Johannes

Huippumuusikko joutuu joskus avoimien hyökkäysten kohteeksi, nähtävästi erityisen hanakasti silloin kun hän tekee sen ”virheen” että avaa vähän maailmankatsomustaan. Hänen pitäisi vain soittaa, laulaa tai säveltää, mutta jos hänen musiikkinsa kumpuaakin jostain joka ei kuulu enemmistön hyväksymiin, ”poliittisesti korrekteihin” kokemuksiin, se loukkaa niitä, jotka jäävät näistä kokemuksista osattomiksi. Se loukkaus on kostettava.

On silti vaikea ymmärtää lgrohnin tarkoitusperiä tässä ”kirja-arvostelussa”, jonka hän on myös julkaissut Uudessa Suomessa omalla nimellään.
Erityisesti hänelle tuntuu olevan mahdotonta käsittää, että taiteilijan saavutukset eivät ole erillään hänen maailmankatsomuksestaan – ne ovat sen maaperää, niiden kanssa yhtä. ”Pitkä koulutusputkiko” olisi ”alan huipulle” se, josta hän taiteensa ammentaa?

Vieläkö todellakin löytyy näitä lgrohnin kaltaisia vanhoillisia tiedeuskovaisia; näitä jotka katsovat, että pikkuruisten ihmisaivojen yksi kapea-alainen ominaisuus, jota sanotaan järjeksi, voisi selittää maailmankaikkeuden olemuksen; näitä, joiden mielestä olemassaolon salaisuus löytyy materiasta? Kun tiede on kaikkina aikoina joutunut myöntämään tietämättömyytensä ja mullistanut maailmankuvaaa, juuri nytkö siis elämme aikaa, jolloin vihdoin voimme luottaa tieteen opinkappaleisiin niin että kaikki sen ulkopuolelle jäävä on ”harhaisia oppeja”? Mihin tiedettä sitten enää tarvitaan, eikö maailma ja käsityksemme siitä siis ole valmis?

Kun joku tuntee tarvetta – vaikkapa musiikin viemänä – päästä ahdasmielisen ja ennakkoluuloisen tiedefundamentalismin ulkopuolelle, lgrohn luokittelee sellaiset pyrkimykset harhaiseksi hömpäksi. New Age nimellähän kaupataan jos jonkinlaista kaupallista mentaalista krääsää. Mutta kun tieteisuskon ulkopuolella liikkuva tietoisuus ja etsintä leimataan muitta mutkitta new ageksi, se todistaa jo niin täydellistä ymmärtämättömyyttä, että se vesittää koko kirjoituksen. Gothónin kirjan lukeneena en ole sieltä new agea löytänyt; en myöskään tieteen pilkkaamista – kritiikkiä kylläkin.

En parhaalla tahdollanikaan voi ymmärtää, mitä pakkomielteistä on äänien vertaamisessa kirjaimiin jne. Ja missä kohdin kirjan filosofia on ”virheellistä”? Eikö tiedemiesten tapaaminen merkitse mitään? Onko tiedekirjojen luettelo se ainoa, jonka avulla taiteilija voi kertoa kokemuksistaan ja filosofiastaan? Onko varottava antamasta listaa elämänkatsomusta avartavista kirjoista, jos ne eivät ole modernin tieteen viimeistä huutoa?
Ehkä poistan hyllystäni muutamia tiedemiesten ja taitelijoiden esseitä, haastatteluja ja elämäkertoja – heitähän on saattanut ravita arveluttava määrä fiktiivisiä teoksia? Kirjathan saattavat sisältää jopa epäluotettavaa ja arroganttia filosofiaa, joka on muodostunut heidän koulutusputkessaan – he kun eivät ole ehtineet vilkaista oikeaoppisia kirjoja.
Voiko lgrohnin mielipiteihin edes suhtautua vakavasti?

Kukapa nyt tieteen arvon haluaisi kyseenalaistaa – sen tiedot, keksinnöt ja niiden sovellutukset ovat läpi historian mullistaneet niin maailmankatsomuksia kuin käytännön elämää. Samainen tieto käytettynä ilman eettisiä arvoja on tuottanut ja tuottaa myös suurta tuhoa.
Tiede ei luultavasti koskaan tule selittämään esimerkiksi musiikissa ilmentyneitä ulottuvuuksia, ainakaan siitä ei ole toistaiseksi ole missään ollut merkkejä. Juuri se tekee taiteen sisällöt välttämättömiksi – hengen liikettä, johon materialistinen tiede ei yllä; mahdollisuus tietoisuuteen, jota ilman olemme sydämettömiä ja sieluttomia.