Koistinen

No nytpäs Lauri, kun satuit vihjaamaan asiantynkään, vastaankin. Tuo innovaatio. Analogia säveltämiseen on mahdollinen ja ehkä avartavakin. Jos haluan lähestyä sitä epäillen, puhun polkupyörästä. Jos et ole sellaista nähnyt ja joku sellaisen sinulle esittelee, olet ihmeissäsi ja ylistät innovaatiota. Wau! Tällähän pääsee. Pyöräilijää ei moinen innosta samoin: olenhan jo pyöräillyt vuosia. Musiikin parissa on samoin. Ei musiikkia paljon tuntevalle kannata esitellä innovaatioina asioita, jotka ovat tuttuja sieltä ja täältä. Mutta… palaan pyörään. Jos pyöräilijä esittelee uuden ajoasennon, oivan uudenlaisen ohjaustangon tai fluidin vaihdejärjestelmän, pyöräilijän silmä alkaa kiiltää. Analogia musiikkiin on tällainen: etevä säveltäjä loihtii äänistä, miksipä ei sävelin ja rytmein, suhdeverkostoja, jotka miellyttävät korvaa ja voitelevat sielua. Näin tehdyt teokset luovat mielikuvia, kertovat tarinoita, virkistävät mielikuvituksen lentoa, ovat manioita, siis. Tällä sivulla esitellyt säveltäjät edustavat minullle tällaista, kuten tuhannet muut. Pidän yhä hölmömpänä väitettäsi, Lauri, että Lindbergin joku keksimä systeemi oli innovaatiota ja sitten Lindbberg uuvahti. Molemmat heittosi ovat höpönassun pesältä. Ellet jo valaistunut ja kadu näkemystäsi, latele vähän dataa: mikä teos, mikä ominaisuus, millaisia muutoksia, missä perikato… Jotain muuta kuin sananparsikokoelmasi stokastista sijoittelua kvasifilosofisten tokaisujen lomaan. Jos innovaatiota musiikissa onkin se mikä miellyttää korvaa ja voitelee sielua, olen ihan samaa mieltä.

Ikävä velvollisuuteni on todeta, että monista Viitasaaren kursseista huolimatta, Laurin näkemys on kovin arkinen, pinnallinen ja tavanomainen. Olet langennut historiankirjojen ja kirjoittajien ansaan: yirtys kuvailla ”mainiota” jotenkin fiksusti dokumentoiden ja argumentoiden on johtanut harhaan. Mainious, joka on osuva termi sille etteä pidän, on pyritty ikään kuin tieteistämään. Tämä on johtanut siihen, että nuo mainioita kappaleita tehneet säveltäjät ovat tehneet merkittäviä ”uudistuksia”. Niinpä tuo ”uudistaminen” on osa merkittävyyttä, merkittävä säveltäjä uudistaa. Mitäs se Bach keksi ja uudisti, tai Beethoven tai Wagner. Olen joskus oluen ääressä tavannut kisailla oppineiden kanssa tätä ”uudistus”-leikkiä leikkien. Ilmi on käynyt usein se, että uudistuksia jonkun nimiin asetteleva oppinut ei vain tunne tarpeeksi musiikin historiaa. Otan esimerkin. A. Schönberg ja 12 säveltä. Keksikö? Väitähän näin, niin palataan asiaan. Wagner ja tristan-sointu; samat speksit. Minkä ihmeen systeemin Lindberg keksi? Chaconnen? Puolet Lindnergin kappaleista voidaan palauttaa sen tyyppisiin rakenteisiin. Dominomaisen elemuodon ja niiden metamorfoosin? Aika suoraan Stockhausenin Kreutzspielistä; sitä Lindberg tapasi ihailla, syystä. Pointtini on, että tuo ”uusi” , ”keksiä uutta”, ”uudistaa”, ovat täysin eri lohkossa sen kanssa, mistä pidän, mitä mieluusti kuuntelen. Niillä on turha yrittää harhauttaa. Minkä ihmeen ”systeemin” d’Alvan kreivi ”keksi”. Kait nyt eloisia jo monivärisiä priimejä on kuultu ympäri maailmaa tuhansia vuosia. Scelsin salaisuus ei ole ”keksityssä” systeemissä vaan äänien verkoston mainioissa punoksissa. Siksi Scelsin kappaleet ovat mainioita. Kuten muukin mainio musiikki.