Auli Särkiö

No musiikissa on kyse paljon muustakin kuin vain ”mielipiteistä”, mutta keskustelupalstalla kyse tietysti on mielipiteistä. Mielipiteissä puolestaan ei ole kyse mistä vain. Tämä on keskustelupalsta: keskustelulla on tietyt pelisäännöt. Se on kommunikaatiota, reagointia toisten reaktioihin, sekä kunnollisten perustelujen esittämistä omille mielipiteilleen. Toivomme tänne monipuolista dialogia musiikista, niin, keskustelua. Tähän perustuu Jaanin edellinen viesti.

Niinpä; voisi puhua tuoleista, liikkumisesta, arkkitehtuurista, sisäänkäynneistä, muista saleista…muuttujia on paljon ja pyrin kolumnissa niitä juuri kokoamaankin. Mutta varoa pitää etteivät tällaiset muuttujat vie huomiota kokonaan pois oleellisesta.

Päinvastoin Lauri, puheesi junnaa edelleen jossakin aidan takana kun toiset ovat vieneet keskustelua eteenpäin ja tuoneet hyviä oivalluksia. Jankkaus on hedelmätöntä.

Kiitos Koistiselle ja Pubiruusulle avartavasta threadista!

Kilpailun voittajat ovat juuri selvinneet. Tässä ensialkuun kärkinimet:

Laulu, miehet: 1. Jongmin Park

Laulu, naiset: 1. Sun Young Seo

Sello: 1. Narek Hakhnazaryan

Viulu: jaetulla 2. sijalla Sergei Dogadin ja Itamar Zorman. Ensimmäistä palkintoa ei jaettu.

Piano: Daniil Trifonov

Itse sekä Kaamoksen katselmusohjelman että loppukonserttiesityksen kuulleena voin kuitenkin todeta että voitto meni ehdottomasti oikealle kuorolle. Kaamos oli kirkkaasti muita tasokkaampi.

Suomessa piirit ovat pienet ja sisäsiittoiset, joten ongelmallisia tilanteita usein syntyy. Kyseisen tilanteen olisi voinut hoitaa toisellakin tavalla, ettei tulisi tilannetta, jossa voittajan ja tuomariston pj:n välillä on selvä kytkös. Hyvää on se, ettei puhtaasti musiikillisesti arvioiden Kaamoksen voitossa ollut mitään hämärää.

Tässä juuri onkin mielestäni yksi musiikin kiehtovimmista piirteistä. Miten pelkät toisiinsa yhdistetyt sävelet niin selvästi tuntuvat ilmaisevan jotakin musiikin ulkopuolista asiaa tai tunnetta, joskus vavisuttavan eksaktisti? Kuten Jaani kattavasti selvensi, musiikin kyky luoda merkityksiä ja viitata itsensä ulkopuolelle on monimutkaisesti ja hyvin pitkälle kulttuurin, konventioiden ja ylipäätään kontekstin sanelemaa. Pidän kuitenkin aivan selvänä, että musiikki jatkuvasti luo myös sisäisesti merkityksiä, tyypillisesti juuri tunteiden kautta. Abstrakteissa sävellyksissä (sonaatit, sinfoniat, preludit jne) ulkoiset tekstuaaliset elementit (kuten otsikointi) eivät luo mitään merkityskontekstia, mutta silti niistä aivan selvästi on luettavissa mitä suuremmissa määrin erilaisia merkityksiä. Näkisin musiikin voiman pitkälti perustuvan juuri tähän. Musiikki muodostaa oman kielensä joka ei ole millään tavoin riippuvainen sanoista; ajatus että vasta kielellisten merkitysten myötä musiikki alkaisi merkitä, on hämmentävänä keskeneräinen.

Jaani viittasi lyhyesti ihmisen ruumiin äänien matkimiseen; juuri ruumiillisuuden (itkun, huokausten, naurun, tanssin, ratsastamisen…) kautta musiikki tyypillisesti alkaa merkitä: se vetoaa ei-kielellisiin, esikielellisiin tuntuihimme, jolloin universaalisti, absoluuttisesti aistimme esim. Tshaikovskin viidennen sinfonian alun kuvaavan epäröintiä, levottomuutta ja vähitellen kasvavaa kiihkeyttä.

Mielestäni on lisäksi erittäin tärkeä erottaa, että ihminen ei aktuaalisesti ala tuntea jotakin musiikin ilmaisemaa tunnetta. Musiikin voima ei perustu siihen, että tulemme surullisiksi kuullessamme Eroican hitaan osan, vaan siihen, että nautimme tavasta, jolla se ilmaisee surua, tunnetta, jota olemme tunteneet ja tulemme tuntemaan. Se mitä musiikki siis ilmaisee, on tunteen ”idea”, se ei ”tee” meitä surullisiksi, iloisiksi yms, vaan tuottaa tunnistamisen, eläytymisen ja sisäistämisen nautintoa.