Mielipide: Sibelius-Akatemian rehtorivalinnan tulos pettymys

Kiitokset Orfeukselle ja marginaalimuusikolle osuvista kannanotoista! Todellakin: Sibelius-Akatemiassa tarjoillaan uutuuksina asioita, jotka vuosisatoja ovat olleet muusikoille selviöitä. Visioissa luonnostellaan ”uusi” muusikkokuva, joka on sosiaalinen, yhteistyökykyinen, uudistuva, suvaitseva etc. Millaisia mahtoivat olla muusikot ennen tätä mullistavaa asiakirjaa? No, jotakin kai hallinnon on tehtävä – kun ei ole järkevää tekemistä, niin tuherretaan sitten tällaista.

Minua jäi askarruttamaan seuraava päätoimittajan pohdiskelu:

”Onko soittajien taso laskenut vai noussut viime vuosikymmeninä? Ainakin orkesterimuusikot tuntuvat olevan jälkimmäistä mieltä, vaikkei koesoitoissa äänenjohtajapaikkoja aina pystytäkään täyttämään. Jos taso tosiaan on noussut, ei voida olettaa aina uusia, erinomaisia kotimaisia hakijoita, vaan Suomeen pitää houkutella myös kandidaatteja ulkomailta, kuten esimerkiksi Tampereella on tehty.”

Mitähän päätoimittaja mahtoi tarkoittaa? Onko orkestereiden taso siis noussut korkeammalle kuin muusikoiden? Vai mistä tässä on puhe, kaipaisin arvoituksen avaamista.

Näyttää siltä, että orkesterit rakentavat koesoitoissa yhä korkeampia kynnyksiä. Tilanne, jossa kapellimestarin tahdon alta päästään itse määrämään ja määrittelemään vaadittava taso, houkuttelee soittajia ylikriittisyyteen. Viesti näyttää olevan: te nuoret ette ole meidän tasollamme. Samalla suomalainen musiikkikasvatus saa kyytiä myös orkestereiden intendenteiltä; pitäisi muka keskittyä enemmän orkesterisoittoon ja vähemmän solistisiin valmiuksiin. Ikäänkuin koesoitoissa selviäisi ensimmäistä kierrosta pitemmälle ilman merkittävää solistisia osaamista.

Musiikkikorkeakoulujen toimintaympäristö on todellakin muuttunut. Mutta keskeisin haaste ei ole sopeutuminen kaupallisuuden muokkaamaan sosiaaliseen tilaukseen (johon taipuminen todellakin on taiteen tuho), vaan maailman avautumisen aiheuttama haaste. Kun koesoitot ennen olivat Suomen mestaruuskilpailuja, ne ovat nyt laajentuneet EM- ja jopa MM-kisoiksi. Sitten ihmetellään, miksi suomalaiset eivät pärjää koesoitoissa. On jämähdetty vanhoihin aikoihin, jolloin suomalainen voitti aina – SM-kisoissa. Laajentuneen areenan huomioonottaen suomalaiset muusikot menestyvät edelleenkin loistavasti, moninkertaisesti paremmin kuin urheilijat. Silti useimpien maistereiden ja tohtoreiden työnäkymät huononevat kaiken aikaa.

Ainoa oikea vastaus tähän haasteeseen on vapauttaa opiskelijat turhasta byrokraattisesta ohjailusta, koska se väistämättä aiheuttaa todellista kehitystä haittaavaa tyhjäkäyntiä. Sibelius-Akatemiaan pitää perustaa huippuyksikkö, jossa luotetaan niin oppilaisiin kuin opettajiinkin. Lahjakkaan opilaan kykyyn löytää oikea tie ja opettajan oivallukseen ja kokemukseen. Nehän ovat Sibelius-Akatemian ainoat todelliset voimavarat. Kaikki muu on toissijaista.

Sibis on Taikin ohella Suomen kansainvälisin korkeakoulu. Mutta:

Osallistuin perjantaina tuomikirkon kryptassa seminaariin ”Pyhyys ja musiikki”. Päivän tilaisuuden avasi Sibelius-akatermian uudelleen valittu rehtori Gustav Djupsjöbacka. Seminarin kielenä oli englanti, koska osallistujia oli ulkomailta. Rehtori luki 10 minuutin puheen SUOMEKSI.

Siinä meillä on kansainvälisen korkeakoulun keulakuva.