Onko musiikilla kotimaata? Universaaliuden haaste Sibeliuksesta Saariahoon

Rohkenisin väittää että korvien välissä (ehkä jopa sydämenkin alueella:-) saattaa olla universaalisuutta, joka saattaa ilmetä mm. musiikissa – mikäli asian ymmärtää.

Ja etteivät muka nauttisi, jos saisivat mahdollisuuden?! Kuulin kerran jopa erään hevirokkarin kolahtaneen ihmettelemään liedlaulajan äänen kauneutta!!
Mutta ettäkö ihminen oppisi vaikkapa Suomen kielen ilman puhetaitoista ympäristöä? Tuskinpa. Ja silti puhetaitokin on pelkkä ilmaisuväline jopa universaalisillekin ajatuksille – tietenkin heille, joilla näitä ajatuksia on.

Vaatimuksena ei ole ohjelmointi/oppiminen, joten voidaan puhua universaalisuudesta.
Puhetaito ei ohjelmoi ajatuksia, mutta mahdollistaa niiden tiedostamisen ja välittämisen. Ajattelu on elämänkokemisen algebraa siinä kuin kokemisesta puhuminen on matematiikkaa. Musikaalisuus saattaa paljastaa jopa asioita, jotka synnyttävät ajatuksia;). Emmeköhän silloin saavu alueelle joka on enemmän kuin ympäristön tyhjään ihmiskoneeseen ohjelmoima käyttöjärjestelmä ja softa.

Universalisuus voidaan nähdä myös kulttuurisen sidonnaisuuden takana olevina arvoina, joihin kulttuurin muodot viittaavat; samalla tavoin kuin käsitteet viittaavat merkityksiin sanojen takana. Universaalisuus on mahdollisuus, joka voi toteutua, kun kontakti alueeseen syntyy (esim. länsimaalainen päättää tutustua Intian musiikkiin). Tämä toteutuu täysimittaisena Kauko-idän intensiivisessä suuntautumisessa länsimaiseen klassiseen musiikkiin. Osaltaan se todistaa, että eri musiikkikulttuurit ovat toistensa sukulaisia, saman tarpeen ja kyvyn ilmenemiä.

Se miten pitkälle toisen tradition merkityksiin kuulija ulottuu, on subjektiivista. Pulssin ja tonaalisen melodian yhteiskieli avaa musikaaliselle ihmiselle eksoottisten muusikoiden tarkoitukset; tämä on moneen kertaan todettu erilaisissa yhteisproduktioissa. Musiikin arvot eivät ole sopimuksia; eri musiikkikulttuurit eivät ole eri kieliä, vaan saman kielen murteita.

Käytän sanaa tonaalisuus laajassa merkityksessä tarkoittaen sävelten välisiä jännitteitä, jotka tavalla tai toisella pohjaavat yksinkertaisten lukusuhteiden primäärisyyteen, eli yläsävelsarjaan. Tällaistä tonaliteettia aiheuttavat kautta maailman myös yksinkertaiset soittimet. Nähdäkseni atonaalisuus on maailmanmusiikissa harvinainen poikkeus; indonesialaista slendro-asteikkoa voi pitää atonaalisena, mutta mitkä ovat muut maaimanmusiikin muodot, jotka eivät tunne tonaalisuudelle tyypillistä intervallien hierarkiaa?

Mielestäni ei ole kysymys ohjelmoinnista, jos oman perinteen pohjalta huomaa ymmärtävänsä pentatoniikkaa tai intialaista musiikkia. Se on todiste musiikin universaalisuudesta.