elvibreu

p.s. yksi syvyyspsykologinen tulkinta @museomusiikista@ (MusMus, musiikkien musiikki) on jo paperilla, en vaan ole varma kehtaanko sitä tähän pistää..

Tuosta Free Willistä (oik. ”pako vapaasta tahdosta”) jota olen seurannut kauhunsekaisin tuntein jo alusta lähtien:

Näin unen viime yönä. Siinä todellisuutta paettiin abstrahoimalla periaatteessa yksinkertaisia tosiasioita hämärillä näennäiskäsitteillä(?) spiraalimaisesti niin ”korkealle”, ettei perusteisiin saatu enää kosketusta. Todelliset erot ”täällä maan päällä” koettiin ahdistaviksi ja virtuaalisessa/historiattomassa tilassa erot saatiin neutralisoitua (ajattele kuolleen EKGtä) ja korvattua esim. numereerisesti rahalla (kts. ns. wahlroosin-mittari).

Samoin erilaiset väliin tulleet välineet (esim. aipädit, zäpit, zopit, zupit) koettiin jotenkin todellisemmiksi, objektiivisimmiksi kuin sisältö ja lopputuloksilla ei ollut enää merkittävästi väliä. Siellä ”korkeammalla metapopulaatiossa” (todellisuudessa nämä abstraktiot EIVÄT koskettaneet todellisia arvoja/laatuja ja mitä kauemmas paettiin, sitä laaduttomattomia ratkaisut olivat vaikka paketit olivat yhä kiiltävämpiä, vauhdikkaampia ja näennäisjärjestäytyneempiä) ei enää ollut yksilöllistä vastuuta, mikäs sen mukavampaa! Ja kun depersonalisaatio oli edennyt tarpeeksi ”kypsään” vaiheeseen, oli entistä helpompi olla ilkeä/julma/kehno/paskamainen etc. koska – eihän siellä ollut enää subjekteja tai objekteja, oli vain passiivia. Enhän se ollut minä, ethän se ollut sinä eikä kukaan muukaan, kaikki vain tapahtui kasvottomasti omalla painollaan.

Heräsin hikisenä, sydän takoi kahtasataa:

http://yle.fi/uutiset/free_will_on_oikea_kansanooppera/6215590
– Niin, kyllä kansa tietää. Tämä on nyt täysin kansan luomaa. He saavat mitä ovat halunneet, myhäilee Erkkilä.

”Koska kaikki on avointa, ja kommentteja otetaan vastaan loppuun asti”, pyysin ystäviäni käymään operan treeneissä
netissä ja lähettämään minulle ajatuksia tuosta Erkkilän myhäilystä ja muutenkin. Kommenteja sateli ja pääväri oli ”vihainen, ihmettelevä”. Lähetän ne tässä lähipäivinä, minun täytyy hiukan ekvalisoida niitä ja poistaa härskeimmät kirosanat. Plus suojeltakoon varmuuden vuoksi esitykseen marssivia oopperanystäviä liialta ennakko”mainonnalta”.

Jos tuo Erkkilän myhäily ei ole toimittajan keksimää, itse muotoilisin ystävällisesti esim. – ”h******** p****
koko vapaapalokunta”.

Tai hypnoosiäänellä: ”esityksiä on vain yksi… on vain yksi… vain yksi… yksi…shhh”.

http://www.youtube.com/watch?v=i6IP5b3Pvyc

elvipreu ystävineen ehdottaa:

Tänään radiossa YleYksi: 20.30 Radion sinfoniaorkesterin iltasoitto.
Ilkka Kuusisto: Interludium oopp. Jääkäri Ståhl (joht. säveltäjä). Jean Sibelius: Kuusi humoreskia (Joseph Swensen, viulu, joht. Jukka-Pekka Saraste). Tapio Nevanlinna: Lasikirja (joht. Jukka-Pekka Saraste).

Huhu kertoo, ettei tuota Tapio Nevanlinnan orkesteriteosta parikymmenen vuoden takaa ole esitetty vielä konsertissa? Onneksemme se on kuitenkin levytetty.

Ajatelkaamme taiteilijoita sananvapauden näkökulmasta, olettaen että heidän todellinen ”puhemiehensänaisensa” on teoksensa. Miten eri alan artistit voivat tehdä, jotta esim. 72% suomalaista (noin 4 miljoonaa innostunutta) pääsee alustavaan kosketukseen kulttuurinsa hedelmän kanssa? Kuinka heidän sananvapautensa toteutuvat nykysuomessamme, ”oisko maata armaampaa”?

Kirjailija voi kirjoittaa kirjan ja postittaa sen.

Maalari voi maalata taulun ja postittaa esim. valokuvan taulusta.

Muusikeri voi nauhoittaa konserttinsa ja postittaa linkin esim. youtubeen.

Säveltäjä voi säveltää sinfonian, mutta entä jos sitä ei soiteta ollenkaan? Onko c. 4 miljoonalla suomalaisella kompetenssiä (onko säveltäjällä!) kuulla musiikki postitetusta partituurista? Yksi ratkaisu tulevaisuudessa ja nyt jo (kun esim. Suomen orkesterit Rso:ta Avantiin lakkautetaan – tämä on siis dystopia, terveen mielen uhkasimulaatiota..) ovat kotitietokoneiden mahdollistamat simulaatiot – olen kuullut todella vakuuttavia esimerkkejä. Eli säveltäjä postittaa esim. äänifailin – ”Symphony no.8, played by EastWest virtual orchestra, articulations/time modifications etc. programmed by composer.

Entä elokuvantekijät, pääsevätkö he edes tekemään leffaansa ilman raskaita työryhmiä ja rahoituksia? Toivottavasti heilläkin on työkaluja (keposia digitaalikameroita, virtuaalilavastusohjelmia etc?), joilla voi alustavasti/auttavasti simuloida kaikkea sitä, mitä elokuvan tekemiseen kuuluu.

Pitäisikö näitä ruveta miettimään enemmänkin?