Sibelius-Akatemia uuden Musiikkitalon myötä suomalaisen taidemusiikin pelastajaksi?

Johan on markkinat. Sopankeittäjät vaativat uusia, halvempia tuulia opetustapoihin samalla kun valittavat ja vaikeroivat itse aiheutettuja virheitään, jotka varoituksista ja kiistoista huolimatta on viety läpi vuosia kestäneessä valta versus klasarien asiantuntemus kamppailussa.

Rehtorin mukaan ”maailmalla keskustellaan siitä, miten perinteinen musiikkikoulutus voitaisiin uudistaa vastaamaan nykyaikaisia oppimisnäkemyksiä”.
Jääköön kommentoimatta…

”Radion kulttuuriuutiset / Katri Henriksson
Sibelius-Akatemian keskeneräisistä tulevaisuussuunnitelmista on kohistu myös julkisuudessa. Pelkoa on aiheuttanut se, että säästöt söisivät yksilöopetusta. Rehtori Djupsjöbacka vakuuttaa, että koulutuksen taso halutaan pitää korkeana. Hänen mukaansa maailmalla keskustellaan siitä, miten perinteinen musiikkikoulutus voitaisiin uudistaa vastaamaan nykyaikaisia oppimisnäkemyksiä.

– Emme halua väheksyä henkilökohtaisen opetuksen merkitystä. Se on ja pysyy kivijalkana, mutta rinnalle on otettava muitakin tapoja oppia. Tiimityöskentely, ryhmäopetus, opiskelijan mahdollisuus opiskella samanaikaisesti usealla opettajalla, uuden teknologian mahdollisuudet ja vertaisopiskelu, rehtori listaa erilaisia menetelmiä.”
———-

Tässä on malliesimerkki muotisanojen ontosta käytöstä. ”Tiimityöskentely, ryhmäopetus, opiskelijan mahdollisuus opiskella samanaikaisesti usealla opettajalla, uuden teknologian mahdollisuudet ja vertaisopiskelu”, kaikki tämä on ollut käytössä jo vuosisatoja; uusi teknologiakin kunkin aikakauden lähtökohdista. Luokkatunteja pitävät useimmat vakituiset opettajat, vaikka eivät ole tulleet nimittäneeksi sitä tiimityöskentelyksi. Oppilaat ovat kautta aikojen keskustelleet keskenään ymmärtämättä harrastavansa vertaisopetusta, samoin kuin käyneet muilla opettajilla (nykyinen mestarikurssien määrä on tehnyt käytännöstä säännön).

Yksikään ”nykyaikaista oppimisnäkemystä” vastaava keino ei ole uusi, vaan moneen kertaan koeteltu ja jatkuvasti käytössä. Mikään ei kuitenkaan korvaa opettajan ohjaamaa ja kontrolloimaa harjoittelua, oikotietä ei ole. Ja juuri tätä ”kivijalkaa” ollaan nyt taloudellisista syistä murentamassa.

Ja mikä mahtaa olla tuo ”nykyaikainen oppimisnäkemys”, josta ”maailmalla keskustellaan”? Byrokraatit keksivät vanhoille käytännöille uusia nimiä ja kuvittelevat puhuvansa uusista asioista, koska eivät ilmeisesti tunne vanhoja.

Pieni lisäys VilleK:n ansiokkaaseen repliikkiin: on kysyttävä mihin musiikkiyliopiston rahat eivät riitä? Edellisissä kriisitilanteissa on käyty perustoimintojen, varsinaisen tehtävän kimppuun. Hallinto alaisineen on leikkaaja – ja kukapa nyt itseään leikkaisi? Priorisointi itsen ja toisen välillä tuottaa siis säännöllisesti saman tuloksen: se jolla on valta, säästetään.

Tässä tapauksessa virhe tapahtui silloin, kun moninkertaistunut hallintoporras alkoi tituleerata itseään Sibelius-Akatemiaksi. He katsovat käyttävänsä taiteellista työvoimaa omien suunnitelmiensa toteuttamiseen, vaikka ainoa järkevä asetelma on päinvastainen: hallinto palvelee prosessia, jonka motiivit, suunnittelu ja osaaminen tulevat tekijöiltä. Tiedämme että musiikin opetus on toteutunut täysipainoisesti, vaikka laitoksen hallinto oli murto-osa nykyisestä. Mihin säästöjen siis tulisi kohdistua? Kuka on Sibelius-Akatemia? Toimiiko Siba toimistoissa vai opetusluokissa?

Kun varakkaan perheen talous romahtaa, ei yleensä sanota irti perheenjäseniä, vaan palvelijoita.

Epäonnistumista juhlitaan torstaina 13. lokakuuta

13. lokakuuta vietetään Kansallista epäonnistumisen päivää. Päivän järjestämisen taustalla on ajatus siitä, että Suomeen tarvitaan kulttuuri, joka kannustaa epäonnistumaan.

Tarkoituksena on rohkeiden esimerkkien kautta tuoda esille, miten epäonnistuminen, oppiminen, kunnianhimo ja Suomen tulevaisuus ovat sidoksissa toisiinsa. Tavoitteena on kulttuurin muutos, jonka taakse halutaan kerätä opiskelijat, elinkeinoelämä, valtionjohto ja eri alojen menestyneimmät suomalaiset.

Suomi tarvitsee tulevaisuudessa yrittäjiä, jotka epäonnistumisista huolimatta ovat valmiita yrittämään uudelleen, ja tarvittaessa uudelleen, ja ennen pitkää ovat uusien menetystarinoiden takana.

Epäonnistumisien kautta saatu oppi on voimavara, ja epäonnistuminen ennen kaikkea oppimiskokemus.

– Suomi tarvitsee kulttuurin, joka kannustaa epäonnistumaan. Tavoitteenamme on herättää keskustelua epäonnistumisista ja niiden merkityksestä uusien menestystarinoiden synnylle, kertoo Boardman Tulenkantajat -ryhmän Petri Vilén.

Kansallisen epäonnistumisen päivän järjestävät Aalto Entrepreneurship Society, Boardman Tulenkantajat sekä ylioppilaskunnat ja muut suomalaiset yhteisöt.

Päivän aikana järjestetään ympäri Suomea erilaisia tapahtumia, joissa eri alojen menestyjät kertovat tarinoita epäonnistumisistaan ja oppimiskokemuksistaan tiellään menestykseen.

(Lähde: Kansallisen epäonnistumisen päivän verkkosivut 10.11.2011)

Lisätietoja
http://www.aalto.fi/fi/current//news/view/2011-10-11-003/

http://epaonnistumisenpaiva.fi/

Moga! Piipaapiipaa, vihre, vihre! Yritetään uudestaan.

Tietenkin:

ME (1)
juhlimME (8, 4)
kolMEssa (2)

kerroksessa 1:8:4:2 – huomenta Suomi, herätys.

Ja keskikerroksen kestot siis eloisasti vaihdellen, laulaen.
(Vertaa esim. talousmunkkien yksitoikkoinen monotonia, kestot: 6 6 6 6 6 6)

Miksi viestini (Lähetetty 14.10.2011 12:39 #), jossa korjasin kvasiepäonnista kommentiani (Lähetetty 14.10.2011 3:16 #) poistui?
Onko siellä remontti meneillään?

Voisitteko palauttaa tekstini ja se kuuluu tuohon elvibreun ja lgrohnin väliin. Muuten kirjoitukseni ”arkkitehtuuri” (myös se mitä olen suunnitellut jatkoksi) sortuu.

Varmistan vain Koistinen: ketä meistä kutsut hörhöksi? Minua, lgrohnia, hermestä, VilleKta vai marginaalimuusikkoa?