Taiteen hyödyllisyydestä

HS-raati pohti hiljan seuraavaa kysymystä: sopiiko yhteiskunnallinen hyöty taiteen tason arvioimisen perusteeksi? Aiheesta on keskusteltu vilkkaasti Helsingin Sanomien verkkolehdessä.

Professori uskoo, että taiteilijat tekevät pioneerityötä, jota ilman ”moni meille hyödyllinen arkiasia tai ajattelutapa olisi vieras.” Hänen mielestään jokseenkin kaikki taide on hyödyllistä pidemmällä aikavälillä. Joonaksen mielestä taiteen suurin hyöty on antaa tekijöilleen ja kokijoilleen mahdollisuus purkaa tunteitaan, mikä vaikuttaa kollektiivisen mielenterveyden hyväksi. Hän huomauttaa myös, että ikävä kyllä yleisesti mittarina käytetään sitä, kuinka paljon yleisö on valmis taiteesta maksamaan.

Big issue uskoo ihmisten aistivan erittäin hyvin, jos taide on valjastettu jonkin tarkoitusperän käyttöön. Silti: ”jopa yksinkertaisin taide pystyy tarjoamaan kokijalleen oudon tuulettavan ja kouraisevan tunteen sekä aistimuksen vapaudesta ja elämästä joka on siellä toisaalla.”

Nimimerkki vaikeaa kirjoittaa, että ”mikäli jokin taideteos on ehdottomasti haitallinen pitäisi se kieltää.” El hombre muistuttaa totalitaarisista yhteiskunnista, joissa taide on aina valjastettu aatteen käyttöön: niinpä ”taidetta ei kannata liiaksi alkaa ”hyödyllistämään”, ellemme nyt satu pitämään h-vetin isoista patsaista.”

Friedrich Punanenän mielestä taiteella on yhteiskunnallinen tehtävä: ”Taide esittää paitsi kauniita, myös rumia asioita. Vallanhimo ja ahneus ovat asioista rumimpia, ja niitäkin voidaan taiteessa esittää. Ne jotka ovat vallanhimon ja ahneuden pauloissa eivät pidä intohimojensa taiteellisesta kuvauksesta. […] Kun rumuus riehuu valtoimenaan, vaaditaan taiteelta täydellistä kauneutta. Kirjallisuus ja siihen perustuva teatteri ovat ne ilmaisukeinot joilla rumuutta parhaiten esitetään, ja niihin sensuroijat ovatkin aina ensiksi iskemässä.”

Ja Vaahteran kommentti koskettaa Amfioniakin: ”kriitikot eivät ole taiteen laadun korkein tuomioistuin, vaan taiteilijayhteisö itse.”