Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Fiordiligi
JäsenEn sanoisi sentään, että Boulezin musiikissa ei ole ”ensimmäistäkään musikaalista ajatusta”, mutta sikäli komppaan helmeriä, että itsekään en ole Boulezin musiikin ihailija. En kovin laajalti hänen tuotantoaan tunne, mutta perjantaisen konsertin perusteella ainakin jätän hänen musiikkiaan sisältävät levytykset ostamatta. Teos sooloklarinetille oli ok, mutta teoksessa …explosante-fixe… ei vain tuntunut tapahtuvan mitään. Vaikka siis periaatteessa koko ajan tapahtui, hirveästi nuotteja ja kuhinaa, mutta sittenkään ei mitään. Ei draamaa, ei kontrasteja. Ja niitäkin kun voi aivan hyvin nykymusiikissa olla, kuten vaikkapa Lindbergillä, Aholla…ja perjantain konsertin alkupuolen teoksissa, jotka olivatkin minusta kaiken kaikkiaan mielenkiintoisempia.
JäsenMenneisyys elää musiikissa
Aikamatkoja ei ole vielä keksitty, mutta onneksi menneisyys elää musiikissa. Voimme ymmärtää satoja vuosia sitten kirjoitettua musiikkia ja matkata sävelten siivin ajanlaskun alussa kadonneeseen kaupunkiin. Ehkä ihmiset ovat kaikkina aikoina olleet pohjimmiltaan samanlaisia?
Magnus Lindbergin Graffiti on hieno esimerkki siitä, miten yhdessä teoksessa historia ja nykyaika voivat kietoutua yhteen toimivalla tavalla. Teoksen latinankieliset tekstit ovat Pompeijin raunioilta löytyneitä seinäkirjoituksia, joiden sisältö vaihtelee kuolemattomista viisauksista alapään juttuihin. Tekstit palaavat teoksen aikana erilaisissa musiikillisissa kudoksissa. Musiikissa on myös viittauksia muihin säveltäjiin kuten Pucciniin, Bartókiin ja Zimmermanniin. Teoksen nimi linkittää vanhat seinäkirjoitukset osuvalla tavalla tähän päivään.
Graffitissa on ilmaisuvoimaa ja imua. Musiikki virtaa voimalla eteenpäin pysähtyen vain harvoin. Tapahtumatiheys ei kuitenkaan ylitä vastaanottokykyä, sillä teoksessa on kaarevia linjoja, selkeästi hahmottuvia suuntia ja toistuvia aiheita. Musiikin viemäksi haluaa heittäytyä; kuin istuisi mukavassa kulkuneuvossa, jonka ikkunoista avautuu ihmeellisiä – menneitä ja uusia – maailmoja.
Kuorolla on Graffitissa merkittävä osuus. Helsingin kamarikuoro esiintyi mestarillisesti todistaen taipuvansa vaativiin soolo-osuuksiinkin. Myös Radion sinfoniaorkesteri soitti antaumuksella.
Emmanuel Ax tulkitsi Mozartin pianokonserton nro 25 KV 503 tarkalla, varmalla ja virtuoosisella otteella. Hän muotoili fraasit sulokkaasti ja pienimmätkin vivahteet huomioiden. Axin kosketus välittyi radion kautta kuunneltuna kuitenkin aavistuksen verran liian teräksisenä. Orkesteri toi kokonaisuuteen lämpöä ja pehmeyttä.
Arnold Schönbergin Muunnelmia orkesterille op. 31 on osoitus siitä, että kaksitoistasäveltekniikka on sävellystekninen keinovara, ei tietynlainen estetiikka. Teoksen tunnelmat vaihtelevat ekspressiivisistä eleistä, keinuvista rytmeistä ja melankolisen herkistä tunnelmista rajuihin purkauksiin. Tässäkin teoksessa on viittauksia menneisyyteen, selvimmin barokkiin: välillä kudosta vallitsee imitoiva vuoropuhelu, ja johdannon motiivi koostuu sävelistä b, a, c ja h. Radion sinfoniaorkesteri Sakari Oramon johdolla toi hienovaraisesti esille Schönbergin musiikin monet karakterit.
-
JulkaisijaArtikkelit