Hesarin kulttuurisivujen amatöörimäinen iltapäivälehti-otsikointi

Kukahan lienee asialla, mutta kulttuurisivujen arvioissa on (ainakin) klassisen musiikin kohdalla viime aikoina noussut miltei trendiksi hakea juttuun mahdollisimman raflaava ja negatiivinen otsikko.

Olen poiminut muutamia katkelmia Lauri Otonkosken arviosta RSO:n viime viikon keskiviikon konsertista perjantain 25.4. lehdessä:
1) ohjelmistosta
”Joskus takavuosina […] musiikin tyylit ja aikakaudet eristettiin spesiaalikonsertteihin. Tällä kertaa RSO lähestyi jo ohjelmistokirjon toista ääripäätä.” – Otonkoski halunnee siis sanoa, että konsertissa kuultiin monia hyvin erilaisia teoksia;
2) solistista
”[…] solistina Widmann osoittautuu eräällä tapaa soinnin askeetikoksi, jos vertailukohtana pidetään vaikkapa Martin Fröstin tai Kari Kriikun Mozart-tulkintoja […] Kaikin puolin johdonmukainen ja puleerattu näkemys […]”;
3) solistin eli Jörg Widmannin kirjoittamasta [!] uudesta kappaleesta
”Soivia aineksia säveltäjä ei pyrikään sulauttamaan vaan kerronta syntyy rankoista ristiriidoista […] Väreiltään harmaahko aggressiivinen yleissävy ei mielistele”;
4) yleisöstä
”Harvoin FInlandia-talossa kuullaan buuausta, vaan niin nyt kävi” – huomattakoon, että haastatellesani pikaisesti paikalla olleita osa sanoi kuulleensa jotain, jota epäili buuaukseksi, osa ei ollut kuullut mitään;
5) kapellimestarista
”Francois-Xavier Roth analysoi partituurit tarkalla vaistolla. Stravinskyn sinfoniasta syntyi vaikuttava kaarros täynnä punnittuja yksityiskohtia”.

Hmm… Aika mielenkiintoisen kuuloinen konsertti! Harmi, etten itse ollut paikalla!

Kyseisen arvion otsikoksi kohotettiin kuitenkin ”Finlandia-talossa buuattiin RSO:lle”. Otsikko ei ensinnäkään kerro oikeastaan mitään itse konsertista (buuajia oli paikalla olleiden mukaan tuhannesta ihmisestä noin kaksi). Toiseksi Otonkosken arviosta ei saa sellaista kuvaa, että buuaus olisi ollut konsertin merkillepantavin yksittäinen ilmiö – pikemminkin (ainakin itselleni) mielenkiintoista on, että konsertin klarinettisolistilta esitettiin myös oma kappale (vertaa esimerkiksi oboisti-säveltäjä-kapellimestari Heinz Holliger).

Tämän päivän (3.5.) lehdessä Jukka Isopuro kirjoittaa vaikuttuneena Aapo Häkkisen Joseph Haydnin ”Seitsemän viimeistä sanaa ristillä”-levytyksestä mm. ”[…] Seitsemän sanaa ristillä oli Joseph Haydnin suosituimpia teoksia. Siitä syntyi eri kokoonpanoille versioita, joista yhden Aapo Häkkinen soittaa klavikordilla. […] Musiikki synkkenee entisestään, kun Jeesus tuntee tulleensa hylätyksi. Jano ristillä soi tuskaisina oktaaveina. Yli tunnin kestäneen askeesin jälkeen dramaattinen maanjäristys laukaisee jännityksen”.

Otsikko: ”Muinoin suosittua Jopseph Haydnia”! Otsikko ei kerta kaikkiaan millään tavalla tee oikeutta niin arviolle kuin itse musiikillekaan. Puhumattakaan täysin naurettavasta kirjoitusvirheestä säveltäjän nimessä (Jopseph).

Voisi melkein kuvitella kyseessä olevan klasaria vihaava kaupunkitoimittaja, mutta trendi näyttää ulottuvan jazzinkin puolelle: viime sunnuntain (27.4.) lehdessä ollut Jukka Haurun lopulta positiivinen arvio Marzi Nymanin konsertista otsikoitiin netissä ”Marzi Nymanin kappaleet mielikuvituksetonta iltanuotiorämpyttelyä”. Vaikka Hauru näin yhdessä lauseessa totesikin, jutun pääasiallinen viesti välittyy paremmin varsinaisesta lehteen päätyneestä otsikosta ”Jumalainen kitarointi pelasti”.

Tämän päivän lehdessä ”Kuiskaaja” toteaa, että ”Kuka vaan tekee sisältöä Yleen” lainatessaan Ylex:n tiedotetta uusista nuorisolle suunnatuista nettisivuista. Näyttää siltä, että pilkka kohdistuu omaan nilkkaan: Kuka vaan näyttää myöskin laativan kulttuurisivujen otsikoita. (Ja ei, en ole katkeroitunut yleläinen.)