Manalaisen madonluvut

Kiitos. Ja oli odottamisen arvoista. Ylipäätään jarrutusta ja työskentelyä taaksepäin tarvittaneen (historiaa, lähihistoriaa etc.)..h e t i !

Toivon vain, ettemme ole vielä kivettyneet tasolle jossa ”sanoa saa” – mutta oikeutta ei tipu.

p.s. ”täsmennettävääkin” löysin, mutta kokonaishahmotuksesta vaikeaa olla eri mieltä (näihin erityistapauksiin sallin itselleni hymiönkäytön eli :))

Taide on sosiaalinen konstruktio, yksittäisen ihmisen yksilöllinen olemassaolo ja identiteetti (toivoakseni) ei.

”Ketä olen vaatinut olemaan hiljaa siitä, että on hiljaa?”

Sanot, ettei oksien katkomiset tai hiljaisuudet ole musiikkia, millä viittaat säveltäjä John Cagen tiettyihin teoksiin. Minä näen ne (teokset) keskustelunavauksina, kategoriset kieltoyritykset sensuurina. Argumentaation tie on siinä välissä. Aihe ei tosin ole se tuorein.

Orfeuksen Google-sivusta saa edelleenkin (pienen aikamuotokorjauksen jälkeenkin) käsityksen, että nykyinen toimitus sensuroisi mielipiteitä. Tämä ei ole totta.

No hyvä, että tämä asia tuli käsiteltyä. En valitettavasti osaa tehdä asialle enempää, mistä olen pahoillani. Toivoisin, että tekisit implisiittiseksi tuon ”Uutta toimitusta (päätoimittajaa) ei kritisoida sensuroinnista”.

Nyt siellä lukee edelleen:

Uuden toimituksen aloitettua keskusteluketjujen sulkemis- ja sensuuritoimenpiteensä, saimme huomata, että mikään ei ole muuttunut, ja lauseet kääntyivät koskemaan yhtälailla myös sitä (uutta toimitusta).

Nöyrin ehdotukseni minimikorjaukseksi:

Uuden toimituksen (kesäkuu 2011 – elokuu 2012) aloitettua keskusteluketjujen sulkemis- ja sensuuritoimenpiteensä, saimme huomata, että mikään ei muuttunut, ja lauseet kääntyivät koskemaan yhtälailla myös sitä (uutta toimitusta).

Minusta oksien katkominen voi olla taidetta siinä, että se havainnollistaa kuuntelemisemme mekanismeja – valaisee maailmaa, omaa itseämme. Huomaamme alun perin kuuntelevamme risun poikki raksahtamista ei-musiikillisesti (”nyt meni jotain rikki”, eikä esim. ”hieno sointi”). Kun katkomisesta kuitenkin tehdään tietoisesti taidetta (luodaan musiikillinen rakenne, kontrasteja, variaatioita jne. – tämä pitää tehdä hyvin, jotta sen ”tyhmempikin tajuaa”), tulemme tietoiseksi tästä kuuntelumme kaksijakoisuudesta. Tämä auttaa avartamaan mieltä, tutkiskelemaan sitä –> tietoisia tai alitajuisia ajatuksia muista vastaavista ’sokeista pisteistä’ –> parempi ja tiedostavampi maailma. Helppoa tämä ei ole, helppoa se ei ollut Kopernikuksellekaan.

Ja eihän sitä tiedä, jos niistä risuista vaikka saisi ihan vaan hyviä soundeja kappaleen vaatimaan kokonaisuuteen! Itse koen esim. takkatulen rapsahdukset kovasti miellyttävänä ääniympäristönä – ”musiikkia korvilleni”. Ei se vie pois tai tuhoa ”suurien mestarien” saavutuksia ollenkaan, jopa päinvastoin.

(olin tässä tapaamassa ystävääni sairaalassa ja odotushuoneessa luin kirjaa hypnoosista 40 vuoden takaa. Kirjan välistä löysin huonokuntoisen printin, jonka yritän tässä kirjoittaa ulos. Kirjoittajaa en tiedä, mutta jos joku tunnistaa kirjoituksen omakseen ja siihen on tullut (ratkaisevia) virheitä tai sitä ei saisi tuoda julki, niin ottakaatte yhteyttä toimitukseen tekstin poistamiseksi)
Teksti on tässä tarkoitettu osaltaan tukemaan Orfeuksen massiivista ”Madonlukuja”.

Suomesta Euroopan johtava töpinämaa?

Julkishallinnon organisaatioista on Suomessa muodostunut aitoja töpinäorganisaatioita. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä suurempi osa henkilöstöstä tekee töpinätehtäviä. Töpinää kutsuttaisiin muualla nimellä organizational overhead, joka ei suinkaan ole mitenkään mairitteleva nimitys vaan pikemminkin viittaa töpinän olevan lähinnä kustannusta.

Esimerkiksi poliisilaitos on paitsi Helsingissä myös muualla Suomessa täynnä pienempää ja suurempaa esimiestä. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat täynnä suunnittelijoita, päälliköitä ja johtajia, joilla ei ole mitään välitöntä tekemistä tutkimuksen tai opettamisen tai edes niiden kehittämisen kanssa. Katsotaan sitten Kelaa, Valviiraa, VTT:tä jne. päälliköt ja johtajat muodostavat yhä suuremman osan henkilöstöstä ja aiheuttavat yhä suuremman osan henkilöstökuluista. Samalla töpinäorganisaation ylemmät tasot näyttävät vieraantuvan yhä enemmän organisaation varsinaisesta tehtävästä. Eivätkä yksityiset yrityksetkään liene töpinöitymiselle täysin immuuneja.

Ylempien tasojen varsinaisesta tehtävästä vieraantumisen peittämiseksi töpinäorganisaatiossa kehitellään yhä kattavampia ja hienompia raportointi- ja ohjausjärjestelmiä, joiden merkitys organisaation varsinaiselle toiminnalle on varsin mitätön ja joskus suorastaan vahingollinen. Vahingollinen sen takia, että jatkuva raportointi tuhlaa varsinaisten asiantuntijoiden ja osaajien aikaa ja samalla tuhoaa heidän työmotivaatiotaan. Pahimmillaan töpinähenkisten johtajien itseriitoinen ja valtarakennetta tukeva ohjaus johtaa toimintaa rajaaviin käytäntöihin.

Katsokaapa vaikka itseään innovaatioyliopistoksi tituleeranneen Aalto-yliopiston hierarkkisen järjestelmän töpinäväen suhdetta varsinaisiin tutkijoihin ja luennoijiin. Se alkaa olla murskaava ja voi vain kysyä missä se iso innovaatio Aallolla oikein piilee. Tätä vielä paljastavampaa olisi saada tietää todellisen tutkimustyöajan ja opetustyöajan suhde tutkimuksen ja opetuksen ulkopuoliseen töpinää palvelevaan aikaan sekä itse töpinän työaikaan. Sitä tuskin kukaan tarkkaan tietää (pahus että lipsahti, sillä nyt aaltotöpinä tietysti panee taas uuden selvityksen liikkeelle – ja saa aikaan vain lisää töpinöintiin upotettua aikaa).

Otetaanpa tähän kaksi yleisempää esimerkkiä korkeakoulumaailmasta, joka on muutenkin täynnä töpinäilmiöitä (joiden kasvun tutkijat ja opettajat ovat pääosin omalla toimimattomuudellaan ja päättämättömyydellään sallineet!)

Korkeakoulumaailmassa käyttöönotettu kokonaistyöaika on johtamassa siihen, että aiemmin omien projektiensa motivoimina pitkää työpäivää tehneet tutkijat ja luennoijat lopettavat työskentelyn aikamittarin kilahtaessa. Varsinaisten tulosten tuottajien motivaatio saadaan näin tuhottua tehokkaasti. Byrokratia on alkanut ohjaamaan luovaa työtä ja tuloksen voi vain arvata. Töpinä saa tilaisuuden kahmia lisää valtaa, sillä kun tuloksia ei enää saada yhtä hyvin aikaiseksi kuin aiemmin ja kun tulokset eivät enää vastaa panoksia, on ohjausta ja kontrollia tietysti lisättävä. Ja kun ohjausta ja kontrollia listätään, on töpinäväenkin määrää lisättävä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle yliopistojen rahoitusmallin, jota on tarkoitus soveltaa vuodesta 2013 lähtien. Siinä sataprosenttiseen suoritteeseen näyttää pääsevän huolehtimalla mm. siitä, että yhtä ulkomaisen opiskelijan suorittamaa ylempää korkeakoulututkintoa kohden saadaan aikaan 16 suomalaisten suorittamaa ylempää korkeakoulututkintoa ja yhtä ulkomaisen suorittamaa tohtorintutkintoa kohden saadaan aikaan yhdeksän suomalaisten suorittamaa tohtorintutkintoa. Jos Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2011:26 -kirjasta lukee tarkkaan, niin vaikka laatu on otsikkotasolla yhä olemassa ovat laadulliset tekijät alisteisia määrällisille. Kokemus muualta on jo osoittanut, että seuraavaksi alkaa raaka pelaaminen määrällisten kriiteerien täyttämiseksi ja laadun tuottaminen jää taka-alalle. Rimaa alentamalla saadaan tutkintojen määrä ylös. Näin näyttää käyvän aina, kun töpinä alkaa ohjaamaan toimintaa kohden määrällisiä tavoitteita. Ja jälleen töpinä saa tilaisuuden kahmia lisää valtaa lisäten ohjausta ja kontrollia – ja seuraavaksi laajennetaan töpinäväkeä.

Nyt poliisikunta on heräämässä omalta osaltaan töpinäkriisiin (kts. esim. HS 16.12.2011). He ovat kuitenkin vain yksi ryhmä monista. He ovat samalla vain paikallinen ryhmä. Sama töpinöityminen on tapahtumassa EU:n tasolla, jossa virkamieskunta laajentaa valtaansa ja määräänsä suorastaan formulavauhdilla.

Kehitykseen vaikuttaa osaltaan se, että Suomessa on jo pitkään laajennettu töpinäkoulutusta. Ammattikorkeakoulut, yliopistot ja muut koulutuslaitokset laajentavat erityisesti sellaista kurssitarjontaa ja sellaisia ohjelmia, joiden nimissä on maaginen sana johtaminen. Samalla ne epäsuorasti lupaavat esimiesasemaa lähes kaikille valmistuneille tai kurssit suorittaneille. Tarjonnan houkuttelevuus kasvaa toki tällä äärimmäisen halvalla kikalla. Sääliksi käy lähinnä yliteoreettisista johtamisohjelmista valmistuneita, jotka jäävät roikkumaan olemattoman työtilaisuuksien tarjonnan ja aidon käytännön osaamisen väliin. Johtajia ei saada aikaan pelkällä koulutuksella eikä suoritusosaamista kerry pelkällä sisälukutaidolla.

Suorittava porras on tässä prosessissa jäämässä paarialuokaksi. Surullisinta ja samalla hassuinta on, että tällä kehityksellä on heijastusvaikutuksia aina parisuhteiden muodostumiseen saakka. Joudumme myös jatkossa yhä enemmän hankkimaan suorittavan portaan Suomen ulkopuolelta, Eestistä ja yhä kauempaa. Samalla saatamme synnyttää näkyvistä piilotetun luokkayhteiskunnan, jossa Baltiasta ja Balkanilta tulleet rakennusmiehet ja maahanmuuttajasiivoajat sekä puolalaiset vanhustenhoitajat ovat alakastia suomalaisen töpinän silmissä (paitsi tietysti aina ja kaiken sallivissa juhlapuheissa). Tämänkaltaisen kehityksen tulos kuitenkin olisi sitä aitoa ja raainta rasismia jonkin lähinnä median esille nostaman ja vielä hyvin naiviilla tasolla tapahtuvan nykykuohunnan asemasta.

Samalla suorittava porras ei niinkään siirry vaan yksinkertaisesti siirretään lyhytaikaisiin työsuhteisiin tai ulkoistetaan helposti korvattavaksi ja halvaksi alihankkija- tai vuokratyövoimaksi. Olisi muistettava, että laatu töpinän juhla- ja motivointipuheissa voi todella olla eri asia kuin suorittavan portaan asiakkaalle luoma todellinen laatu. Se on nähty jo mm. rakennusteollisuudessa, jonka laatukuva on heikentynyt pahoin jatkuvan ulkoistamisen myötä.

Tämä on tietysti joidenkin mielestä vain kauhukuva, mutta silti se näyttää toteutuvan koko Suomen tasolla alati laajenevan töpinöitymisen kautta yllättävän nopeasti ja tehokkaasti. Jos näin käy, on tuloksena todennäköisesti uudelleensyntynyt luokkayhteiskunta, joka kuitenkin halutaan piillottaa pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntasumuverhon taakse. Jos katsomme kehitystä todella kriittisesti, pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntakin alkaa nykyään olemaan pelkkää utua ilmassa.