Tuon tuosta ulkomailta – Korvat auki ry avautuu maailmalle ja kulttuurituo

Asiassa on toinenkin puoli. Yhdistyksestä on kuulemani mukaan silloin tällöin käytetty kuvailua ”piiri pieni pyörii”. Eksklusiivisuus (oli se sitten arroganttia tai piiloteltua) on vastoin ainakin nykyisten toimijoiden periaatteita, samoin kuin yhdistyksen sääntöjä. Tärkeä osa Korvat auki -yhdistyksen perustoimintaa kun on sekin, että nuoret säveltäjäjäsenemme saavat tasapuolisesti foorumin sävellyksilleen. Näin uusillakin ideoilla on mahdollisuus toteutua, samalla kun tärkeä, pedagogikseksikin määriteltävä tehtävä toteutuu. (Tämä voisi olla jonkun tulevan postauksen aihe!).

Huh, kuinka kauaksi keskustelu on ajautunut aiheesta ottaen huomioon, että yhdistyksen alkuajoista ei mainuttu varsinaisessa tekstissä mitään! Maineella ratsastamista? …vai painolastia?

Saahan sitä ulkomusiikillisia asioita kaivata ja arvostella, en ole muuta väittänyt. Kaipauksen syy ei vain tullut aiemmista kommenteista tarpeeksi hyvin selville, mutta nyt tunnen ymmärtäväni kommentoijaa paremmin. On epäkohteliasta laittaa sanoja toisen suuhun.

Huokaisin sitä paitsi vaan toteavan ihmetykseni keskustelun suunnasta, en mistään ”muotovirheestä”. Uskoin toteamukseen vieläpä kätkeytyvän pointinkin. Amfion on toisaalta tosiaan kirjannut keskusteluohjeet, tuskin kuitenkaan minkään byrokratiaihailun takia, vaan ihan käytännön syistä: https://www.amfion.fi/sivunostot/keskusteluohjeita En näe syytä, miksei niitä voisi kunnioittaa ja silti saada sanottavansa sanottua.

Olisikin jännä herättää keskustelua siitä, mikä on Korvat auki -yhdistyksen perintö. Aika voimakas nimittäin on tämä Gröhnin uusin väite (jolle mielellään kuulisin perusteluja, niiden aiempien pyyntöjen jonon jatkoksi).

Itse uskoisin olevan hyvä asia, että Korvat elää ajassa ja sen muutoksissa mukana. Tuntuisi hölmöltä toimia perustajasukupolven tapoja ja aatteita absoluuttisesti kopioiden, koska maailma ympärillä on kuitenkin 30 vuoden aikana ehtinyt muuttua.

En muuten itsekään päässyt tuohon konserttiin, mutta toivon saavani kuunneltavaksi siitä äänitteen.

Terveisiä täältä Stuttgartista! Olin ECLAT-festivaalilla kuuntelemassa näitä ns. uusia tuulia Saksasta. En kyllä voi sanoa kuulleeni mitään sen kummemmin uutta, vaikka olenkin täällä Saksan uuden musiikin sydänmailla (kait, tai ainakin näin tämän olen käsittänyt). Oli pienet maistiaset näistä modernisteiksikin kutsutuista Lachenmannista, Furrerista, Mahnkopfista ja Schöllhornista tarjolla. Tai ehkä he paremminkin ovat jälkisarjallisuuden jälkimaininkia. (Mitäs mieltä muuten olette näitten termien käytöstä?) Kuitenkin oli taas tarjolla sitä samaa kompleksissa monimutkaisuudessaan sisäänpäin kääntynyttä musiikkia, josta on kovin vaikeaa edes kanssasäveltäjän saada kiinni. En tiedä, miten tällaiseen musiikkiin pitäisi reagoida. (Miltäköhän tällainen musiikki mahtaa Pihtiputaan muorista kuulostaa?) Minusta täällä ollaan suoraan sanoen jämähdetty 50-luvun sarjallisuuteen. Tuntuu olevan hurjasti sellaisia asioita, joita ei saa tehdä. Hiukan heikommilla lahjoilla varustettu säveltäjä tuntuu helposti juuttuvan tekemään kovin kuivia paperilta maistuvia ratkaisuja. Tekninen ongelmanratkaisu on ehättänyt musikaalisen ajattelun edelle. Tulokset ovat hyvin konkreettisesti korvin ja istumalihaksin kärsittävissä.

Pointtini nyt tässä jutussa on se, että ehkä Suomessa kuitenkin suhtaudutaan jotenkin avoimemmin kaikenlaiseen uuteen musiikkiin. Ei ole pakkoa tehdä jotain tietynlaista musiikkia tietynlaisella tekniikalla, vai onko teidän mielestänne? Ainakin musiikkielämässämme kotimaassa on jos minkälaista musiikkia esillä. Täällä Stuttgartissa sen sijaan nuorella säveltäjällä on erittäin kovat paineet luoda tietyllä tekniikalla tietynlaista musiikkia. Minusta on kuitenkin positiivisessa mielessä yllättävää, että niin moni paikallinen säveltäjäkollega suhtautuu kuitenkin hyvin kriittisesti täällä vallalla olevaan sarjalliseen tekniikkaan. Intuitio on monesti ollut tapetilla sävellysseminaareissa. Ehkä Saksassakin on vihdoin murroksen aika käsillä.

Olen kyllä 100% samaa mieltä Jarkon kanssa siitä, että Suomen musiikkielämää pitäisi tuulettaa oikein kunnolla. Kaiken maailman monimuotoisuus kannattaisi tuoda meillekin saataville. Esimerkiksi tässä tuuletuspuolessa ei kuitenkaan kannata ottaa Saksaa tai Ranskaa. Enemmän sisäänpäin lämpiävää musiikkielämää saa toden teolla hakea.

Kait se niin vaan on, että sitä on pakko tehdä sellaista musiikkia kuin tekee, eikä taipua trendien vietäväksi. Tosin trendejä on hyvä seurata korvat kuumina, mutten kannattaisi sitä, että lähdettäisiiin suin päin seuraamaan kaikenlaisia keisareita uusine vaatteineen. Tästä asiasta ovat niin monet suuremman luokan säveltäjät myös puhuneet Zimmermannista, Xenakisin kautta Gubaidulinaan (tai miten vain päin ja monia muita tuonne väleihin), että ei se ole se tyyli, vaan jokin muu, joka musiikissa ja varmasti myös kaikessa taiteessa on pääasia.

Korvat auki -perustajasukupolvi oli täynnä voimakkaita yksilöllisiä säveltäjiä. Ei kait sellaiseen voi kaikki sukupolvet yltääkään, mutta minusta on hienoa, että Korvat on kuitenkin noussut pitkiltä uniltaan ja yritys on hyvä kakskymmentä! Ehkä nykyiset Korvat ovat myös löytämässä omat karvalakkisäveltäjänsä? Nuoresta säveltäjästä alkaa nimittäin tuntua ahdistuneelta ja tukahtuneelta, kun jää tämän massiivisella sävelvyöryllä tykittävän Korvat auki -perustajasukupolven varjoon. Eikö tilaa ja tilausta jo löytyisi nuoremmallekin polvelle?

(Yritin pysyä asiassa… voi olla tyhjänpäiväistä silti.)