- Tämä aihe sisältää 2 vastaukset, 2 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 13 vuotta sitten
toimesta.
Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Koistinen toimesta.
KoistinenAluksi arvelin, että Jari puhdistaa kolumnissaan verkkoon tukun itsestään selvyyksiä, mutta ne eivät niitä olleetkaan. Juuri tuo autenttisuuden käsite, toisaalta sellaiset kriitikoiden käyttämät hupsukit kuten ”säveltäjän ajatuksille uskollinen ” tai vieläkin pöllömpi ”partituurille uskollinen” viittaisivat johonkin ”oikeaan” tulkintaan. Ajatukseni tällaisen käsitteen mielettömyydestä on saanut yhä enemmän pontta kuunnellessani vaikkapa Simon Rattlen levytystä Mahlerin 2. sinfoniasta tai ylimalkaan raikkaista, partituuria miltei kaltoin kohtelevista, mutta puhuttelevista tulkinoista. Jos olisin säveltäjä, toivoisin etevien muusikoiden rohkeasti pureutuvan musiikkiin miltei rohkeasti merkkejä ”tulkiten” ja merkkien suhdeverkostoja punoen pitäen korvalla näkemyksiä, jotka näyttävät jopa ristiriitaisilta niille, jotka vain katselevat partituuria, eivät kuuntele sitä. Mainiota Jari, että otit asian esille.
elvibreuKoistinen, asento! Ja vapaa. Mielenkiintoista.
Jotta huomiosi Mahler/Rattlestä olisi astetta konkreettisempi, voisitko antaa esimerkin? Esim. tahtinumeron tai jonkin laajemman alueen partituurista, niin verrataan sitä Sir Simonin tulkintaan. Berliiniläiset lienevät kyseessä? Itselläni olisi livetys vuoden takaa (yhdessä Schönbergin A Survivor from Warsawn kanssa), liekö radikaalisti erilainen levytykseen verrattuna?
KoistinenIhan lyhyesti tästä Rattlen Mahler levytyksestä: käänteissä on tukku parillisisa rakenteita joihin Mahler ei ole merkinnyt eri dynamiikkaa; tästä huolimatta Rattle luo niille eroja dynaamisella asteikolla, kuin myös pienillä tempomuutoksilla. Rattle poimii niin ikään esille eleitä kudoksen kätköstä antamalla niille tilaa dynaamisella vaihtelulla. Rattlen dynaaminen asteikko ei tunnu elävän sovittua järjestelmää tai soittimien totuttua skaalaa vaan vaihtelee tilanteen mukaan. Tämähän on siis vain ja ainoastaan mainiota, mutta millaista partituurisuskollisuutta se on. Sanoisin sitä tulkinnaksi kuten puheessa; sanapaino tai sävy voi kääntää vain kirjoittamisen perusteella luulluun merkityksen. Käytän usein esimerkkinä foneeminjonoa ”kypsä”. Tämä voi määrittä monia asioita, hyviä tai huonoja, oivia tai jopa vastenemielisiä, ääntämisen väristä ja ympäristöstä riippuen. Kun kirjoitan ”todella kypsästä” tulkinnasta, et voi päätellä, olinko tulkinnasta mielissäni. Jos kuulisit minun sen sanovan, voisit sen kenties päätellä. Tällaista uudenlaista päättelyä on Rattlen Mahler-tulkinnassa kosolti.