Virtuositeetin estetiikka?

Orfeus ja muut – tervehdys,

pitkästä aikaa. Osaltani en voi mitenkään hyväksyä Orfeuksen tekstien poistamista. Tekstiensä totuudenraivon ei pitäisi säikyttää
ketään jolla on puhtaat jauhot pussissa. Voisiko poistetun tekstin saada toimitukselta tai Orfeukselta sähköpostina, minultakin jäi lukeminen kesken.

Tämän pitkän kirjevyöryn (”virtuoosisuuden…”) asiayhteys on niin laaja että reagoin nyt vain tänne loppupäähän:

Hyvä lgrohn,
voisiko olla että kokemanne ristiriita (?) liittyy vääränlaiseen suhteeseen teoksen virtuoosisuuden (tai sen puutteen) ja musikanttien virtuoosisuuden välillä?
Toisinsanoen jos itse teos on hakoteillä, niin muusikoiden briljantti osaaminen ja virtuoosisuus ei motivoidu oikein teoksesta käsin vaan jonkinlaisena fysiologisena
pakottavuutena. Eli huudetaan ”totuutta” niin kauan että porukka hiljenee (”pakottamiseen” törmäsin ollessani kesäavustajana mielisairaalassa ja useissa huonoissa teatteriesityksissä – mitenkään vähättelemättä ”pakkoa” ensin mainitussa).

Eli jos Teistä tuntui että MIKSI Tikkanen nakuttaa ja viuhtoo Hakolan kappaleessa, se voi olla (en ihan tarkkaan muista kappaletta, jonkinlainen
apokalyptinen sahaus sieltä rokkiglooriasta muistaakseni tuli???) ihan hyvä kysymys.

Pahimmillaan soittajat joutuvat paikkaamaan huonojen sävellyksien merkityskatoa arvokasta energiaansa tyhjänä kumiseville musiikillisille muodoille lainaten – tällaiseen kyllä harvoin törmää klassisessa taiteessa, jossa virtuoosisuus on motivoitunutta. Kuten myös kunnollisessa aikalaistaiteessa.

Tällaista tärkeää peruskauraa löysin internetistä:
http://www.liikekieli.com/kolumnitesseet/10-virtuoosisuudesta.html

Kiitos

p.s. Oi Orfeus, älä jätä meitä!

Kuten etusivulta käy ilmi, on eilen 11.10. julkaistut kommentit kadonneet palvelimelta. Tässä siis eilinen viestini uudelleen:

Orfeuksen kommenttien poistaminen oli toimituksen yhteinen päätös. Tästä eteenpäin tämän aiheen puitteissa keskustellaan vain virtuositeetin estetiikasta. Moderointiin tai muihin aiheisiin liittyen voi halutessaan perustaa uuden ketjun.

Mun kirjoitus oli siis kadonnut palvelimelta.Tässä pääkohdat uusiksi.

Katkelma uusimman levyni sisäkansitekstistä,itse kirjoitettu.
”………Tällä levyllä soitetut teokset ovat teknisen toteuttamisensa puolesta niin vaativia,että merkittävä osa pianistien huomiosta pakostakin keskittyy tänä virheetöntä teknistä suoritusta odottavana aikana silkkaan selviytymiseen.Chopinin aikaisen flyygelin kosketus oli paljon nykyflyygeliä kevyempi ja matalampi.Kuten edelleen on tänäkin päivänä,myös noihin aikoihin oli liikkeellä kilpailuhenkinen virtaus,jossa instrumentaaliteoksiin ympättiin teknisesti yhä vaativampia ja vaativampia kohtia,joiden tarkoitus oli osittain ”pudottaa pianisti” tai päihittää joku toinen säveltäjä keksimällä vielä kinkkisempiä ja mahdottomampia virtuoosisia jaksoja teoksiin jopa niin,että säveltäjät itsekään eivät enää kyenneet niitä toteuttamaan.Musiikin eduksi Chopinilla virtuoosiset jaksot toimivat teoksissa kumuloituneen pakahtuneen tunteen purkauskanavina,mutta juuri tämä tekee näistä pianoteknisesti vaativista kohdista entistäkin vaikeampia-saattaahan tuo voimakas tunnelataus jopa häiritä toteutusta. .”

Ja eräs kommentti aiheesta eräässä mailissani

”………keksin,miten selviän teknisesti haastavimmista kohdista:täytyy olla enemmän tunnetta mukana,se hurjistuminen auttaa suoritukseen,jos en eläydy mukana,musiikki kääntyy mua vastaan ja aiheuttaa keskittymis/toteutushäiriötä.Kaikki tai ei mitään,täysillä mukana,rehellisesti.Muuta keinoa ei ole näiden kappaleiden onnistuneeseen esitykseen………”

JA
Martha Argerichin virtuoosisuus You Tubessa kuultavissa Rahmaninovin 3. pianokonsertossa -tässä on sydän ja tulkinta mukana.Kun taas mielestäni esimerkkinä sietämättömästä pelkästä virtuoosisuudesta ilman taidetta huonolla maulla on tämä Lang Lang (löytyy saman kpl parissa myös You Tubesta)

Soivia esimerkkejä rutkasti olisi lisää.

Ja sit mä sanoin kadonneessa viestissäni että vasta nyt kuulen esim Vladimir Horowitzin virtuoosisuuden läpi sen,mikä aiheuttaa tämän taituruuden!!Hänen valtava intohimonsa ja tulkintattahtonsa ja tulkintavoimansa.

Pointtini on tämä- todellista taiteellisesti (esteettisesti ) tyydyttävää virtuoosisuutta ei synny ilman sisäistä ilmaisutahtoa ja motivaatiota.

Se virtuoosisuus johon lgrohn alussa tuntui olevan pettynyt,on sellaista,jossa sydän ja ymmärrys eivät ole mukana,ei sävellyksessä eikä esitystilanteessa esittäjällä.

Molempia virtuoosisuuden lajeja on olemassa,ei ole pakko kuunnella kaikkea mistä ei pidä eikä soittaa sitä.
Meitä on niin monenlaisia,mikä tekee tästä niin mielenkiintoista
Esim instrumentin hallinta on niin vaikea ala,ettei kukaan ryhdy tosissaan hiomaan ja harjoittelemaan teoksia,jotka omasta mielestä eivät ole sen vaivan arvoisia.
Kappalevalinnat siis kertoo jotain soittajasta.

Täytyy otta myös huomioon,että kuulijassakin voi olla vikaa-jotkut eivät kuule sitä tunnetta ja sisältöä mikä teoksissa tai esityksissä on,toinen taas kuulee sen.
Lgrohnin olis pitänyt alussa nimetä soivia esimerkkejä,niin asiasta oikeasti voisi keskustella.

Mielenkiintoinen vertaus. Huippu-urheilijahan on mitä suurimmassa määrin motorinen virtuoosi, ja tennisottelun intensiivinen seuraaminen voi olla hyvinkin kohottavaa.

Moinen hierarkkinen asettelu on mielestäni turha. Ehkä kukaan ei johda ketään, vaan kokemus – ihastuksen tai jonkin muun – on yhteinen.