Twitter ja musiikin kuuntelemisen taide

Niihin aikoihin kun CD rupesi yleistymään musiikin tallennusformaattina, alettiin ennustaa konserttielämän kuivettumista kokoon; yhtäkkiä markkinoilla oli niin paljon musiikkitallenteita ja niin edulliseen hintaan, että pian kukaan ei enää viitsisi mennä konserttiin – omassa olohuoneessa olisi kuitenkin niin paljon mukavampaa kuunnella juuri sitä musiikkia kuin haluaa, silloin kuin haluaa.

Näin ei kuitenkaan käynyt. Miksi ei?

Konsertti on vuorovaikutustilanne. Konsertti on sosiaalinen tilanne. Sen lisäksi tulevat konserttisalien akustiset edut, mutta ottaen huomioon nykyisen äänentoistotekniikan, en usko että pelkkä akustiikka riittäisi motiiviksi lähteä konserttiin, jos musiikkia haluttaisiin kuunnella nimenomaan kotona. Ratkaiseviksi tekijöiksi jäävät siis vuorovaikutus ja sosiaalisuus.

Voidaan siis hyvällä syyllä olettaa että nämä kaksi ovat meidän perustarpeitamme, jotka pysyvät muuttumattomina meitä ympäröivän maailman ja yhteiskunnan muutoksesta huolimatta. Meitä ympäröivä maailma ja suuren osan meistä tottumukset ovat kuitenkin muuttuneet niin että kommunikoimme nopeammin ja pidempien matkojen päähän. Ennen puhelinta kirjoitimme kirjeitä, jotka päätyivät muutamien kilometrien päähän. Nyt lähetämme tarvittaessa sähköpostin Buenos Airesiin ja saamme vastauksen viiden minuutin kuluttua. Saatamme kommunikoida pinnallisemmin kuin aikaisemmin, silti toteutamme perustarvettamme vuorovaikutuksesta.

Näistä tarpeista näyttäisi saaneen alkunsa sosiaalinen media. Alan ammattilaiset seuraavat työtilanteensa kehitystä ja ennustavat kuluvasta vuodesta kokonaan uuden mittakaavan läpimurtoa sosiaaliselle medialle.

Sopiikin kysyä, ovatko odotuksemme vuorovaikutuksesta muuttuneet kun menemme sosiaaliseen tilanteeseen kuuntelemaan musiikkia. Musiikin vastaanottaminen riippuu myös hetkellisestä fiiliksestä; välillä elämys kutsuu introverttiin hiljentymiseen, välillä ekstroverttiin osallistumiseen vaikka väliaplodien muodossa (toivottavasti kukaan ei taputa Brahmsin 4. osien välissä, mutta aarian ”E lucevan l’estelle” jälkeen sitä kuulee tuon tuosta). Aivan selvästi yleisö haluaa osallistua tapahtumaan osoittaessaan suosiota (tai jossain tapauksissa epäsuosiota). Mitä jos tarjottaisiin yleisölle mahdollisuutta vuorovaikuttaa konserttitilanteessa sosiaalisen median kautta? Voisiko se tuoda kuuntelukokemuksen kokonaan toiselle tasolle? Vai veisikö se huomion pois kuuntelusta?

Jäisiko aina pelko että joku ###:n tunari kuitenkin unohtaa taulutietokoneessaan äänet päälle ja kajauttaa Tárregan Gran Valsit Tuonelan Joutsenen perään? Pitäisikö piipittäjät eristää lasikoppiin? Hiokaahan hampaitanne ja kommentoikaa. Mutta punnitaan myös pro-argumentteja: Konserttitaloilla on tarve siihen että ihmiset tulevat yhä uudestaan ja puhuvat konserteista keskenään. Ihmiset innostuvat ja puhuvat kun kokevat pääsevänsä osallisiksi tapahtumasta. Ja aika kiitää: parinkymmenen vuoden kuluttua tyypillinen 68-vuotias konsertissakävijä on tottunut Facebookin, Google+:n tai Twitterin käyttäjä (minkä nimisiä ja muotoisia nuo palvelut silloin ovatkaan). Eli pääkysymys kuuluu: onko reaaliaikainen kommunikointi konsertista mielekästä ja jos on, voidaanko sen haitat vähentää niin pieniksi ettei niistä tarvitse välittää.

”Mitä ruotsalaiset edellä, sitä suomalaiset perässä”. Täältä löytyy tuntumaa siihen, mitä jo tähän mennessä on kokeiltu: http://cincinnatisymphony.org/Content.php?id=280 WQXR:n artikkeli: http://www.wqxr.org/#/blogs/wqxr-blog/2011/nov/28/symphony-goers-start-your-smart-phones/