat hupenivat sitä mukaa kuin otsakurtut lisääntyivät.

—

Vaari selailee vaaville ”näytä ja nimeä-” kuvakirjaa. ”Missä on pallo?” kysyy vaari. Aikansa tuhistuaan vaavi osoittaa sormellaan hiekkaleluämpäriä ja hihkaisee riemuissaan ”tutti”. ”Hienoa” iloitsee vaari. ”Ymmärtäminen on merkitysten etsimistä ja nimeämistä”.

”Elinikäisen oppimisen oppimisen oppinut oppinut” (”museopalloon” kyllästynyt vaari) ei jaksanut ruveta vaavin vahingoista inttämällä inttämään eikä inisemällä inisemään – eikä aivopesemään vaavia (vaippa-aluetta pidemmälle) – vaan antoi ”positiivisen ajattelun” pimpelipompelin ohjailla interaktiivisen vuorovaikutuksen yhteisöllisyyttä.

Nyt, aikuisena, Taavi tunkee ämpärillä hiekkaa oman (itkevän) vaavinsa suuhun ja nauraa kaikille, jotka sanovat ämpärin potkimista jalkapalloksi… ja kaikki nauravat Taaville (paitsi vaavi). Hyvä että kaikilla on hauskaa (paitsi vaavilla).

Kehittäjänä ja muutoksentekijänä profiloitunut Taavi on palkattu uudistusmuutosjohtamisen fasilitaattoriksi Oy Yliopisto Ab:n tohtoriteho-osaston luikuriliukuhihnalle. Siltäkin on ämpäri hukassa.

Kesälomalla Taavi matkustelee ympäri ämpäriä ja meinaa mennä vaavin kanssa Vatikaaniin tapaamaan Saavia. Ajatteli huomauttaa sille, että eihän katollinen kirkko saavia tarvitse. Ämpäri on paljon tolkumpi monempiin tarkoituksiin; varsinkin jos alkaa vuotaa useammasta kohdasta ja niillä on vain se yksi saavi – niin kuin nyt on alkanutkin, ja vuotoskandaaliksi paisunut. Syy on muka yhden hovimestarin ja median, vaikka oikea syy on siinä yhden saavin systeemissä – ämpäreitähän voi olla ainakin sata (jollei jopa kymmenen) ja niitä voi pomputella vuotokohtien päälle aina tarpeen mukaan.

Nykypäivän älyllinen happikato* ja yleinen sivistystason romahtaminen näyttää hälyttävyytensä kaikkialla.

*(Jukka Petäjä, HS. 14.4.2012)

Sen sijaan, että ymmärrettäisiin enää mistään mitään, vaaditaan, laaditaan ja siteerataan ”uusmääritelmiä” -määräyksiä – ja sen (/niiden) mukaisia strategioita ja valvotaan niiden noudattamista ja toimeenpanoa – joiden vaatijat, laatijat tai siteeraajat eivät ymmärrä määriteltyä asiaa (/toiminnan tarkoitusta) enää (/vielä) alkuunkaan.

Ja sen sijaan, että ymmärrettäisiin (edes kuvallisen) viestin sisältöä ja suhdetta mihinkään (keskustelun aiheeseen esim.) – keskeytetään ja sensuroidaan keskusteluja tai tulkitaan ne (hilseen yli menneet aiheet ja asiayhteydet) ”asiattomiksi” (17.2.2009 15:44#) tai ”aiheeseen liittymättömiksi” (23.5.2012 12:18#) jne. jne.

—

Koska kukaan ei pysty siirtämään sanallisia, kielellisiä (lingvistisiä) merkityksiä (sanoittamattomaan) (soitin)musiikkiin – (esim. sanaa ”ämpäri”, tai ”presidentti”, tai ”pylpyrä”; tai lausetta ”kävin eilen rautakaupassa ostamassa laattaleikkurin ja viisi kiloa saneerauslaastia”) niin, että ne (kielelliset merkitykset) välittyisivät (sellaisinaan) kuulijalle – johtopäätös on, että ”musiikilla ei ole merkitystä” (semantiikkaa).

Johtopäätös on yhtä pitävä kuin päätelmä: ”koska kukaan ei pysty (laulamatta) verbalisoimaan musiikkia – (esim. Beethovenin sonaattia tai Sibeliuksen sinfoniaa (tai edes yhtä säveltä tai intervallia) puheeksi, lauseeksi tai sanalliseksi (/kirjalliseksi) esitykseksi/selitykseksi/analyysiksi/ilmaisuksi niin, että musiikki välittyisi siitä kuulijalle/lukijalle – puheella, sanoilla ja kielellä ei ole merkitystä (semantiikkaa)”.

Saattaa tulla yllätyksenä tai järkytyksenä monelle (nyky)musiikki-sana-numero-ääni-kuva-ilme-ele-maku-haju-tunne-muoto-rakenne-liike-taju-spektri-kirjo-foorumin neromyytille, kun täytyy nyt laulaa ja soittaa ja näyttää ja numeroida ja sanoa ja ilmehtiä ja elehtiä ja tunnehtia ja tajuhtia… oikein kuuluvalla äänellä (ym.), että on olemassa erilaisia merkki-, merkistö-, merkitysjärjestelmiä (/-sisältöjä/-ympäristöjä/-suhteistoja) – joilla kullakin on oma (oman merkkijärjestelmänsä mukainen) semantiikkansa, semiotiikkansa, syntaksinsa, kontekstinsa, pragmatiikkansa (ja mitä kaikkea) – joiden merkit, merkistöt, merkitykset, (sisällöt, ympäristöt, suhteistot) eivät ole (yleisesti ymmärrettävissä olevin keinoin) muunnettavissa toisikseen (niin että säilyisivät itsenään) ja välittyisivät toisinaan.

Erilaisia yhteyksiä, yhteneväisyyksiä ja suhteita näiden järjestelmien välillä on, mutta ne ovat erilaisia ja juuri siksi merkityksellisiä (omana itsenään ja suhteessa toisiinsa). Niillä kaikilla voidaan [turhaan yrittää] kommunikoida jotakin.

Koska ajattelu koostuu yleensä (vain) sanoista ja kielestä, ovat monet merkittävätkin ajattelijat (Kant & Voltaire etunenässä ja vähemmän merkittävät siteeraajansa takanenässä) haksahtaneet päättelemään, että vain kielelliset merkitykset ovat merkityksiä; ja siitä edelleen, että – koska musiikilliset merkitykset eivät ole ajattelun(sa) tavoin sanalliskäsitteelliskielellisälyllisiä/-älyttömiä – musiikki ei sisällä minkäänlaisia merkityksiä, eli on merkityksetöntä (/mieletöntä, järjetöntä); ja siitä edelleen, että – koska vain sanalliskielelliset merkitykset ovat merkityksiä, joita voi ”löytää ja nimetä” eli ”ymmärtää”) musiikkia ei voi, eikä tarvitse ymmärtää.

”Kaiken voi laulaa, mikä on liian typerää sanottavaksi”, lauloi Voltaire.

”Kaiken voi sanoa, mikä on liian typerää laulettavaksi/soitettavaksi”, sanoi Wattaire.

Typeriä tekstejä voi tietenkin laulella – niin kuin nykyään(kin) enimmäkseen tehdään – mutta maailman typerintäkään tekstiä ei voi muuttaa musiikiksi (ilman sitä typerää laulutekstiä) eli Voltairen sanojen mukaan kaikki merkityksellinen typeryys onkin (mm.) hänen lauseessaan (siinä, mitä voi (vain) sanoa).

Huolimatta siitä musiikin ja puheen yhtäläisyydestä, että sanojen vokaalit ovat säveliä (täsmällisine sävelkorkeuksineen) jotka (eri vokaalit, vain puhuttunakin) erottuvat toisistaan vain (erilaisen) yläsävelsointinsa (-kirjonsa) perusteella; ja siitä, että (vain puhuttaessakin) äänessä soi koko ajan rinta- ja pää-äänen välinen puhdas kvintti (ja tietysti kaikki muutkin intervallit (yläsävelinä), mutta kvintti kuuluvimmin):

Musiikilla voidaan ilmaista ja välittää sitä (sellaisia merkityksiä), mitä millään sanalla tai kielellä ei voida ilmaista/välittää.

Sanoilla (kielillä), voidaan ilmaista ja välittää sitä (sellaisia merkityksiä), mitä millään musiikilla ei voida ilmaista/välittää.

”The function of music is to release us from the tyranny of conscious thought.” (Thomas Beecham)

”Musiikin tehtävä on vapauttaa meidät sanallis-älyllis-tiedollis-[tietois]en ajattelun tyranniasta” (T.B.)
mutta ei saattaa meitä älyttömyys-tiedo(stama)ttomuus-tajuttomuus-jumputuksen orjaksi. (O.)

Sellainen vastaavuussuhde sanojen, kielen ja musiikin välillä saattaa olla, että ihminen, jonka päässä seisoo tyhjä tai pyörii tyhmä ajatus- ja mielikuvamaailma, yleensä myös tuottaa ja/tai harrastaa hölmönä jumputtavaa musiikkia ja päinvastoin; ja sellainen, että ihminen, joka on kova poika (/tyttö) ”uudistamaan”, säveltää ammatikseen ”musiikkia”, joka kuulostaa amatöörin remontilta: kilkutukselta, kalkutukselta, sahaamiselta, hinkkaamiselta, skrapaamiselta, rymistelyltä… /karjumiselta, ulvomiselta (kun lyö peukaloon tai sahaa silmään).

En halua Koistisen puolesta ymmärtää, mitä hän ymmärtää, mutta omasta puolestani ymmärrän hänen halunsa (olla etsimättä merkityksiä musiikin, taiteen äärellä) merkitsevän (aivan oikein), että hän ei halua etsiä musiikista, taiteesta kielellisiä (lingvistisiä) merkityksiä ja selityksiä. En halua uskoa hänen(kin) tarkoittavan, että taiteella ei muita merkityksiä olekaan, eikä siitä sen vuoksi kannata niitä etsiäkään. Sanat muuttuvat valheiden valtamerten kaloiksi heti, kun niitä ryhdytään ohjailemaan, houkuttelemaan ja pyydystämään valta-/hyöty-intressin syöteillä.

Valtavimmatuimmat valhekalaparvet on aina turskottu vallankäyttäjän (t)rooleilla (vallan, vallankäyttäjän ja vallankäyttönäyttämön koon mitättömyydestä tai mahtavuudesta riippumatta). Kun toimintaa ”uudistavan ja kehittävän” tai ”valvovan” vallankäyttäjän pitäisi tohelointinsa keskellä pystyä ymmärtämään oma osuutensa foorumin(sa) – esim. koulutus- (yliopisto-, musiikkiakatemia-) taide-, tiede-, tiedonvälitys-, lainkäyttö-, Kirkko-, keskustelupalsta- – (ydin- ja perus-) toiminnan ja tarkoituksen tärvelemisessä, on haavi auki kuin saavilla, ja huuli pyöreänä kuin ämpärillä, ja järki kuutamolla kuin pontikalla.

Pelkkään tehokkuuteen tähtäävän koulutusjärjestelmän ”terävä-älyisyys” kärjistyy ”tietoyhteiskunnassa” ja ”sosiaalisessa mediassa”, jossa kaikki osaavat lukea ja kirjoittaa sujuvasti, mutta kukaan ei ymmärrä mitään.

Yksi elää lääkkeellä eläkkeellä… tajuamatta, mitä merkitys merkitsee; ymmärtämättä, mitä ymmärtäminen on; toinen sotkee tuumaansa nuoruuden huumaansa, ja – viestisisällön merkityksen vislatessa harakoille – lukee nimiä niidenkään merkitystä ymmärtämättä (ja eräät esittelevät itseään muuten vain); yksi ja toinen vänkää väkisin nolaamaan itsensä tai tekemään itsestään julkisen pellen omalla nimellään (koko-koko-puoli-koko-koko-koko-puoli-pää/vartalokuvin komisteltuna).

”Nimimerkki Orfeus (tällä kertaa Orfeus, mikähän seuraavaksi?)”

Orfeus, tällä kertaa, ja kaikilla kerroilla. Siksi, että kyseessä ei ole nimimerkki, vaan – musiikin (ja Amfionin) ytimeen kuuluva ja sen perustarkoitusta kantava – nimen merkitys, jonka nykyaika on repinyt rikki ja unohtanut ja kadottanut (ja ”Amfion” vaientanut).

Nimeen Orfeus liittyy henkevin ja sielukkain sisältö musiiki(llise)n ideaalin ja -ilmentymän (musiikillisen kauneuden ja ilmaisuvoiman) syvimmästä ja korkeimmasta olemuksesta, musiikillisen luovuuden ja ilmaisutaidon inhimillisestä/jumalaisesta liikuttavuudesta, vaikuttavuudesta ja koskettavuudesta; ei vain Länsimailla, vaan kaikilla mailla ja taivailla (itä-iistä länsi-ööhön) ajattomista, universaaleista ulottuvuuksista, puhtaasta (sydämen) järjestä, ikuisesta luovasta voimasta historian henkilöityneihin, ajallisiin, paikallisiin ilmentymiin; Idän valaistuneista mestarimuusikoista, Lännen luoviin neroihin; kosmisesta kulmamuutosvoimasta Koskiskan kiskan kulman kantakierreasteeseen.

Huvittavaa(?), että kauneuden rakastaminen, kaipuu ja ilmentäminen ihmisen koko olemuksella (hengellä, mielellä, sielulla, sydämellä, keholla, joka ainoalla solulla) kauneudelle omistautuminen ja sen puolesta uhrautuminen kaikella, mitä ihmisessä on, on juuri se vakaa vakavuus – jota ilman kaikki saavutukset jäävät tyhjänpäiväisiksi – jolle nykyaika naureskelee ”subjektiivisena” murheilusuorituksena, ja tarjoaa tilalle omat ”objektiiviset” naurettavuutensa vakavasti otettaviksi.

Luuletko sinä, nykyaika, nykynuori, nykyvanha, että minä pysäytin Iksionin pyörän, Sisyfoksen kiven, ajan virran, manalankulun, taivaanliikkeen, luonnonvoimat… ja liikutin jumalia, ihmisiä, vuoria… neljän ja puolen minuutin pöhköilyllä, nykyhytkyhetken rytmimusiikilla, ”tulevaisuuteen tähyävällä” ääni-installaatiolla, tai ”säveltäjät ja muusikot turhiksi tekevän” vekottimen nappulaa painamalla? Vai ”tiedätkö” sinä, että minä olen ”myytti”, ”romanttista hölynpölyä”, ”epätieteellistä hömppää”, teo-/hihhulo-logista ”taidemusiikin vanhurskauttamista”?

Jos luulet ja tiedät, hyvä.
Sillä ei niin pahaa, ettei jotain ”hyvääkin”:

Kun sielu(n palo) hiipuu ”hankalana käsitteenä” loppuunpoltetun sivistyksen umpimähkässä, sammuksiin söhrityn taitee(llisuude)n – ja (nimistään ylpeiden) tšitšikovien ”siistimien” sivustojen – merkityksen ”ymmärtäminen” jää hakurobottien etsittäväksi ja nimettäväksi:Google’s Dead Souls search engine will ”understand” it all for you.

Suullista tai kirjallista keskustelua – musiikista tai mistä tahansa – käytäessä ”keskustelu siirtyy kovin helposti sanoihin tai kieleen” siksi, että keskustelu koostuu vain sanoista ja kielestä ja niiden ja sen ymmärtämisestä tai ymmärtämättömyydestä.

Mutta kun viesti menee perille vain Wiion lakien mukaisesti ja kaikenlaisten (sanallisten ja kielellistenkin) merkitysten ymmärtämisestä on jäljellä vain se, että – asiassa kuin asiassa, foorumilla kuin foorumilla – jutun vääntämisen joutuu aloittamaan aakkosista, Aatamista, atomista, pisteestä, viivasta… ja päätymään ensimmäisen ei-ymmärtäjän ”ojentamaksi” tai sensuroimaksi; ja kun sananvapaudesta on jäljellä vain ”vapaus” – olla ymmärtämättä sanoja ja niiden kuvaamia asioita ja ilmiöitä ja – määritellä ne (sanat, asiat, ilmiöt) ”uudelleen” kulloisenkin tarpeen tai tajun(puutteen) mukaan; ja kun yleissivistyksestä on jäljellä vain mahdollisimman yleinen ja laajalle levinnyt sivistymättömyys (joka uusmääritellään yleissivistykseksi); ja kun demokratiasta on jäljellä vain (harhaan)johtajan oikeus määrätä tai (määrä)enemmistön oikeus äänestää nurin yksilön vapaudet ja oikeudet, viimeiseksi ja ainoaksi keinoksi vallitsevaa totaalitolkuttomuutta vastaan jää satiirilla, ironialla ja leukailulla höystetty julkinen kritiikki; eli juuri se, minkä seminaareissa sukkuloivat ”positiivisuuskonsulentit” on palkattu painokkaimmin kieltämään; ja moderaattorit poistavat keskustelusivuilta “asiattomana”.

”for my joke is easy and my burden is light as the flight of the bumblebee”, sanoi vapaa ahtaajamme lasijauholaivakeikalla, kun ”säkki niin kuin pesukaappi selkänahan irti raappi”.

Burken lainatussa tekstissä ei ole kontekstia – joka siirtyy (tai, jonka pitäisi siirtyä) sen mukana uuteen kontekstiin – vaan pelkkä sitaattiteksti. Lauseen alkuperäinen konteksti ei ollut Magna Carta (eikä sen monia muutoksia kokenut englanninnos) – vaikka siihenkin tekstissä viitattiin – vaan Burken kirje – ””Reflections on the Revolution in France and on the Proceedings in Certain Societies in London Relative to that Event” – jossa hän pohdiskelee, analysoi ja kritisoi ranskan vallankumoukseen liittyviä aatteita, poliittisia teorioita ja käytäntöjä, ja niiden noudattamisen (mahdollisia) seurauksia – ja se tilanne, jossa se esitettiin; ja ne ihmiset, joille se osoitettiin.

Täysin riippumatta siitä, voiko hyväksyä lauseen alkuperäistä kontekstia (Burken pohdintoja tai tarkoitusperiä laajemmin), kyseinen lause sopii yleispätevyytensä vuoksi siteerattavaksi kaikkialla, missä näennäisiä, tyhjänpäiväisiä ”uudistuksia” ajetaan ja perustellaan näennäisillä, tyhjillä perusteilla.

Siis:
Meidän keskustelumme (ja sivustomme) kannalta Burken alkuperäinen konteksti on irrelevantti, mutta siteerattu teksti relevantti.

Magna Cartaan viittaaminen (kaikkien perustuslakien perustuslakina) on kuitenkin itsessään relevanttia kaikessa julkisessa keskustelussa ja kaikessa toiminnassa, jossa yksilönvapautta ja ihmisoikeuksia kunnioitetaan, puolustetaan ja noudatetaan vallankäyttäjän mielivallan sijaan ja vastaisesti; tai riistetään ja loukataan sen myötäisesti.

Pahimmillaan verkkosivustojen ”moderaattorit” ovat (olleet) Juhana Maatonta vastaavia päätoimittajia, jotka toimittavat päitä pois ”mailtaan” täysin päättömästi ja mielivaltaisesti. Sillä vangitaanko tai tapetaanko keskustelija vai keskustelu on vain aste-ero; molemmissa on kyse perimmäisiin ihmisoikeuksiin kajoamisesta.

Edellinen päätoimittaja(n puolikas) ei juurikaan tehnyt varsinaisia teilaustoimia, mutta hänen kategorinen käsityksensä, jonka mukaan (nimettömät) kansalaiset huutelevat mitä sattuu ja vain nimekkäät puhuvat asiaa on yhtä tuhoisa ja asenne aivan sama kuin Juh(ana Maatt)o(ma)lla.

Paremman toivossa…

Eläköön ”Henrik”!

(lgrohnille)

”Innovaatiohenki on yleensä itsekkään mielen ja rajoittuneen näkemyksen tuotetta. Ihmiset, jotka eivät koskaan katso taakseen, eivät näe myöskään eteensä, eivätkä näytä jälkipolvien silmissä edistyksellisiltä.” (Edmund Burke, 1790)

Kun ajattelun kehittymistä ja uudistumista tarkastellaan historian valossa, siitä voi päätellä vain, että aika kulkee taaksepäin. Todellisia jämähtäjiä ovat ne, jotka ovat jämähtäneet nykyaikaan ja luulevat avuttomine aivoituksineen olevansa suuria ajattelijoita ja uudistajia ja edistyksen ja kehityksen esitaistelijoita.