- Tämä aihe sisältää 0 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 18 vuotta, 1 kuukausi sitten toimesta.
Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
On erittäin tulenarkaa lähteä kommentoimaan Suomen musiikkielämän tapahtumia, koska eriävät mielipiteet ja kritiikki saattavat tuhota pahimmillaan uran — tällaisessa pelossa elämme. Haluan silti kommentoida… uhmatakseniko? En, vaan vilpittömyyttäni.
Helsingin Sanomien yllä olevan uutisen keskustelupalstalla on nimimerkin jättämä kommentti, jonka voi toki kyseenalaistaa ”kasvottomuuden” (ts. nimimerkin) takia, mutta en sitä tee. Suomen musiikkielämä on pieni ja korruptoitunut. Korruptio sattaa olla liian voimakas ilmaisu, mutta se kuvastaa hyvin todellisuutta. Solistipankki-jupakka (ks. amfion > uutiset) on vastaavanlainen esimerkki hyvä veli -kaupoista, mistä myös Ooperan nimityssotkussa lienee kyse. Toisaalta tässä kaikkialla näkyvässä systeemissä ei ole kyse välttämättä tarkoituksenmukaisuudesta vaan viitsimättömyydestä. Aloittelevana tuottajana tiedän, että on helpompi kutsua tuttu tai hyvä ystävä mukaan projektiin kuin nähdä suuri vaiva ja etsiä henkilöt tuntemattomien joukosta. Kun on kyse suurista rahoista, merkittävistä nimityksistä ja pysyvistä tai pitkäaikaisista työsuhteista, vaiva pitäisi aina nähdä — viitsimättömyyden viittaan ei voi verhoutua. Sama tietysti pätee Sibelius-Akatemian solistivalintoja, joiden markkina-arvo on huomattava. On epäreilua — mutta, ah, niin vaivatonta — kiinnittää solistiksi vain omia tai parhaan ystävänsä oppilaita. Sen sijaan, että raaskisi aukaista korvansa kuulemaan mitä muukalaisella on sanottavana.
On pakko sanoa, että tulin erittäin iloiseksi, kun kuulin Kuhmon Kamarimusiikin järjestävän koesoiton uusien soittajien etsimiseksi. Prosessi syö varmasti resursseja, mutta on esimerkillistä toimintaa. Voi olla, että olen väärässä, mutta yksikään muu Suomen musiikifestivaali ei järjestä koesoittoja.