Perjantaina käynnistyvä Musica nova Helsinki törmäyttää idän ja lännen

Tallgrenin pitämän, hyvin eksplisiittisesti jäähyväisiltä kuulostaneen puheen jälkeenkään ei järjestäjäsäätiön taholta vahvistettu edes sitä, että johtaja vaihtuu – asiaan palataan vasta keväällä.

En varsinaisesti hurraisi. Tilanne on jopa vähän huolestuttava, sillä vuoden 2007 kurja tilanne nykymusiikkimme kansainvälisyysrintamalla on vielä tuoreessa muistissa: Kimmo Hakolan jälkeen ikkunat oli suljettu (Focus Finlandia) ja meni kolme vuotta ennen kuin Helsinkiin saatiin taas kansainvälinen festivaali. Toki vaihtelevuus pitää festivaalin tuoreena; Hakolahan teki yhdeksän festivaalia putkeen, vaikka Helsinki biennale -aikoihin taiteellinen johtaja vaihtui vuosittain. Vaan riittääkö tekijöissämme?

Kun Tallgrenin valinta tuolloin julkistettiin (muistan hyvin kuinka olin islantilaisen tunturin laella saadessani tekstarin), oli asia suuri helpotus: uuden sukupolven kansainvälinen suomalainen, ”hiekkalaatikon” ulkopuolellle näkevä ja muutenkin pidetty tyyppi. Kuulin jälkikäteen, että jossain vaiheessa oli järjestetty tapaaminen, johon oli kerätty rajattu valikoima ”nykymusiikkiväkeä” ideoimaan; suurimmalla osalla ei kuitenkaan ollut mitään näkemyksiä festivaalin tulevaisuudesta. Ulkopuolelle jätetyt voivat vain kauhistella tällaisten pieneksi jättäytyvien piirien ailahtelevaisuutta vaikka tällä kertaa hyvä tuuri kävikin.

Toivotaan, että nyt kun nousuun on taas päästy, ei rohkeus ja näkemyksellisyys festivaalilta lopu! Kyseessä on oikeasti hieno festari, ei vain henkireikänä meille metsien miehille ja naisille, vaan pohjoisena osana kansainvälistä Réseau Varèse -nykyfestivaaliperhettä Varsovan syksyn, Maerzmusikin, Wien Modernin, IRCAMin, Huddersfieldin, Holland Festivalin, GAIDAn ja monien muiden rinnalla.