Musiikkialan koulutuksen aloituspaikkoja halutaan vähentää

Suomen vahvuus on ollut, että lahjakkuudet on pystytty melko kattavasti seulomaan esiin. Jos lahjakkuuteen liittyy motivaatio ja pitkäjännitteisyys, löytyy joukosta harvakseen huippujakin.

Luultavasti musiikillinen lahjakkuus on niitä helpoiten tunnistettavia lahjakkuuden alueita. Siksi tietyn vaiheen jälkeen ei luulisi olevan järkevää pitää yllä suuria volyymeja. Alasajossa voi olla järkeä.

”Rondossakin julkaistiin ainakin vielä joku aika sitten mainoksia, millä ammattikorkeakoulut houkuttelivat hakemaan soittajaksi musiikkialalle. Mainoksissa trendikkäät hyvännäköiset nuoret viettivät rennon näköisesti aikaa soitinkotelot mukanaan ja tekstit säestivät kuvia maalaillen mukavia mielikuvia. Jos hakijoita pitää tällä tavoin kosiskella, ollaan kyllä aika pahasti metsässä. Jollain toisella alalla ehkä ei, mutta musiikkialalla ehdottomasti.”

Ei kai ammattikorkeakoulujen mainosten tarkoitus ole uutena ideana musiikin opiskelua kenellekään esittää… Pikemminkin muistuttaa, että itselle sopiva opiskelupaikka saattaa löytyä yllättävältäkin suunnalta. Ja jos mainokseen liitetään kuva, miksei niissä esitettäisi iloisia ihmisiä? Positiivisia mielikuviahan niillä vain yritetään herättää, ei musiikinopiskelua sinänsä vaan Kokkolaa tai Joensuuta kohtaan.

”Täytyy kuitenkin muistaa, että klassisen musiikin alalla ammatillista koulutusta annetaan käytännössä jo huomattavasti aiemmin kuin aikuisiällä. Jos aikuisiän ammatillista koulutusta sitten leikataan, pitäisi vastaavasti vahvistaa lasten ja nuorten korkeatasoista harrastustoimintaa.”

Tuosta olen samaa mieltä. Tästä olisi ainakin kolme etua:

1) musiikin parissa puuhaaminen kehittää aivoja. Kuta varhemmin ja korkeammalla tasolla siihen on mahdollisuus, sitä enemmän, sitä suuremmat ovat hyödyt. Tästä hyötyvät niin ihminen itse kuin se yhteiskuntakin, jonka osana hän toimii.

2) korkeatasoisen harrastustoiminnan mukana opitaan asenteita: työmoraalia, tavoitteiden asettamista ja niitä kohti etenemistä sekä sinnikkyyttä. Taas hyötyjinä molemmat, yksilö ja yhteisö.

3) kuta useampi tulevaisuuden päättäjä kokee itse eläneensä mielekkään lapsuuden ja nuoruuden musiikin parissa, sitä mielekkäämpiä lienevät tulevaisuuden päätökset musiikkielämän ja -koulutuksen rahoittamisesta.

Tiettävästi ainakin keski-Euroopan suurissa kaupungeissa oli vielä sata vuotta sitten häkellyttävän taitavia amatöörimuusikkoja ns. ”Bildungsbürgertum”:n joukossa. Tällainen oman tekemisen kautta tapahtuva kulttuuriarvojen palautuminen jokapäiväisen elämän piiriin ei varmaan missään päin maailmaa olisi hullumpi tulevaisuudenvisio.