Huippumuusikko kiikissä hömppään

Huippumuusikko joutuu joskus avoimien hyökkäysten kohteeksi, nähtävästi erityisen hanakasti silloin kun hän tekee sen ”virheen” että avaa vähän maailmankatsomustaan. Hänen pitäisi vain soittaa, laulaa tai säveltää, mutta jos hänen musiikkinsa kumpuaakin jostain joka ei kuulu enemmistön hyväksymiin, ”poliittisesti korrekteihin” kokemuksiin, se loukkaa niitä, jotka jäävät näistä kokemuksista osattomiksi. Se loukkaus on kostettava.

On silti vaikea ymmärtää lgrohnin tarkoitusperiä tässä ”kirja-arvostelussa”, jonka hän on myös julkaissut Uudessa Suomessa omalla nimellään.
Erityisesti hänelle tuntuu olevan mahdotonta käsittää, että taiteilijan saavutukset eivät ole erillään hänen maailmankatsomuksestaan – ne ovat sen maaperää, niiden kanssa yhtä. ”Pitkä koulutusputkiko” olisi ”alan huipulle” se, josta hän taiteensa ammentaa?

Vieläkö todellakin löytyy näitä lgrohnin kaltaisia vanhoillisia tiedeuskovaisia; näitä jotka katsovat, että pikkuruisten ihmisaivojen yksi kapea-alainen ominaisuus, jota sanotaan järjeksi, voisi selittää maailmankaikkeuden olemuksen; näitä, joiden mielestä olemassaolon salaisuus löytyy materiasta? Kun tiede on kaikkina aikoina joutunut myöntämään tietämättömyytensä ja mullistanut maailmankuvaaa, juuri nytkö siis elämme aikaa, jolloin vihdoin voimme luottaa tieteen opinkappaleisiin niin että kaikki sen ulkopuolelle jäävä on ”harhaisia oppeja”? Mihin tiedettä sitten enää tarvitaan, eikö maailma ja käsityksemme siitä siis ole valmis?

Kun joku tuntee tarvetta – vaikkapa musiikin viemänä – päästä ahdasmielisen ja ennakkoluuloisen tiedefundamentalismin ulkopuolelle, lgrohn luokittelee sellaiset pyrkimykset harhaiseksi hömpäksi. New Age nimellähän kaupataan jos jonkinlaista kaupallista mentaalista krääsää. Mutta kun tieteisuskon ulkopuolella liikkuva tietoisuus ja etsintä leimataan muitta mutkitta new ageksi, se todistaa jo niin täydellistä ymmärtämättömyyttä, että se vesittää koko kirjoituksen. Gothónin kirjan lukeneena en ole sieltä new agea löytänyt; en myöskään tieteen pilkkaamista – kritiikkiä kylläkin.

En parhaalla tahdollanikaan voi ymmärtää, mitä pakkomielteistä on äänien vertaamisessa kirjaimiin jne. Ja missä kohdin kirjan filosofia on ”virheellistä”? Eikö tiedemiesten tapaaminen merkitse mitään? Onko tiedekirjojen luettelo se ainoa, jonka avulla taiteilija voi kertoa kokemuksistaan ja filosofiastaan? Onko varottava antamasta listaa elämänkatsomusta avartavista kirjoista, jos ne eivät ole modernin tieteen viimeistä huutoa?
Ehkä poistan hyllystäni muutamia tiedemiesten ja taitelijoiden esseitä, haastatteluja ja elämäkertoja – heitähän on saattanut ravita arveluttava määrä fiktiivisiä teoksia? Kirjathan saattavat sisältää jopa epäluotettavaa ja arroganttia filosofiaa, joka on muodostunut heidän koulutusputkessaan – he kun eivät ole ehtineet vilkaista oikeaoppisia kirjoja.
Voiko lgrohnin mielipiteihin edes suhtautua vakavasti?

Kukapa nyt tieteen arvon haluaisi kyseenalaistaa – sen tiedot, keksinnöt ja niiden sovellutukset ovat läpi historian mullistaneet niin maailmankatsomuksia kuin käytännön elämää. Samainen tieto käytettynä ilman eettisiä arvoja on tuottanut ja tuottaa myös suurta tuhoa.
Tiede ei luultavasti koskaan tule selittämään esimerkiksi musiikissa ilmentyneitä ulottuvuuksia, ainakaan siitä ei ole toistaiseksi ole missään ollut merkkejä. Juuri se tekee taiteen sisällöt välttämättömiksi – hengen liikettä, johon materialistinen tiede ei yllä; mahdollisuus tietoisuuteen, jota ilman olemme sydämettömiä ja sieluttomia.

Hyvä lgrohn,
sananvapaus on tärkeä asia, eikä tällä sivustolla ole toistaiseksi haluttu juurikaan moderoida keskusteluja. Nyt kuitenkin olet esittänyt palstalla jatkuvasti argumentteja, jotka mielestäni liikkuvat harmaalla alueella asioista puhumisen ja henkilöön käymisen välillä. Tämä on tarpeetonta ja ikävää.

Käyttämäsi ilmaisut ovat jatkuvasti tarpeettoman vahvoja, kun puhut esimerkiksi ”pakkomielteisyydestä”, ”roskasta” tai ”täydellisestä harhaisuudesta.” Asioista voi olla eri mieltä myös ystävälliseen sävyyn. Jos haluat jatkossa osallistua Amfionin keskusteluihin, sinun on korjattava ilmaisuasi.

Juho Laitinen,
päätoimittaja

Koska minulle tuntematon suuruus hra Gröhn on vaivautunut hömppäilemään klassisen musiikin sivustolle, niin lienee muutama sana sallittu myös parjatulta kohteelta.

Ensiksi: Nimike New Age on minulle tuttu, sen sisältö ei.
Toiseksi: En ole nimimerkki Orpheus

Sitten suosittelisin Gröhnille perehtymistä viimeaikojen ydinfysiikan saavutuksiin ja siellä nimenomaan kvanttifysiikkaan, aaltoihin, ja niihin merkillisyyksiin, joissa todellisuuden tarkastelija tarkastelullaan muokkaa todellisuuden. Tämä on kai kiistatta avannut materialistisen fysiikan rajat. Fysiikan, joka on ihmismielessä kehittynyt 6000-vuotisen kulttuurimme viimeisinä muutamana satana vuotena 4 miljardia vuotta vanhalla taivaankappaleella, pallolla, joka aurinkonsa kanssa kiertää yhtenä sadoista miljardeista omassa linnunradassaan. Se mitä tulevien vuosisatojen ydinfysiikan saavutukset tuottanevat tullessaan mm. vapaan energian ja kylmäfuusion alueella on suurenmoista. Anteeksi hra skeptikko, mutta kritiikkinne asiaa koskevaa muutamaa lausettani kohtaan on naurettava; kylmäfuusiota tutkivat ”vakavat” tiedemiehet uhraavat siihen aikaansa ja suuria määrärahoja. Minä en sitä tutki. Skeptikoille yleensäkin: koettakaa seurata uusia saavutuksia, niin saatte ehkä tekin aavistuksen tulevaisuuden mahdollisuuksista, jotka vielä tänään tuntuvat kielletyiltä ihmeiltä.

Jo Nils Bohr sanoi: ”Jota kvanttiteoriaa ei shokeraa, ei ole ymmärtänyt siitä mitään.” Tai Einstein hauskasti: ”Kun jumala loi maailman, oli hänen pienin ongelmansa luoda se sellaiseksi, että me sen ymmärtäisimme.”

Ylläoleva kvarkkien dualismi; mahdolliset todellisuudet ja tarkastelun (ja kehityksen) kautta ”materialisoituva” todellisuus, on hyvin lähellä musiikin parissa tapahtuvia henkisiä ilmiöitä. (Tämän ymmärtämiseen tarvitaan tietenkin kehittynyttä musikaalisuutta ja itsensä harjoittamista, samoin kuin kvanttiteorian ymmärtämiseen älyä. Jälkimmäistä en väitä omaavani tarpeeksi).

Musikaalisuuden (joka on yksi ihmisen aisteista) eräs olennainen asia on äänten välisen sisäisen informaation tajuaminenn. Tämän tajunnan siirtämiskyvystä soivaksi todellisuudeksi on eräs muusikon kehitystie. Jos tarjolla olevaa informaatiota ei tajua, on asiasta yhtä turha keskustella kuin äänistä umpikuuron tai väreistä värisokean kanssa.

Maailman jo täydellisesti osaaville muillekin skeptikoille: Absoluttinen säveltaju (absoluuttinen sävelkorva) on musikaalinen kyky, josta ainakin kymmeniä vuosia sitten tehtiin”tieteellisiä” tutkielmia. Onkohan kyseisen ”korvan” olemassaolo skeptikoitten kieltämä? Sitähän ei näy. Vai tarjotaanko selitykseksi sävelkorkeusmuistia (mikä se sellainen olisi, monet korvan omaamista eivät ole perillä hertzeistä), joka ei sano äänten tunnistamisessa tapahtuvasta prosessista mitään. Valitettavasti tämänkin voi tietää vain kokemuksen kautta, absoluuttista korvaa ei opita oppikirjoja lukemalla. Skeptikoiden lupaama 10.000€:n palkkio selittämättömästä ilmiöstä kuuluisi jokaiselle suomalaisille ”absoluutille”. Heitä on kymmeniä. Satoja luulisin.

Lämpimin terveisin
Ralf Gothóni

Hyvänen aika, loppututkinto! Fysiikka vain ei lopu loppututkintoon, se kehittyy jatkuvasti. Jokainen uusi löytö on ensin pseudotiedettä, kunnes se tieteen todentamiskeinoin julistetaan tieteeksi. Sitten seuraa vaihe, jossa valaistus ympärillä muuttuu ja tieto muuttuu joko takaisin pseudotieteeksi tai osaksi laajentunutta kokonaisuutta. Tiede ei voi tietää, mitä se huomenna tietää.

Huomautus ”ymmärtämisestä” selittää jotakin L.G:n musiikkikäsityksistä. Jokainen muusikko tietää, että musiikkia voi joko ymmärtää tai olla ymmärtämättä. Konservatorioissa opitaan vuosikaudet nimenomaan musiikin ymmärtämistä; siitä kasvavat hyvät esitykset. Puhuessaan museomusiikista L.G. on ilmeisesti kuvitellut, että muusikot suhtautuvat musiikkiin kuin kuolleeseen materiaan ja toistavat papukaijamaisesti annettuja tehtäviä.

En tiedä miten muusikon todellisuuden voisi osoittaa jollekulle joka ei asiaa tajua. Ainakaan siinä ei ole apua paksuistakaan kirjoista. Päin vastoin: luulisin että pää pysyisi selkeämpänä jos sinne ei ahdeta aivan tolkutonta määrää muiden ajatuksia. Saattaisi jäädä tilaa omalle ajattelulle ja ehkä myös mahdollisuus vastaanottaa muita näkemyksiä. Ties vaikka pystyisi näkemään itse.

Minun tietääkseni yksikään kuollut säveltäjä ei ole säveltänyt. Sävellykset syntyvät elävästä kädestä ja mielestä ja ne säilövät elävää tapahtumaa.

L.G:n ajatus sisältää outoja ongelmia: kuoleeko sävellys säveltäjän kuollessa, jos ei, kuinka kauan se elää muuttumatta museoesineeksi? Entä onko vastaavasti kirjallisuudessakin museokirjallisuus, joka on sidoksissa tekijän hengissäoloon? Shakespeare, Moliere, Kivi, Linna; kaikki museoon? Jatkuuko kulttuuri vain eilisestä tähän hetkeen?

Hyvä ystäväiseni lgrohn

”Minulla sattuu olemaan loppututkinto teoreettisessa fysiikassa, joten en viitsi fysiikasta sen enempää väitellä. Kylmäfuusio on puhdasta humpuugia”. Lopputukinto? Kuulostaa hauskalta.
Kylmäfuusio ei ole alaani, mutta tiedän että kansainväliset tiedelehdet, mm. Science on käsitellyt laajasti aihetta. Nyt tulee Suomen Skeptikot ry:n entiseltä puh. johtajalta, tieto että se on humpuugia… lopullinen tieto pitäneen lähettää kyseisen julkaisun keskustelupalstalle…

Absoluuttisesta sävelkorvasta:
”Asia on merkittävästi monimutkaisempi kuin rivimuusikot ehkä luulevat”.
Paljastan salaisuuden: korvan omaaville asia ei ole ollenkaan monimutkainen, tutkijoille on, koska eivät ymmärrä sitä. Ja tässä tulemmekin asian ytimeen (des Pudels Kern, Goethe Faust); teoreetikko Gröhnille maailma on havainnon kuvailemisen kohde (kuten hän itse toteaa), muusikolle se saattaa olla tajunnan kautta tapahtuvaa todellisuutta. Sitä muusikkoina opiskelemme.

Edelleen Bohria lainaten: ”Havainto synnyttää todellisuutemme”, josta seuraa kvanttifysiikan mukaan, että ”kaikki mitä ajattelemme on myös tavalla tai toisella olemassa ja se mitä ei ole, sitä ei voi myöskään ajatella” (Becker).
Ilman laajempaa ymmärrystä havaitsemme pelkästään itse luomamme 3-ulotteisen todellisuuden sisältöä. Mutta ymmärryksemme avulla näemme havaintokykymme rajat ja rajoittuneisuutemme. Samoin on musiikissa. Musiikkiteoria ei soi, kuten myöskään teoreettinen fysiikka ei luo maailmaa. Kumpikin tarkastelee, useimmiten ymmärtämättä.

”Musikaalisuudesta sen verran, että musiikissa ei ole universaaleja lakeja.”
Jos kutsumme esim. gravitaatiota universaaliseksi laiksi, niin musiikissa sillä on erittäin suuri merkitys; ymmärrettynä ja musikaalisesti tapahtuvana.

Hömppä ID:stä: Termillä ”ID” tarkoitettaneen nykyään jotain tarkemmin määrittelemätöntä korkeampaa mieltä, prinsiippiä, jonka design-teoreetikkojen ja -teoriaa tukevien tiedemiesten mielestä täytyy olla kaiken kehityksen taustalla ja ehkä alkusyynä, ehkä monien asioiden päämääränäkin. Eli design-teoria ei sulje pois ajatusta luovasta jumaluudesta (kuka tai mikä kenenkin mielestä lieneekään), mutta ei myöskään välttämättä vaadi sen läsnäoloa. ID-teoriaa tukevia tiedemiehiä löytyy tätä nykyään kaikista uskontokunnista, agnostikot mukaanluettuina. Itse asiassa kvanttiteorian paradokseilla ja ID:llä löytyy mielestäni merkittäviä kosketuskohtia, mutta silloin joudumme tietenkin ymmärtämään todellisuuden muodostumisen taustalla olevia syitä. Asioiden havaitseminen ei riitä.

Koska on kiire hömppäämään konserttilavalle jää jatkokeskustelu kohdaltani tähän. Hyvää kevättä, joka lienee lgrohnille tulevan, vaikkei sitä ehkä vielä havaitsekaan…

Ralf Gothóni